Sivut

perjantai 13. syyskuuta 2019

Viherkasveille merilevää syksystä kevääseen

Blogiyhteistyö - Biolan 
Näin syyskuussa on aika vaihtaa sisäkukkalannoite merilevään suurimmalle osalle viherkasveja ja sisäkukkia. Kun päivän valoisa aika lyhenee ja aurinko ei nouse enää niin korkealla, niin osa kasveista lopettaa kasvun. Niitä en enää lannoita vaan annan kasteluveden mukana merileväuutetta. Olen huomannut, että kasvien lehdet ja ulkonäkö muutenkin pysyy parempana talven pimeän ajan yli kevääseen.

Merileväuutetta myös lehdille sumuttaen...

Merilevää voi sumuttaa myös viherkasvien lehdille ns. lehtilannoituksena eli sumuttamalla. Toki merileväuute annostellaan silloin veteen pullon ohjeen mukaan. Merileväsumutuksia voi tehdä aina välillä vesisumutusten ohella esimerkiksi saniaisille ja muille, jotka kaipaavat kosteampaa ilmaa ja sumuttelua.  

Merileväuute on luomua ja auttaa kasvien hyvinvointia...

Merileväuute on tehty pelkästä merileväjauheesta ja se on luomua. Se ei ole lannoite, vaan enemmänkin kasvinhoitoaine, koska se ei sisällä juuri lainkaan kasvien pääravinteita. Sen sijaan se sisältää paljon erilaisia hivenravinteita, joita kasvit tarvitsevat huonoissa kasvuolosuhteissa. Eli meidän pimeänä aikana. Merilevän käyttö lisää kasvien stressinsietokykyä eli kasvit kestävät paremmin tauteja ja tuholaisia vastaan. Se parantaa vedenottoa ja juuristoa sekä yleensäkin pitää kasvit hyvässä kunnossa.

Osa ammattilaisista käyttää merileväuutetta läpi vuoden isojen viherkasvien kastelussa.
Olen itse käyttänyt merilevää talvisin jo vuosia. Etenkin ikkunalla talvetetut pelargonit pitävät lehtensä kauniina pimeänäkin talvena, siis ilman kasvivaloja.

Merilevävettä voi myös laittaa altakasteluruukkuun, tosin ohjeen mukaan laimeampana. Ja koska merilevä on luomua ilman säilöntäainetta, laimennettu merilevävesi kannattaa käyttää heti kasveille.

Pelargonit ikkunalle...

Olen siirtänyt nämä rungolliset pelargonit jo työhuoneen ikkunalle. Niissä on vielä niin paljon nuppuja tulossa, että kastelen niitä lannoitevedellä. Heti kun kukinta hiipuu, vaihdan merilevävedellä kasteluun.

Jännästi valkokukalliset pelargonit kasvattavat sitkeästi lehtiä rungosta. En ota niitä vielä pois, vaan odotan parempaa aikaa kuun mukaan. Ideana on siis kasvattaa näistä rungollisia pikkupuita, joilla lehdet ovat vain yläosassa.
Näitä kastellaan tietysti kuun mukaan #kastelupäivinä. Kuvan pelargonit on ne, mitkä kylvin keväällä Kasvusammaleeseen ja ruukun multana on samaa 100% sammalta.

Tomaatit myös sisälle...

Myös kirsikkatomaatit otin ikkunalle, sillä niissä on pieniä raakileita. Nyt on jo syyskuun puoliväli, joten eivät enää ulkona ehtisi kypsyä. Niitä kastelen myös tavallisella lannoitevedellä.
Pihalla on vielä isot pelargoniruukut, verenpisararuukut, valkoinen sinisarja, ruostekukat yms. 


Ensimmäinen Viherkasviviikko...

Ensi viikko eli 16.-22.9.2019 on ensimmäinen valtakunnallinen Viherkasviviikko, jonka järjestää Huonekasviseura ry ja Puutarhaliitto ry. Siitä lisää täältä. Kannattaa käydä siis puutarhamyymälöissä, siellä saattaa olla hyviä viherkasvitarjouksia tai erikoisuuksia.


Sain Biolan Merileväuutteen Biolanilta testaukseen. Kiitos siitä heille!

Puutarhaterkuin Sari

4 kommenttia:

  1. Hyvä muistutus! Pitääpä kaivaa kaapista pullo esille, että muistaa taas antaa sitä kukille. Hyvää syksyä! Toivottelee Mökinmuori

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin juuri hain tuon oman merileväpulloni keittiöön, kastelukannujen lähelle. Siinä se muistuttaa sopivasti :)
      Kiitos ja oikein ihanaa syksyä sinullekin!

      Poista
  2. Hyödyllinen muistutus. En olisi huomannut vielä nyt syyskuussa aloittaa. Olen käyttänyt merileväkastelua talvisin viherkasveille ja ja pelakuille. Viirivehkalle olen antanut myös lannosta, kun se alkaa kukkia. En tiedä, olisiko tarvinnut. Mitä luomu kastelulannosta käytät kesäaikana? Kaunista syyskuun jatkoa! T: Kaima

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin lannoitan edelleen orkideoja ja kukkivia pelargoneja lannoitteella. Muita vähitellen pelkällä merilevävedellä, pilvisyydestä riippuen. Yleensä kasvit tarvitsevat lannoitusta, jos ne kasvattavat uusia lehtiä. Viirivehkahan taitaa olla kasvussa läpivuoden jos vain valoa riittää.
      Käytän useitakin eri kastelulannoitteita ihan testimielessä kuten esim. Biobact ja Biolanin Ravinneneste. Osalle olen laittanut jauhemaista luomu lannoitetta ruukun ja multapaakun väliin noin kerran kuukaudessa. Lannoitustapoja on siis monia :)
      Oikein mukavaa syyskuuta sinullekin!

      Poista