Sivut

sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Herra fasaanit sovussa pihakeinussa

Olipa kiva seurata pihalla, miten herra fasaanit olivat sovussa ja kulkivat yhdessä pitkin pihaa. Ja rouva fasaanit olivat tuttuun tapaansa isojen pensaiden oksien alla, lumen suojissa hyvässä piilossa. Ne tulivat kyllä sieltä tepastelemaan herra fasaanien jäljessä, kun pihalla ei meitä ihmisiä enää liikkunut. 

Pihan eläimiä ja niiden touhuja on niin ihana seurata. Se on tietyllä tavalla rentouttavaa ja samalla ilahduttavaa. Aivan kuten silloin, kun seurasin oravaa, joka haki meidän pihan metsälehmuksesta niintä suuntäydeltä.


Jännästi herra fasaanit sovussa keinun päällä...

Keinun yläosa on herra fasaanin tuttu tähyilypaikka. Siellä se voi istua tosi pitkään paikallaan ja seurata ympäristöä. 
Nyt ensimmäisen kerran näin nämä kaksi herra fasaania siellä yhdessä. Ne tulivat ison pensaan alta peräkanaa ja nousivat keinun päälle. Minulla on sellainen mielikuva, että herrat eivät oikein viihdy näin yhdessä, vaan ovat enemmänkin yksin rouva fasaanien kanssa pienenä laumana.
 


Nyt selvisi kärhön versojen katkojatkin...

Kun näiden fasaanien touhuja seurasin, nin sammalla taisi selvitä kärhön mysteeri. Viime keväänä huomattiin, että keinun jalan vieressä kasvavan viinikärhön kaikki versot olivat katkenneet noin 30 cm korkeudelta. 
Kuvassa näkyy juuri se kärhön kohta ja siitä herra fasaani näytti menevän. Kärhö kyllä kasvattaa uudet versot kesän aikana, mutta ne eivät ehdi kasvaa pitkiksi ja tuuheiksi, jos ne joka vuosi aloittaa uuden kasvun alhaalta.
Eli ensi syksynä pitääkin muistaa laittaa kärhön alaosaan verkko talvisuojaksi.


Rouva fasaanit alempana keinussa...

Keinun penkin alla on vähemmän lunta ja se paikka selvästikin miellytti rouva fasaania. Se on ehkä turvallisen tuntuinen näille aremmille rouville.

Yksi rouvista kyllä nousi ihan keinun penkillekin, mutta tuli sieltä nopeasti alas.
Vähitellen kaikki fasaanit näyttivät menevän toisen ison pensaan alustalle. Eivät taida vielä liikkua kovinkaan kauas tuttujen pensaiden luota 😊

Tuuli kuljettanut lunta...

Tuuli on kuljettanut lunta aika jännästi meidän pihalla. Parin rakennuksen seinustalla näkyy seinänvierustan sepeli ja näiden keinun penkkien alla on melkein maa näkyvissä. 
Oravat välillä kulkevat tuolta keinun jalkatason alta. Siellä käväisee myös pikkulinnut. Ajatella, miten paljon iloa voi tällainen keinu tuottaa, niin ihmisille kuin pihan eläimille.

Leppoisaa sunnuntaita!

Terkuin Sari



8 kommenttia:

  1. Ihanat fasaanikuvat! Jännä huomio tuo kärhönversojen katkominen.
    Teillä on melko muhkeat lumityynyt istuinten päällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kun katsoin kuvia koneelta, niin heti tajusin versojen katkojan. Fasaanit ovat sen verran kookkaita, että kärhön versot menevät poikki, kun fasaanit kulkevat ihan keinun jalan vierestä, vielä kun niitä on niin monta. Versoja ei siis oltu syöty, vaan ne olivat menneet poikki.
      Meillä on paljon lunta, lähemmäs 50 cm. Suojaa kivasti uudet talvenarat kasvit :)

      Poista
  2. Noo, herrat ovat vanhoja perhetuttuja eikä niiden tarvitse enää kilpailla rouvien huomiosta.... :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sitä mekin arveltiin :) Voi olla, että herrat ovat isä ja poika, kun niin tiiviisti kulkivat peräkkäin pihalla.

      Poista
  3. On herroilla kyllä niin komea höyhenpeite.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ja auringonpaisteessa värit oikein hehkuvat. Komeita pihalintuja :)

      Poista
  4. Ehkä vielä talvella sopii olla sovussa, jos ruokaa riittää kaikille, mutta eiköhän pesimiskauden alussa vahvempi anna kaverille lähdöt ja käskyn etsiä oma haareminsa :D Hauskat kyllä nuo keinun lumiset penkit ja kärhölle ehdottomasti suojaus ensi talveksi. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, jännä seurata tilannetta, miten pitkään ovat noin sopuisasti. Nyt on vielä niin paljon lunta, että pysyttelevät muutenkin aika lailla isojen pensaiden lähistöllä. Mutta kun kevätaurinko alkaa lämmittää ja lumet sulaa, niin tilanne varmasti muuttuu :) Kiitos ja upeaa viikkoa sinullekin!

      Poista