Sivut

lauantai 24. huhtikuuta 2021

Parhaat kitkemispäivät ja hävityspäivät isona apuna

Kohta alkaa parhaat kitkemispäivät, mitkä onkin isona apuna kitkemisessä. Tästä aiheesta olen kirjoittanut aiemmin ja varmasti kirjoitan vielä jatkossakin, koska kuun mukaan kitkeminen helpottaa pihan hoitoa tuntuvasti. Samaa kohtaa ei silloin tarvitse kesän aikana kitkeä montaa kertaa. Jopa yhdellä kerralla voi saada alueen rikkaruohottomaksi. 
Kuvassa vanhan pionin alku, johon heinä on päässyt kasvamaan. Tämä kohta onkin niitä kevään ensimmäisiä, joista aloitan kitkemisen..

Ruttojuuren hävittäminen kuukalenteri apuna...

Laajalle levinneen ruttojuuren hävittämisen aloitin jo viime kesänä, tarkasti kuun mukaan hyvinä kitkemis- ja hävityspäivinä. En kaivanut juuria pois, koska se ei ollut tarpeen.. Nyt löysin alueelta yhden pienen kukkatertun ihan kuusen rungon ja sinivuokkomättään välistä. Yhtään lehden alkua ei ole näkynyt, ainakaan vielä.
Seuraan edelleen aluetta ja ruttojuuren kukkatertun aion leikata vasta vappuna. Kesällä teen ihan oman jutun tästä ruttojuurialueen hävittämisestä ja miten se onnistui.
Edit - ohjeet ruttojuuren hävittämiseen löytyy Tehokas kitkeminen kuun mukaan -verkkokurssilta, joka on Puutarha Studion.

Laattojen väleistä rikkaruohot pois parhaina kitkemispäivinä...

Pihalla on kiva tehdä erilaisia kokeiluja. Tässä ehkä 50-luvulla valettujen laattojen väleissä kasvoi heinä ja muita rikkaruohoja. Viime kesänä raavin kaikki vihreät siitä pois, taas kuun mukaan hyvänä päivänä. Kuva on otettu sen jälkeen. Aika vähän ne kasvoivat takaisin. Eli taas löytyi hyvä ja helppo siistimistapa 😊

Suuri Kitkemispäivä loistava monivuotisiin rikkaruohoihin...

Vuoden paras kitkemispäivä on Suuri Kitkemispäivä 18.6. klo12.00 (tai13.00) saakka. Silloin rikkaruohot lähtevät helposti maasta ihan käsin vetämällä ja yleensä mukaan tulee pitkä pätkä juurta. Koska se on niin tehokas kitkemispäivä, niin sille aamupäivälle kannattaa jättää kaikki ne hankalimmat monivuotiset rikkaruohot tai muuten hankalasti kitkettävät kohdat.

Parhaat pensaiden ja vesakon hävityspäivät on loppukesällä...

Puutarhanhoito kannatta aina suunnitella ja ennakoida. Nimittäin joitakin hävityspäiviä ei ole montaa ja ne helposti menevät ohi. Itse merkkaan omaan kalenteriini kaikki oleellisimmat ja parhaimmat päivät jo tammikuussa, niin ne ei unohdu.
Kurtturuusun ja muidenkin juuriversoja kasvattavien pensaiden parhaat häivityspäivät on aina heinä-elokuun vaihteessa. Tämän vuoden päivät on nyt lisätty Kurtturuusun hävittäminen ilman myrkkyä -postaukseen.

Lähdettekö kokeilemaan parhaita kitkemispäiviä?

Haluaisitko lähteä testaamaan, miten nämä kitkemispäivät tai hävityspäivät toimivat? Voisin kevään ja kesän aikana muistutella hyvistä päivistä Puutarha Studion facebook ja instagram sivuilla. Olisi kiva vaihtaa kokemuksia, miten ne toimivat 😊

Jos olet Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssilla, niin nämä vuoden 2021 kitkemis- ja hävityspäivät löydät listattuna kurssimateriaaleista. 

Seuraavat hyvät kitkemispäivät ovat jo ensi viikolla 1.-2.5.2021. 

Puutarhaterkuin Sari


34 kommenttia:

  1. Kyllä, haluan kokeilla! Olen kerran kokeillut sitä suurta kitkemispäivää ja rikat lähti maasta kuin leikki. Seuraan jo kastelupäivien muistutuksia fb ssa. Kiitos niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että haluat kokeilla, ja seuraat jo kastelupäivien muistutuksia :)
      Se suuri Kitkemispäivä on ällistyttävän tehokas. Itse varaan sen aina vapaapäiväksi, koska niin hyvää kitkemistehoa ei kannata hukata.

      Poista
  2. Olen jo huomannut että toimivat hyvin, rikkaruohot lähtevät juurineen ja oman alueensa ylittäneet perennat on hyvä siistiä näinä päivinä.Hienoa olisi jos muistuttaisit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että sinäkin olet jo huomannut, miten loistavia nämä kitkemispäivät ovat :) Niitä voi tosiaan käyttää moneen muuhunkin, kuin varsinaisten rikkaruohojen kitkemiseen kukkapenkistä.
      Muistutan hyvistä kitkemispäivistä ainakin facebookissa, ja ehkä myös instassa.

      Poista
  3. Kerran olen päässyt kitkemään suuren kitkemispäivän aamuna ja tuntui todella siltä, että rikat lähtivät hyvin! Harmi kun tuo päivä ei aina osu viikonlopulle:)
    Kiva jos muistuttaisit näistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri Kitkemispäivä on tosiaan super tehokas kitkemiseen. Ensi vuonna se muuten taitaakin osua lauantaille :)
      Niin moni toivoi muistuttelua, että nyt tämän kevään ja kesän ajan muistutan hyvistä kitkemispäivistä fb:ssa ja instassa.

      Poista
  4. Minä kai vahingossa osuin kitkemään viime vuonna sellaisena päivänä, sillä kitkeminen oli niin uskomattoman helppoa, että ihan nauratti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti :) Kuun mukaan kitkemiseen tulee suorastaan himo, sillä niin helppoa kitkeminen on. Moni jo malttamattomasti odottaa, että pääsee viikonloppuna kitkemään.

      Poista
  5. Hei. Miä kans haluvan muistutuksia. Mökillä on monta psikkaa mistä pitäs kitkeä rikkaruohoja, kukkapenkki ja marjapuskien alta sekä pajut... niitä riittää.. pääsis vähä helpommalla. Toki omassa pihassakin on vähän kitkettävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä ihan siltä, että suorastaan tarvitset kitkemiseen niitä hyviä kitkemispäiviä :) Kun malttaa kitkeä ainoastaan kitkemisaikaan, ja suht säännöllisesti eli useamman kerran, niin kitkeminen helpottuu ja vähenee. Ja ne pajut hävitetään vasta loppukesällä, pienenä vinkkinä.

      Poista
  6. Mielelläni ottaisin muistutuksia vastaan, heinä valtaa pihaa vuosi vuodelta enemmän, tuskastunut kukkapenkkien ja marjapuskien hoitoon. Verkkokurssin hankin kyllä jossain vaiheessa se kiinnostaa kovasti, nyt vain ei rahkeet riitä siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullekin sopii loistavasti avuksi nämä kitkemispäivät kuun mukaan. Kannattaa kitkeä vain kitkemisaikaan eli vähenevällä kuulla. Ja hyödyntää niitä hyviä kitkemispäiviä, joista tulen muistuttamaan fb:ssa ja instassa.
      Verkkokurssin voi tosiaan ostaa milloin vain, ja edetä sitä omaan tahtiin :)

      Poista
  7. Olisi todella hienoa jos muistuttaisit. Kiitos jo etukäteen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Tulen muistuttamaan niistä fb:ssa ja instassa, jo loppuviikosta.

      Poista
  8. Pyydän muistuttamaan kitkemisistä, kasteluista, viljelyistä ym. Kipinä on syttynyt. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Kitkemispäivät on niin mahtavia, että niitä kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Ja tosiaan tulen muistuttamaan niistä fb:ssa ja instassa.

      Poista
  9. Kurtturuusun hävityksen aloitin viime vuonna 18.6. hävityspäivänä ja sen jälkeen vain oikeina päivinä olen kitkenyt juurista kasvaneita alkuja, kun en saanut kaikkia juuria pois. Nyt odottelen mielenkiinnolla, mitä tulee tulevana kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mielenkiintoista! Kerrothan sitten, työntääkö ruusu vieläkin uutta kasvua. Se Suuri Kitkemispäivä on tehokkaampi ruohovartisiin ja loppukesällä olevat hävityspäivät taasen on tehokkaampia pensaisiin. Siksi onkin mielenkiinoista kuulla, miten kurtturuususi nyt keväällä ja kesällä käyttäytyy, kun sen hävitys aloitettiin keskikesällä.

      Poista
    2. Kyllä se versoja työntää, yksi jo alkoi kukkiakin. Tänään iltapäivällä kitkin pois kaikki tänä vuonna kasvaneet, ja sitten taas loppukesällä kitkemispäivinä uudelleen. Haluan uskoa, että mie vielä voita ne!

      Poista
    3. Seuraavat heinä- ja elokuun kitkemispäivät ovat tehokkaampia ruusuun. Eli nyt kun leikkaa/kitkee versot aivan maata myöden, niin niiden kasvu heikkenee entisestään. Eli ehkäpä ensi vuonna versoja ei tule enää lainkaan. Siis mikäli saat kaikki versot leikattua niin, ettei ruusupensaasta ole ainuttakaan versoa kasvamassa.

      Poista
    4. Vielä muutama pieni verso kasvoi, kitkemispäivinä olen taas repinyt niitä. Mielenkiinnolla odotan ensi kesää.

      Poista
    5. Vaikuttaapa hyvältä! Aika helpolla saa selvästikin hävitettyä kurtturuusua, kun sitkeästi kitkee sitä vain hävityspäivinä.
      Säästyy maanvaihdolta sekä vuosien kitkemiseltä :)

      Poista
  10. Kyllä kiinnostaa todella paljon. Viime kesänä jo yritin muistaa oikeat ajat, mutta huomaan, että muistutus tulisi tarpeeseen��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et tosiaankaan ole ainoa, sillä isolla osalla tuntuu nämä erilaiset hyvät päivät menevän ohi arjen tohinassa. Siksi ajattelinkin nyt tempaista ja muistuttaa kitkemispäivistä tämän kevään ja kesän ajan :)

      Poista
  11. Kiinnostaa hyvinkin, näyttäisi olevan tekemistäsen verran että tuskin yksi päivä edes riittää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä kitkemispäiviä on näin keväällä ja alkukesällä parin viikon aikana useampia. Eli voi valita itselle sopivimmat, tai sitten kitkeä vaikka joka kitkemispäivä :)
      Mikä mahtavinta, niin kitkemismäärä vähenee, etenkin jos kitkemistekniikka on hyvä.

      Poista
  12. Kyllä kiinnostaa minuakin. Viime kesänä en ehtinyt paljon puutarhaa hoitaa, joten taitaa olla aikamoinen urakka edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä tapauksessa, sinun kannattaa ehdottomasti hyödyntää kitkemisessä näitä hyviä kitkemispäiviä, niin usein kuin mahdollista.
      Itsellä on vähän sama tilanne, mutta se ei yhtään haittaa minua. Nimittäin tiedän, että saan rikkaruohotilanteen hyvin hallintaan, kun nyt aloitan kitkemiset hyvinä kitkemispäivinä ja jatkan kesän ajan.

      Poista
  13. Kiinnostaa kovasti lähteä mukaan kitkemishommiin. Tänään meinaan leikata ruttojuuren lehdet ja kukat ja huomenna jatkan pihan laattojen välien putsaamisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Huomenna iltapäivästä onkin erittäin hyvä kitkemisaika, kuun mukaan. Ja tietysti myös sunnuntaina. Itsellänikin huomenna on vuorossa kitkemistä, joten toivotaan lämmintä kitkemissäätä :)

      Poista
  14. Aika epäuskoisena tein pistokokeita kukkapenkkiin. Tarkoitus oli vain hiukan kokeilla. mutten malttanut lopettaa, kun rikat nousivat juurineen uskomattoman helposti. Huomenna jatkuu.
    Perustuuko tämä johonkin faktaan vai tuliko hyppysiini lisää tehoa. Voimaa ei tarvinnut. Mistä on kyse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kitkee kuun mukaan hyvinä kitkemispäivinä, niin rikkaruohot tosiaan lähtevät ihan uskomattoman hyvin maasta. Osalla tulee mukana juurta pitkän matkaa. Senkin takia nämä päivät on erityisen tehokkaita kitkemiseen.
      Tämä on todella vanhaa perinnetietoa, todennäköisesti vielä ympäri maapalloa. Eli ei siis mikään uusi asia.

      Poista
  15. Joo, todellakin haluan tietää. Viisas pääsee vähemmällä 👍

    VastaaPoista