Sivut

torstai 16. tammikuuta 2020

Isot puut on tärkeitä kotipihalla!

Isot puut on tärkeitä kotipihalla, etenkin taajamissa ja tiiviisti rakennutuilla alueilla. Sillä vain isoissa puissa on paljon elämää. Meidän pihalla kasvaa vanha metsälehmus, joka selvästikin on oravien mieleen. Ja toinen niiden lempipuu on tämä jalopähkinä. Isoissa puissa on paljon muitakin super tärkeitä ominaisuuksia, mitä ei aina tule ajatelleeksi.

Kukkivat isot puut....

Kukkivat puut on tärkeitä kimalaisille, kukkakärpäsille sekä muille pölyttäjille. Ja kyllä kauniit kukat myös ilahduttavat eli ovat tärkeitä meille ihmisille. Yksi komeimpia kukkivia puita on hevoskastanjat. 

Lehmuksen kukat taasen ovat pienet, mutta niissä on ihana tuoksu. Ja kukista kuuluu silloin hauska surina 😊 Enemmän lehmuksista... Lehmus kukkii nyt hurmaavan tuoksuvasti.

Puut on tärkeitä muillekin hyönteisille ja linnuille...

Itse asiassa puissa on paljon hyönteisiä, joita harvoin edes huomaa. Esimerkiksi raita on tärkeä ravintokasvi tiettyjen perhosten toukille. Ilman puita, ei näille hyönteisille olisi asuinpaikkaa. Joten puut on tosi tärkeitä.

Alla kuva isosta tavallisesta pihlajasta alkukesällä, kukinta-aikaan. Silloin siinä on paljon ruokaa pölyttäjille ja syksyllä marja-aikaan sen marjoja syö monet linnut. Lisäksi pihlajan oksisto antaa suojaa ja pesäpaikan linnuille. 
 Pilvikirsikka, joka on koristekirsikka, kukkii myös keväällä ja syksyllä siinä voi olla marjoja.

Puiden lehdistö lääke ilmastonmuutokseen...

Paljon puhutaan puiden taimien istuttamisen tärkeydestä ilmastonmuutoksen torjumisessa. Mutta jopa tärkeämpää meillä Suomessa olisi puhua isojen puiden säilyttämisestä. Sillä mitä enemmän puulla on lehtiä eli lehtipintaa, sitä enemmän puu kykenee sitomaan "sitä pahaa" hiilidioksidia, mikä aiheuttaa ilmaston lämpenemistä. Puu siis toimii ns. hiilinieluna. 
Sen sijaan pieneltä puun taimelta kestää kymmeniä vuosia kasvaa isoksi ja hyväksi hiilinieluksi.

Isot puut on siis tärkeitä kotipihoilla!

Kun katsoin noita kahta yllä olevaa kuvaa kuvaparina, niin en osannutkaan kirjoittaa tähän niistä tekstiä. Kuvat puhukoot puolestaan.

Pienellä pihalla isoina puina voi käyttää pilaripuita, siis kapeita ja korkeita. Ne eivät varjosta häiritsevästi ja niissä on kuitenkin paljon lehtipinta-alaa.
Isoilla pihoilla taasen on suuremmat mahdollisuudet isoille ja hyvinkin korkeille ja leveille puille.

Puut tietysti kannattaa aina valita kasvupaikan mukaan, huomioiden puun tuleva koko sekä muut ominaisuudet. Ja siihen löytyy tietoa, vaikka Sarin pihasuunnittelukurssilta, joka on verkkokurssi 😉

Puutarhaterveisin Sari

Ps. Talvinen postaus isoista puista lumimaisemassa näin tammikuussa, mutta 10 vuotta sitten eli Isoja puita ja pieni halo.

8 kommenttia:

  1. Hyvä juttu Sari muutenkin, ja iso kiitoa ajatuksesta! Metsälehmusta olen silloin tällöin ajatellut, sillä sen tuoksu, ihana lehtien muoto, vaaleanvihreä väri ja sekin, että siitä saa hyväätekevää teetä, puoltaisivat sitä. En vain ole keksinyt sille paikaa, ihan tosissaan en ollut miettinytkään. Nyt sopiva paikka sille ponnahti mieleen ihan itsestään tätä lukiessani. Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vähän ihmetellyt, miksi media kirjoittaa niin hanakasti pienten minitaimien istutustalkoista, mutta ei lainkaan isoista puista. Minitaimi kun on kymmenen vuoden kuluttua vasta muutaman metrin korkuinen... jos puput ei ole niitä syöneet ;)
      Muistankin lehmuksenkukkateen, josta kerran mainitsit. En ole vieläkään saanut aikaiseksi etsiä sitä. Laitoin sen nyt kalenteriin ylös, ettei taas unohdu.
      Tosi kiva, että löysit metsälehmukselle paikan! Se on niin kaunis ja muutenkin ihana. Jotenkin hassusti en ole lainkaan kuvannut meidän pihan sitä isoa metsälehmusta. Senkin laitoin nyt kalenteriin ylös, jotta muistan :)

      Poista
  2. Espanjassa jouluna lomaillessa ihastelin runsasta puiden käyttöä tiiviilläkin kaupunkialueilla. Luultavasti siellä yksi tärkeä pointti puille on niiden varjostavuus. Kapeille, rakennusten reunustamille kaduillekin on istutettu molemmin puolin esimerkiksi appelsiinipuita, jotka eivät kovin korkeiksi kasva, mutta ahtaasta tilasta huolimatta toivat rehevyyttä ja väriä ja pehmensivät näkymää. Todella viihtyisää. Ylipäätään kasvien käyttö julkisissa paikoissa oli esimerkillistä. Ymmärrän ilmaston edullisuuden kasvillisuudelle, mutta eiköhän Suomessakin sopivia lajeja löytyisi.
    Voi, että. Tuo alin kuva on masentava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puut tosiaan luovat varjoa ja kuumana kesänä muutenkin parantavat pienilmastoa miellyttävämmäksi. Ja hedelmäpuista saa vielä satoa :)
      Suomessakin vanhojen kaupunkien keskustoissa näkee vielä isoja puita. Ne on ihania keitaita ja siellä hyvin huomaa, miten isot puut parantavat ilmanlaatua. Ne on niitä arvokkaita puita hyönteisille, linnuille ja oravilla. Ja tietysti ihmisille :) Ja ne isot ja vanhat puut ovat juuri niitä loistavia hiilinieluja!
      Eikös ollutkin aika masentava kuva... en edes pystynyt kirjoittamaan siitä mitään.

      Poista
  3. Raidalla (Salix caprea) elää pelkästään suurperhosia noin 200 kpl. Se on kaikkein paras puu jonka voi pihalleen istuttaa tarjoamaan ravintoa mm. linnuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta! Tuota en tiennytkään, muistelin vaan, että se on tärkeä monelle perhoselle. Harmi, että sillä on niin huono maine pihapuuna, vaikka on noin tärkeä puu linnuille ja perhosille.

      Poista
  4. Minä vaalin metsälehmusta pihallani, toki muitajin suuria puita löytyy. Suurta raitaa olen myös vaalinut, se on keväisin pörriäisten tärkeä ruokavarasto kun muuta mettä ei paljon ole saatavilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, sinulla on raita pihalla! Meillä ei ole, eikä ehkä tässä lähialueella lainkaan. Se olisi kyllä kiva saada mahtumaan, mutta voi olla, että muut "pihan hoitajat" eivät sitä halua. Täytyy välillä tehdä näitä kompromisseja :)
      Metsälehmus on ihana, se kun on vielä aika harvinainen ja kauniin mallinen. Puistoissa näkee paljon puistolehmusta, harvemmin muita lehmuksissa.

      Poista