Sivut

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Puutarhurin hiukset ja kuun vaiheet

Blogiyhteistyö - Luanas Organic
Tämä kuva ihan järkytti minut kesällä. Olen tiennyt, että olen "piilopunapää", mutta että minulla olisi näin punaiset hiukset. Apua 😊 Hiusten pörröisyys taas johtui siitä, että olin pessyt hiukset ihan vääränä päivänä. Tuon päivän jälkeen noudatin tarkasti hyviä hiustenpesupäiviä, ja käytin vielä luomu palasaippuaa, mikä on tehty kuun vaiheiden mukaan.

Paras #hiustenpesupäivä ja se huonoin...

Näissä minun hieman taipuisissa hiuksissa näkee hyvin, miten hiusten pesupäivällä on merkitystä. Kukkien #kastelupäivät ovat tosi huonoja hiustenpesupäiviä! Hiukset menevät silloin ihan pörhölleen, kuten ekassa kuvassa. Ja paras päivä pestä hiuksia on #äläkastele -päivät. 
Tämä tieto helpottaa meidän pörröpäiden elämää 😊
Kuun vaiheiden mukaan kannattaa myös valita hiusten leikkausajankohta. Kasvavan kuun aikaa leikataan hiukset, jos haluaa kasvattaa hiuksia pidemmiksi. Vähenevän kuun aikaan, jos haluaa hitaampaa hiusten kasvua eli esimerkiksi lyhyiden hiusten leikkausmalli pysyy tällöin hyvänä pidempään.

Kuun mukaan tehdyt Luanas Organic Products palashampoot..

Kuuystäväni ekokampaaja Luana tekee kuun vaiheita hyödyntäen palashampoita. Eli ne tehdään vain ihanteellisessa ajankohdassa huomioiden kuun vaikutus raaka-aineiden käyttäytymiseen ja tekoprosessiin. Siten ne ovat tasalaatuisia vaikka ovatkin käsintehtyjä ja luomua. Useinhan saippuoissa ja kosmetiikassa tarvitaan lisäaineita, jotta tuotteista saadaan tasalaatuista, koostumukseltaan hyviä jne. Aika ällistyttävää, miten luonnollisesti voi korvata lisäaineet!
Testasin siis kahta luomu palashampoota, koska kuulemma kannattaa kokeilla muutamaa, niin löytää omille hiuksille se sopivimman. Aika jännästi kuumina hellepäivinä halusin pestä Laventeli-palashampoolla ja viileinä iltoina Terva-palashampoilla. Tuntui tosi hyvältä, että oli vaihtoehto.
Terva-shampoon pesun jälkeen sain hiukset kammattua ilman hoito-ainetta tai hiusöljyä, ihan uskomatonta. Se selvästikin hoiti kuivahkoja hiuksiani enemmän.
Ihana plussa näissä Luanas Organic Products shampoopaloissa on se, että niissä on kunnon tuoksu ja se ei laimene. Kylpyhuone tuoksuu ihanalle. Tuli jopa mieleen, että näitä voisi hyvin ostaa huonetuoksuksi.
Kuulemma kuun vaikutuksen käyttö näiden palashampoiden teossa vaikuttaa tuoksun kestoon. Palat ovat myös tosi riittoisia, ja ehkäpä sekin on kuun ansiota.
Hyvä Luanan video siitä, miten näitä palashampoita käytetään, löytyy  YouTubesta.

Sain siis Luanas Organic Products Lavender (laventeli) ja  Tar (turve) palashampoot testiin Luanas Organic:lta. Niitä ja muitakin kuun mukaan tehtyjä kosmetiikkatuotteita on myynnissä www.luanas.fi -verkkokaupassa. Siellä on muuten elokuun ajan hyviä tarjouksia, pienenä vinkkinä.
Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa 25.-26.8.2018 Luana on myymässä tuotteittaan Aleksanterinpihan käsityömarkkinat-alueella. Kannattaakin käydä paikan päällä tuoksuttelemassa, ja samalla Luana voi auttaa valinnassa.

Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssin alennus...

Sarin puutarhat -blogin 10-vuotissynttäreiden kunniaksi on Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssista 10 euron alennus eli 35 euroa (normaalihinta 45 euroa) 26.8.2018 18.8.2018 asti kuponkikoodilla Sari
Tulen lisäämään verkkokurssiin vielä lisävinkit puutarhurin kauneuden hoitoon, heti kun ehdin. Eli liittyen hiuksiin, karvoihin, kasvojen ja käsien hoitoon, sekä halkeileville jaloillekin muutama vinkki. Ne ovat niin miehille kuin naisille sopivia vinkkejä 😊




Jännää, mihin kaikkeen kuu ja sen eri vaiheet vaikuttavatkaan. Ja miten sitä tietoa käytetään koko ajan lisää eri aloilla. 

Terveisin Sari

Ps. Olen huomenna torstaina menossa Lepaalle. Jos tunnistatte, niin tulkaahan moikkaamaan 😊

2 kommenttia:

  1. Tarkoittaako tuo sitä, että hiukset pestään vain kerran viikossa? Ei onnistu tällä pörröpäällä ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi se ei tarkoita sitä. Kannattaa välttää #kastelupäiviä, joita on aina 2-3 päivää peräkkäin. Itse pesen usein hiukset heti #kastelupäivien jälkeisenä päivänä eli rytmitän hiustenpesua #äläkastelepäiviin ja #kastelupäivien jälkeen tuleviin päiviin. Sopivimmat päivät oppii kyllä testaamalla ja havainnoimalla, millaiset hiukset ovat pesun jälkeen :)
      Tämä saattaa muuten osittain selittää "huonot hiuspäivät".

      Poista