Sivut

tiistai 28. elokuuta 2018

Ne varmat kevään sipulikukat

 Aina silloin tällöin minulta kysytään kursseilla, miten sipulikukat saa viihtymään pihalla monta vuotta. Tai miksi niin vähän syksyllä istutetuista sipulikukista nousi keväällä. Joten tässä nyt postaus varmoista sipulikukista, jotka kukkivat vuodesta toiseen joka kevät. Osa niistä myös lisääntyy isommaksi alueeksi, ja ne ovatkin lemppareitani.

Ne kevään ensimmäiset pikkusipulikukat...

Ensimmäisessä kuvassa on persianhelmililjoja. Ne, kuten muutkin helmililjat, kukkivat yleensä vasta toukokuussa. Vähitellen ne kasvavat isommaksi ja isommaksi mättääksi. Niitä on myös vakokukallisia ja tummansinisiä.


 Krookukset, niin isokukalliset kuin kasvitieteellisetkin, ovat helppoja. Värejä löytyy sinisen, keltaisen ja valkoisen sävyissä. Tosin rusakot välillä syövät ne jo ennen kukintaa. Ne voivat kukkia  maaliskuun lopulla täällä etelässä, yleisemmin kuitenkin huhtikuussa.

 Posliinihyasintti on aina tämän näköinen ja super varma.

 Idänsinililja eli Scilla leviää siemenistä, kuten kuvasta voi päätellä. Sitä on myös valkoisena.
Tästä tulikin mieleeni se ihana kukkanurmikko. Parin viikon päästä teen seinustalle kukkanurmikkoa, ja tämä voisi ehkä sopia siihen lähelle.

Kirjokevättähti on suuri suosikkini, koska se on näyttävä ja leviää siemenistä nopeasti.


Tulppaanit ovat varmoja oikeanlaisella paikalla...

Tulppaanit viihtyvät auringossa tai kevyessä varjossa. Jos haluaa niistä monivuotisia, maan on hyvä olla kesällä kuivahko. Eli kosteassa savimaassa ne jäävät usein lyhytikäisiksi. Tulppaanit voivat kukkia huhtikuussa, osa toukokuussa ja myöhäisimmät vasta kesäkuun alussa.
Pitkäikäisimmät tulppanit -postaukseessa on tulppaaneista lisää tietoa ja kuvia. Sitten on myös ne Tavis-tulppaanit 😊
Hyvin pitkälle jalostetut tulppaanit, kuten papukaija-tulppaanit, ovat todennäköisesti meillä aina lyhytikäisiä.
 Kuvassa pitkäikäisiä tulppaaneja, ehkä lummetulppaaneja.
Pihan tekoon -blogissa juttu Vinkkejä tulppaanipenkin suunnitteluun.

Narsissit ovat supervarmoja....

Siis ne isokukalliset narsissit, niin keltaiset kuin valkeat. Ne viihtyvät myös savimailla ja lisääntyvät isommiksi mättäiksi vuosien kuluessa.


Laukoista ukkolaukka on varma kesäkuun kukkija...

Ukkolaukastakin on oma postaus eli Ukkolaukka leviää siemenistä, jee!

Miten sitten sipulikukat saa viihtymään vuodesta toiseen?

  • Paikaksi valitaan aurinkoinen tai kevyesti varjoinen paikka.
  • Ne istutetaan kuohkeaan multaan, ei kivikovaan maahan. 
  • Istutussyvyys on myös oltava oikein. Sipulin päälle tulee multaa ainakin kaksi kertaa sipulin korkeuden verran. Eli 5 cm korkea sipuli, jolloin sipulin kärjen päälle on tultava multaa 10 cm.
  • Jos maa on rutikuivaa, istutus kastellaan runsaalla vesimäärällä.
  • Istutusaika näillä on silloin, kun maa on viilennyt. Yleensä syys-lokakuussa, ja tietysti oikeaan kuun vaiheen aikaan.
  • Keväällä kannattaa lannoittaa ainakin tulppaaneja ja narsisseja.

Miksi uudet sipulit eivät nousseetkaan keväällä?

  • Yksi syy voi olla huono paikka, kuten liian kova maa.
  • Tai sipuli on voinut olla sisällä lämpimässä liian pitkään, jolloin se on nahistunut. 
  • Tai kasvit ovat olleet erikoisuuksia, jotka eivät meillä talvehdi
  • Tai myyrät ovat syöneet sipulit
  • Tai syynä voi olla jokin muu asia

Terveisin Sari

10 kommenttia:

  1. Aika usein omassa pihassa on vierailee tuo Jokin muu syy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä harmillista. Varsinkin jos on istuttanut isot määrät sipuleita.
      Yleensä jos istuttaa montaa eri lajia, niin niistä ainakin osa lähtee kasvuun :)

      Poista
  2. Kiitos vinkeistä, nämä menevät kokeiluun 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Nämä varmat ja tavalliset sipulikukat takaavat sen keväisen upean kukkaloiston. Toki voi aina ostaa myös muutaman erikoisuuden, niin on sitten jotain jännitettävääkin keväällä ;)

      Poista
  3. Hyvä paketti. Itse olen nyt pähkäillyt, mikähän sipulikasvi viihtyisi melkeinpä täysvarjossa vai tyydynkö johonkin keväällä kukkivaan maanpeitekasviin. Idänsinililja ja kevättähti taitavat ainakin olla aika vaatimattomia myös valon suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysvarjossa on muuten hyvä muistaa se, että nämä aikaisin keväällä kukkivat sipulikukat tarvitsevat eniten aurinkoa silloin, kun puissa ei vielä ole lehtiä :)
      Ilman muuta kannattaa kokeilla idänsinililjaa, kevättähtiä ja ehkäpä myös posliinihyasinttia.

      Poista
    2. Siinäpä se pulma onkin, kun talo ja kuuset eivät päästä pahemmin valoa läpi keväälläkään, että mikä siellä viihtyy :D Kokeilemallahan se selviää. Posliinihyasintti onkin minulle uusi tuttavuus, pidän sen korvan takana sipulihyllyjä kierrellessä.

      Poista
    3. Sitten ei auta kuin kokeilla :) Posliinihyasintti on vanha kasvi, ja sitä näkee vanhemmilla pihoilla. Sen sipuleita on kyllä edelleen myynnissä.

      Poista
  4. mistä kukkasipuleista ei kanit tykkää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm… kannattaa ihan kokeilla. Luulisin, että narsissit eivät kelpaa kaneille, kun eivät kelpaa myyrillekään. Samoin ehkä laukat ja pikarililjat.
      Sen sijaan krookukset ovat varmasti niiden suurinta herkkua ;)

      Poista