Sivut

perjantai 5. huhtikuuta 2019

Ihanat krookukset hyviä pölyttäjille, ja kukkanurmikko

Ihanat krookukset kukkivat jo niin täysillä, että niistä kuuluu aikamoinen surina. Eli krookuksia kannattaa istuttaa pihalle aurinkoiselle paikalle, niin pölyttäjille on ruokaa jo aikaisin keväällä. Sen lisäksi saa tietysti paljon silmäniloa, ja hyvää mieltä.

Kimalaiset ja mehiläiset tärkeitä pihan pölyttäjiä...

 Kimalainen on helppo tunnistaa, sillä muuta vastaavan näköistä pulleaa ja pörröistä pölyttäjää ei kukissa liiku. Tänään kun otin kaikki nämä kuvat, niin kimalaisia oli liikkeellä jo tosi monta pitkin pihaa. Meidän pihalla onkin niitä kesäisin aina paljon.

 Mehiläisiä oli liikkeellä vielä enemmän. Ne erottaa ampiaisista siivistä, sillä ampiaisella siivet menevät kapeiksi ollessaan paikallaan. Lisäksi ampiaiset eivät ole kiinnostuneita kukista.
Ja jos joku ei tiedä, niin mehiläiset ovat niitä, jotka tekevät hunajaa. Eli jossain meidän lähistöllä taitaa olla mehiläistarha pesineen 😊

Uudet viehkot kasvitieteelliset krookukset...

Nämä kolmiväriset krookukset ovat ehkä kaikkein kauneimpia krookuksia. Niiden virallinen nimi on sieberinsahrami (Crocus sieberii `Tricolor`). Nämä sieberinsahramit olen saanut muutama vuosi sitten Korpikangas Siemen-Fröltä ruukkukasvatukseen. Kukinnan jälkeen silloin keväällä istutin ne tähän kohtaan. Nyt ne kukkivat keväisin.
Krookukset on siis myynnissä syksyisin ja ne istutetaan maahan syys-lokakuussa.

Olen aivan ihastunut myös vaaleankeltaisiin kasvitieteellisiin krookuksiin. Näiden nimi on kultasahrami (Crocus chrysanthus `Romance`). Sitten meillä on paljon muitakin, mutta niiden nimiä ei ole tiedossa, sillä ne on ostettu suurpakkauksena, jossa oli eri värejä.
Ja lisäksi on ne todella vanhat, mitkä ovat kylväytyneet nurmikolle ja muuallekin pitkin pihaa. 

Itse kylväytyneet krookukset ja kukkanurmikko...

Nämä vanhimmat kasvitieteelliset krookukset ovat kasvaneet tässä yli 30 vuotta ja ovat saaneet levitä ihan rauhassa siemenistä ja sivusipuleista. Tässäkin kuvassa kaikki pienet heinännäköiset ovat niiden siementaimia, mitkä kukkivat sitten joskus... ehkä 4 vuoden kuluttua.

Ne ovat levinneet kuin tarkoituksella kukkanurmikolle. 😊

Kukkanurmikko onkin aivan loistava paikka näille kasvitieteellisille krookuksille.
Ja tavallisen nurmikon voi hyvin muuttaa kukkanurmikoksi. Siihen kun voi istuttaa kukkia ja silti leikata sitä ruohonleikkurilla kesäisin.
Siitä on myös se Kaunis satumainen kukkanurmikko -verkkokurssi, jossa on kukkanurmikkoon sopivat kasvit, erilaiset kukkanurmikon tekotavat sekä tietysti hoito-ohjeet, jotta kukat lähtevät leviämään.
Lisää kuvia kesältä postauksessa Kukkanurmikko perhosten ja kimalaisten pelastus.

Upeaa viikonloppua!

Terkuin Sari


12 kommenttia:

  1. Ihanasti ovat nuo uudemmatkin krookukset levinneet pieniksi kimpuiksi, mutta tuo vanha krookus on ihan mahtava valloittaessaan nurmikkoa! Voi mikä näky. Varmaan pörriäisistäkin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krookukset lähtevät leviämään mättäiksi ihanan nopeasti, sopii siis tällaiselle hätäisellekin ihmiselle ;)
      Ja kun nuo vanhat kukkivat, niin silloin niitä tulee ihailtua vähän väliä. Se kohta on tietyssä valossa ihan mystisen taianomainen. Ja kyllä... pörriäisetkin ovat aivan hullaantuneet paikasta ;)

      Poista
  2. Voi jestas mitä krookuksia! Tua kukkanurmikon krookusmeri on aiva mahtava. Kuahupäin krookuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krookusmeri on aina mykistävän upea näky. Tänä keväänä rusakot eivät ole onneksi syöneet niitä, joten senkin takia niitä on nyt niin paljon kukassa :)

      Poista
  3. Ihana krookusmeri <3 Vau! Kauniita ovat muutkin krookuksesi. Meillä ei vielä toissapäivänä näkynyt ensimmäistäkään pälvipaikkaa krookusten kohdalla. Pitää käydä kohta katsomassa, joko alkaisi näkyä. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin osa on vielä ison lumikasan alla. Ja menee aikaa, ennen kuin se lumikasa sulaa. Ensi viikolla luvatut sateet onneksi nopeuttavat lumen sulamista :)
      Ihanaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Krookukset on aina niin kauniita, etenkin kun niitä on paljon :)

      Poista
  5. Minulla on ekaa kertaa kukassa viime syksynä kylvetyt kultasahramit, niin ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kultasahrameilla onkin herkän kauniit kukat. Ja ensi vuonna niissä on kukkia vielä enemmän :)

      Poista
  6. Ihania kuvia! Krookusten istuttaminen nurmikolle on hyvä idea, taidan kokeilla jo tänä syksynä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Krookusten sipuleita kannattaa ilman muuta istuttaa kukkanurmikolle, ne kun ovat suloisimmat kevään ekat kukkijat. Ei varmaan enää mene kauaa, niin alkaa tulla muitakin kukkia.... ainakin toivottavasti.

      Poista