Sivut

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Ihana puupioni kukkii pitkästä aikaa, jee!

Tämä super ihana puupioni kukkii nyt pitkästä aikaa. Olisiko ollut kymmenen vuotta sitten, kun se kukki viimeksi. Ehkä viisi vuotta sitten, se istutettiin nykyiselle paikalleen... ja nyt se kukkii, jee! Kukka on kyllä tämän kesän suloisin ylläri 😊

Puupionin kauneus...

Puupionin kauneus on sen upeissa ja isoissa kukissa. Tosin tämä kukka on aika pieni, ehkä kuivan kevään takia. Tai sitten pitkän kukintatauon takia kukka on nyt kooltaan pienempi. Ihana joka tapauksessa.

Ja on sillä kauniit lehdetkin. Puupionimme kasvaa ryhmäruusu-laventeli penkin päässä. Vanhat laventelit säilyivät taas hyvin talven yli, kuten talvisuojatut ryhmäruusutkin.

Tältä pioni näytti viime vuonna toukokuun loppupuolella. Sen puumaiset versot säilyvät yleensä aika hyvin ja uusia lehteviä versoja kasvaa runsaasti. Tässäkin kasvuvaiheessa siinä on jotain kiehtovan kaunista.

Puupionin talvisuojaus...

Luin jostain, että puupionia ei tarvitsisi suojata talveksi ja joitakin jopa ei saisi lainkaan suojata. Viime syksynä teimme tälle meidän puupionille havuista korkean suojan. Liekö se syynä, että nyt pioni kukki vai ei. Täytyy taas suojata syksyllä, jos vaikka ensi vuonna kukinta olisi vielä runsaampi 😊
Suojauksesta en löytänyt parempaa kuvaa eli se on tuo kuusenoksista tehty pilari. Sen sisällä on puupionin puumaiset versot. Suoja laitettiin marraskuussa, jos muistan oikein. 
Jännästi tällainen lumikuva ikään kuin viilentää tällä helteellä 😉

Vanhat oranssit daaliat on hyvässä kasvussa...

Upean tuuheita nämä mättäät. Maassa muuten näkyy sitä biohiiltä, jota näiden multaankin laitettiin. Näitä daalioita on pitänyt välillä kastella, koska meillä ei ole sadellut.


Ne "oudon väriset" kurjenmiekat kukkivat jo...

Vieläkin jossain valossa nämä näyttävät minusta ihan "oudon värisiltä". Ja pohdin edelleen ovatko ne kauniita vai rumia. Mikä hassuinta, juuri nämä iirikset kukkivat meillä kaikkein runsaimmin. Iiriksiä nimittäin löytyy montaa eri lajia ja lajiketta. Ja juuri nämä "oudot" kukkivat hullun lailla.


Mukavaa alkavaa viikkoa!

Terkuin Sari


12 kommenttia:

  1. Ihana pionin kukka! Pionit ovat minunkin suosikkeja ja mietin että menestyisköhän puupioni pohjanmaalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuvartisten pionien sanotaan menestyvän parhaiten lumisilla alueilla ja vyöhykkeillä II-V. Siis taitaa menestyä hyvin Pohjanmaallakin :)
      Paikka kannattaa valita huolella, sillä vaateliaampien pionien tapaan ei kestä talvimärkyyttä. Maan pitää siis olla läpäisevää. Ja puupionit rakastavat aurinkoa.

      Poista
  2. Tosi kaunis kukka puupionissasi! Mulla on aika paljon pioneita, puupionia ei vielä ja sen hankitaa olen suunnitellut. Varmaan tuo talvisuojaus oli hyvä juttu ja nyt se palkitaan upealla kukinnalla. Iirikset ovat aina kauniita!

    Mukavaa alkavaa kesäviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puupionin kukka on kyllä tosi kaunis, varsinkin kun se on iso :)
      Ehkä se talvisuojaus auttoi, kun talvi oli niin erikoinen. Ja suojasihan ne havut myös kevättalven auringon ja tuulen vioitukseltakin, kun maa oli jäässä. Saas nähdä, miten kukkii ensi kesänä.
      Hyvää viikon alkua sinullekin!

      Poista
  3. Mukava postaus! Tykkään myös pioneista, mutten valitettavasti voi toistaiseksi hankkia niitä itselleni, koska puutarhani on parvekkeella ja siellä on aika ahdasta. :D Noi oudon väriset kurjenmiekat on kyllä aika erikoisia, mutta mielestäni kuitenkin ihan nättejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi pioneja näkee myös puistoissa ja näytepuutarhoissa, joissa sitten voi käydä niitä ihastelemassa. Ja nuuhkimassa niiden suolista tuoksua. Nykyäänhän pionin kukkia on myös leikkokukkana.
      Iiristen väri on kyllä tosi erikoinen, ja edelleen pohdin onko ne rumia vai kauniita ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ihanaa, teillä varmaankin on muhkeampi kukinta kuin tuo meidän yksi kukka :)

      Poista
  5. Ihana puupioni. Sillä tosiaan on upea lehdistökin. Minusta tuo iiris on kaunis. Meillä on yksi ruskea, josta itse olen välillä pohdiskellut myös, että onko kaunis vai ei 😊 Kivaa loppuviikkoa Sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiriksistä löytyy kyllä näitä outoja värejä! Ne saavat puutarhurin hieman hämilleen, kun ei oikein tiedä miten väriin suhtautuisi ;)
      Eilen Marketanpuistossa oli niin suloisen ihana isokukallinen iiris ja värinä vaaleahkon sininen. Eli niistä löytyy kyllä värivariaatioita.
      Ihanaa sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  6. Minä tykkään noista iriksistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että pidät. Olisi vähän surullista, jos kukaan ei niistä pitäisi. Itse en vieläkään tiedä, onko ne rumia vai kauniita ;)

      Poista