Sivut

perjantai 29. toukokuuta 2020

Kesäkukat ja biohiili-sammalmulta

Blogiyhteistyö - Biolan
Istutan kesäkukat nykyään biohiilipitoiseen multaan, koska haluan helpottaa kasvien kastelua. Nyt nämä kesätkukat pääsivät ihan uudenlaiseen multaan. Se on tehty mm. sammaleesta ja biohiilestä... siinä ei siis ole lainkaan turvetta, ja se onkin aika erikoista.

Uudenlainen Puutarhan Sammalmulta testissä...

Kuten kuvasta näkyy, Puutarhan Sammalmulta on luonnollisen näköistä. Sen ulkonäkö muistuttaa paljon kompostimultaa ja se jo viittaa siihen, että multa ei tiivisty. Mikä on tietysti hyvä asia kasvien näkökulmasta.
 Biolanin Puutarhan Sammalmulta sisältää siis kasvualustasammalta, biohiiltä sekä kompostiseosta, joka on tehty puunkuorirouheesta ja kananlannasta. Se on myös valmiiksi kalkittua eli pH on 6,7, mikä onkin ihanteellinen koristekasveille.

Sammal ja biohiili vähentää kastelua ja parantaa kasvua...

Niin sammalkasvualusta kuin biohiilikin toimii kasveille ikään kuin vesivarastona. Kuitenkin ne eivät pidä multaa liian kosteana, ellei sitten kastele multaa liian usein ja aivan liikaa.
Olen testaillut kumpaakin kasveilla useamman vuoden ja kastelukerrat on vähentyneet. Tärkeä etu kummassakin on se, että vaikka multa alkaa olla jo kuivaa, niini kasvi ei kärsi heti. Se saa vielä kosteutta kuivan näköisestäkin mullasta. Toki silloin kannattaa heti kastella!
Kasvit siis kestävät paremmin kasvien stressitekijöitä eli kasvit voivat paremmin.

Varastolannoitus ruukun multaan...

Haluan siis kesäkukkaruukkujen hoidon helpoksi. Kun ruukkuja on paljon ja erikokoisia, niin kätevintä on kastella pelkällä vedellä. Joten nyt ennen kasvien istutusta laitoin ruukkuun varastolannoituksen.
Varastolannoitus tehdään vain luomulannoitteella. Se voi olla kanankakkaa tai  muuta kuten jauhemaista parvekelannoitetta. Kirjoitinkin vähän aika sitten varastolannoituksesta Taimien ja pelargonien lannoitus -postauksessa.

 Taimet kastellaan ennen istutusta...

Taimien multapaakku kastellaan kunnolla ennen istutusta. Se on tosi tärkeää muistaa, jotta kasvi lähtee heti juurtumaan ja kasvamaan. Näillä taimilla oli muuten tosi hyvät juuret!

Kasvien juuripaakkujen välit täytetään mullalla huolellisesti. Juuret ei saa jäädä näkyviin. Lopuksi vielä kastellaan.
Isojen ruukkujen istutushommat tehtiin taas nurmikolla, niin mullan kariseminen maahan ei haitannut. Vielä jäi ruukun ja sen lautasen pesu viikonlopulle. Ja sekin tehdään nurmikolla, nimittäin termoruukku on kevyt siirrellä.

Kevätkukista kesäkukkaistutus...

Nämä kukat olivat parvekkeella kevätkukkina huhtikuun lopulta. Orvokit on kyllä kasvaneet isoiksi kukkamättäiksi kuukaudessa. Kuvia näistä huhtikuulta Musta orvokki, helmisulkahirssi ja Creme Brulee -postauksessa.

 Helmisulkahirsillä on kasvamassa kukkatupsu. Se taisi parvekkeella hellepäivinä hieman kärsiä, joten siksikin kiirehdin näiden istuttamista ruukkuun. Nyt on nimittäin todella hyvä aika istutuspuuhaan.
Sen sijaan pelargonit ja daalian taimet vasta totuttelevat ulkoilmaan. Ne istutetaan sitten myöhemmin.

Keijunkukka `Creme Brulee` sopii niin hyvin mustan orvokin kanssa. Tietyssä valossa keijunkukan lehdet saavat orvokkien oranssin silmän oikein hehkumaan.

Biolanilla biohiiltä useammassakin multasäkissä...

Ekologinen Biolanin Puutarhan Sammalmulta, jota nyt käytin, on siis tämän vuoden uutuus ja nyt ekaa kertaa kokeilen sitä.
Biolanin Istutusmulta sopii kaikkiin puutarhan istutuksiin. Siinä on myös biohiiltä ja se on luomua. Lisäksi Istutusmullassa on myös mykorritsaa.
Biolanin Kesäkukkamulta on kehitetty kesäkukille Se on amppeleihin todella hyvää, sillä siinä on myös murskattua lecasoraa.  Sekin siis sisältää myös biohiiltä ja siinä ei ole mikromuovisia kastelukiteitä. Biolanin kesäkukkamulta sopii myös yrteille ja muille syötäville, sillä se on luomua.

Olen saanut kuvan multasäkit testaukseen Biolanilta. Kiitos siitä heille!

Kokemuksia biohiilestä kotipihalla -webinaari...

Kokemuksia biohiilestä kotipihalla -webinaarissa 1.6.2020 kerron lisää biohiilen eduista, joita ollaan huomattu meidän pihalla. Tämän maksuttoman webinaarin järjestää Suomen Biohiiliyhdistys. Ilmoittautuneille tulee jälkeenpäin linkki tallenteeseen, jonka voi katsoa myöhemmin.
Ilmoittautuminen tästä.

Oikein mukavaa viikonloppua!

Terkuin Sari

9 kommenttia:

  1. Kaunis istutus ruukussa!Hienot värit ja kerroksellisuus.Ostin myös sammalmultaa juuri amppelia ja ruukkuistutusta varten,ettei tarvitsisi niin usein kastella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän valinnan teit :) Juuri tulin parvekkeelta kastelemasta, ja samat kukat olin kastellut eilen... eli ne kyllä laitan biohiili-sammalmultaa, kun istutan ne pihalle ruukkuun.
      Kiitos :) Kukat valitsi meidän paikallisen Ruotin puutarhan puutarhuri. Itsekin pidän kokonaisuudesta ja sopivat tosi hyvin tummaan ruukkuun.

      Poista
  2. Olipa komeasti orvokit kasvaneet kuukaudessa. Todella komeassa kukassa. Täällä blogissasi oppii paljon uutta asiaa puutarhasta. Tuollaisesta sammalmullasta en ollut kuullutkaan. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ollutkin, itse ihan samaa ihastelin. Olen kyllä lannoittanut niitä kastelun yhteydessä.
      Kiva kuulla, että saat blogista jotain uutta :) Tykkään kokeilla ja testailla, niistä on kiva kertoa täällä blogissakin. Koko ajan tuotteet kehittyvät ja biohiili itsessään on ihan huippu juttu. Monelle valmis biohiilimulta onkin se helpoin ratkaisu.
      Kiitos ja hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  3. Minä olen nyt kohta yhden säkillisen sammalmultaa käyttänyt kesäkukkaistutuksiin ja on kyllä melkoisen erilaista, kuohkeaa ja mehevää. Saa nähdä miten taimet kasvavat.

    Tomaateille laitoin pohjalle pari vuotta muhinutta hevosenlantaa omasta lantalasta ja Biolanin mustaa biohiilimultaa loput. Toivottavasti ei ole turhan jytäkkä seos kun vielä Neudorffin tomaattilannoitteella höystin. En nimittäin ehkä kestä jos nämä taimet kärvähtävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuden tyyppiset luomumullat ovat tosiaan erilaisia rakenteeltaan, siis ainakin nämä Biolanin. Kun niitä on käyttänyt, niin ne tasaisen hienojakoiset mullat tuntuvat ihan luonnottomilta ;)
      Jos tomaatintaimien juuret eivät ole lannoitteessa kiinni, niin todennäköisesti hyvin pärjäävät. Itse asiassa sekin on luonnollista, että yhteen kohtaan maahan tulee "lantaa", josta sitten juuret ottavat ravinteita.
      Selvästikin nykyään suuntaus on kohti luonnollisuutta ja se on hyvä :)

      Poista
    2. Kysyisin milloin on hyvä sipulin istutuspäivä kuukalenterin mukaan ? Kiitos

      Poista
    3. Kuun mukaan seuraava hyvä tavallisen sipulin istutuspäivä on 7.-9.6.2020. Eli alkaa jo ensi viikon sunnuntaina :)

      Poista