Sivut

tiistai 29. tammikuuta 2019

Yök villakilpikirva... siis aika tehdä ötökkätarkistus

Eilen aamulla huomasin valkoisen ötökän orkidean varressa. Se oli selvästi villakilpikirva. Vaistomaisesti heti liiskasin sen, enkä älynnyt ottaa kuvaa siitä ensin. Niitä ei ole koskaan aiemmin ollut viherkasveissani, tai ainakaan en ole niitä huomannut. Oli siis aika tehdä ötökkätarkistus orkideoihin.

Ötökkätarkistus...

Myöhemmin päivällä tein uudelleen ötökkätarkistuksen orkideoille eli katsoin varret sekä lehdet myös alapuolelta, ettei niissä näkynyt valkoisia pieniä ötököitä. Tutkin myös ruukkujen pohjan ja kaikki reunat huolella. Ötökkätarkistus kannattaa tehdä tehokkaassa valossa ja erittäin huolella, jotta näkee ne pienen pienet ötököiden alutkin. Onneksi orkideoissa ei näkynyt yhtään villakilpikirvaa.

Villakilpikirva...

Orkideoiden luona talvehtii eukalyptus ja sen mustan aluslautasen reunalla kökötti yksi valkoinen villakilpikirva. Sillä kertaa maltoin ottaa alla olevan kuvakin, ennen kuin tapoin ötökän. Nämä villakilpikirvat ovat noin 3-4 mm eli ne huomaa hyvin.

Onneksi villakilpikirvoihin tehoaa luonnon pyretriinipohjaiset torjunta-aineet, jotka on myös luomuviljelyyn hyväksyttyjä. Minulla on nyt valmiina orkideoiden luona yhtä tällaista ainetta.
Eilen illalla ennen nukkumaan menoa, kävin vielä kerran orkideat läpi, ja löysin taas yhden eli kolmannen villakilpikirvan. Tällä kertaa se oli venuksenkengän lehdellä.

Nämä villakilpikirvat ovat tulleet todennäköisesti syksyllä hankkimastani orkideasta. Huomasin sen lehdillä tosi pieniä valkeita pisteitä ja silloin heti huuhtelin ne vedellä pois. Varmuuden vuoksi ruiskutin nyt hyönteisten torjunta-ainetta orkidean lehtihankoihin eli lehtiruusukkeen "keskelle". Ohjeen mukaan uusinta ruiskutus pitää tehdä pari kertaa, kolmen päivän välein, jotta eri kilpi- ja villakilpikirvat tuhoutuvat.


Lähiviikkoina aioin tehdä ötökkätarkistuksen joka päivä näille orkideoille. Onneksi ne kaikki ovat samassa huoneessa, ja niitä ei ole montaa kasvia. 

Villakilpikirva pitää kovalehtisistä kasveista...

Villakilpikirvat ovat valkoisia ja enemmän tai vähemmän nukan peittämiä. Nämä kolme, jotka löysin, ovat selvästikin jo täysikasvuisia eli 3-4 mm pitkiä.
Ne pitävät kuulemma kovalehtisistä kasveista kuten orkideoista, kaktuksista, flamingonkukasta, fiikuksista, kliiviasta ja traakkipuista. Sanotaan, että villakirvat ovat vaikeasti hävitettäviä, joten saapa nähdä, saanko ne hävitettyä. 

Nyt kun sopivasti oli kastelupäivä, niin samalla tein ötökkätarkistuksen kaikkiin kasveihin.  Näissä muissa kovalehtisissä villakilpikirvoja ei näkynyt. Onneksi😊

Tuholaistorjunta ja kuun vaiheet...


Kuun vaiheiden mukaan ajoittamisessa suositellaan tuholaistorjuntaa vähenevällä kuulla, tekisin sen kuitenkin aina heti kun ötököitä näkyy. Siis näille sisäkukille, ja etenkin jos kyseessä on villakilpikirvat, kilpikirvat tai ripsiäiset.
Nyt oli kyllä sopivasti vähenevä kuu, joten toivottavasti sekin auttoi näiden villakilpikirvojen hävityksessä. 
Kuun mukaan kastelu vähentää myös ötököitä, mutta silti nämä pahimmat kannattaa myrkyttää luomuaineilla. Lisää tästä kuun mukaan kastelusta verkkokurssilla ja edellisessä postauksessa.

Mukavaa viikon jatkoa!

Terveisin Sari

10 kommenttia:

  1. Hyh. Pitääkin olla tarkkana, hyvä kun otit puheeksi tuon vasta hankitun kasvin. Minullakin on yksi syksyllä hankittu uusi mehikasvi, joten pitää tosiaan pitää silmällä noita uusia, jos villakilpikirvaa ei aiemmin ole ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi kyllä hyvä tuuri, kun pesin niitä pienen pieniä valkeita pisteitä silloin orkidean lehdiltä. Ilman sitä, nyt olisi varmaan laumoittain villakilpikirvoja joka kasvissa.
      Teinkin heti tämän postauksen, koska näin alkuvuodesta ja joulun aikaan monet hankkivat uusia kasveja kotiin. Joten ötökkätarkistuksia kannattaa nyt tehdä.
      Toivottavasti siinä sinun uudessa mehikasvissa ei ole ötököitä, eikä tule!

      Poista
  2. Uuden kasvin tuominen huoneisiin on aina riski. Toivottavasti sait löydettyä kaikki isot, ja pienemmät saaneet annoksen torjunta-ainetta! Pitänee tutkailla omatkin kasvit samalla kun siistii talven näivettämiä lehtiä niistä. Hyvä muistutus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen oikein kasvien suurkuluttaja, mutta ensimmäistä kertaa kasvissa on näitä villakilpikirvoja. Ehkä siksi ei tullut mieleenkään epäillä niitä lehdillä olevia valkeita pieniä pisteitä ötököiksi. Onneksi huomasin sen yhden täysikasvuisen ja kotona oli luonnonpyretriiniä valmiina. Enköhän saa villakilpikirvat hävitettyä ;)
      Usein näin talvella, kun on pakkasjaksoja ja huoneilma kuivaa, tietyt ötökät voivat levitä nopeastikin kasveissa. Siis ötökkätarkistus on hyvä tehdä. Toivotaan, et löydä yhtään ötökkää kasveistasi ja kaikki voivat hyvin :)

      Poista
  3. Tosiaankin pitävät kliiviasta, sillä kliiviastani löytyi PALJON villakilpikirvoja. En kuitenkaan raaskinut hväittää kun on minulle rakas kasvi vaan laitoin multaan Provado-puikkoja ja vein kasvin eristykseen. Näyttäs ötökät hävinneen mutta niitä voi taas putkahtaa jostain. Sain tämän kirvatuliaisen erään kasvin mukana ja aina välillä niitä ilmestyy. En silloin ajoissa hoksannut tätä ongelmaa niin pääsi aika pahaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villakilpikirvat näyttää olevan siitä haasteellisia, että pieninä ne ovat tosi pieniä. Saa olla hyvä näkö ja valoisa paikka, jotta edes huomaa ne varsissa ja lehtihangoissa. Onneksi sentään ovat valkoisia, niin vähän helpottaa.
      Orkideoille ei taida Provado-puikot auttaa, kun niiden kasvualusta on niin ilmavaa. Muille kasveille ne ovatkin hyviä, tosin ovat jo vähän kovempaa myrkkyä kuin luomuaineet.
      Pidetään peukkuja, että nämä ötökät pysyvät poissa kliiviastasi ja muista kukista, sekä minun orkideoista!

      Poista
  4. Hei! Osaisitkohan auttaa minua uuden kasvini eli puikkokämmekän kanssa. Sain sen marraskuun alussa ja se voi hetken hyvin. Mutta joulukuun lopussa se tiputti melkein kaikki kukkansa sekä lehtensä. Kuitenkin se oli vihreä, vaikutti voivan ihan hyvin ja kasvatti keikejä. Nyt hetki sitten varret muuttuivat osittain keltaisiksi ja uudet keikit muuttuivat mustiksi. Mitä voisin tehdä pelastaakseni tämän? Vai onko enää mitään tehtävissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kuulostaa kyllä oudolta, sillä puikkokämmekät on tosi helppoja. Olisikohan se voinut saada kylmää ja paleltua. Nythän oli kovia pakkasöitä ja jos ikkuna falskaa tai on tuuletettu, niin trooppisten seutujen orkideat voivat herkästi paleltua ja kuolla.
      En valitettavasti osaa sanoa yhtään, voiko sitä enää pelastaa.

      Poista
    2. Niin olen ymmärtänyt, että olisivat helppoja. Tämä on uusi tuttavuus minulle, joten olen koittanut etsiä tietoa, ja siten löysin sinun blogisi. Tämä on ollut vähän kauempana ikkunasta, kuitenkin niin että on saanut valoa. Se oli saadessani sen samassa ruukussa lankaköynnöksen kanssa, mutta olen nyt erottanut ne eri ruukkuihin.

      Poista
  5. Olisiko vinkkejä villakirvojen hävittämiseen vesiviljelyssä? Kasvina kultaköynnös, joka kasvaa akvaariosta (kaloja), joten mitään suihkutettavia ei voi käyttää. Kertaalleen kasvit otettu jo seinältä alas, mutta on aikamoinen homma, kun isosta akvaariosta ja kymmenistä metreistä kasvia kyse.

    VastaaPoista