Sivut

torstai 12. huhtikuuta 2012

Puutarhajätteen kompostointi 3. vuosi

Uusi ja päivitetty sarja puutarhajätteen kompostoinnista, sillä nämä jutut ovat jo aika vanhoja. Olemme kehittäneet kompostointitapaamme mahdollisimman helpoksi.

Kompostin teko - kompostointisarjan 1. osa uusi blogipostaus


Puutarhajätteen kompostointi 3. vuosi

3. vuoden keväänä puutarhajätekomposti on valmista käytettäväksi eli kompostimultaa. Se siirretään kasveille tai kompostin viereen odottamaan käyttöä. 
Tyhjäksi jääneeseen kohtaan aletaan kerätä tämän vuoden kasvijäte. 
Eli samassa kehikossa /paikassa on aina saman vuoden jätettä. Viime vuonna kerätty kompostikasa sekoitetaan hyvin ja se jää lepääämään täksi vuodeksi

Alla kuva kompostista, jota ei ole hoidettu oikein eli siinä näkyy jätekerrokset ja osa on vielä täysin maatumatonta. Siis älkää ottako mallia siitä ; )


Mihin voi laittaa kompostimultaa?

Kompostimulta on sen verran vahvaa, ettei se käy istutusmullaksi. Sen sijaan sitä voi sekoittaa vanhaan multaan esimerkiksi perennapenkkejä uusittaessa tai tehtäessä ihan uusia kasviryhmiä. Kuvassa kompostimultaa on tarkoitus sekoittaa enemmänkin tuohon vanhaan kukkapenkkiin.... jossa työn alla on syysleimujen jako, klik.


Kompostimultaa voi myös levittää kasveille mullanpinnalle. Joskus teemme sen jo myöhään syksyllä.
On kuitenkin hyvä muistaa, ettei esimerkiksi pioni pidä kompostimullan lisäämisestä. Sehän on tarkka siitä, että juurenniska on lähellä maanpintaa klik.


Kompostimullassa on aina paljon rikkaruohojen siemeniä, se on ihan luonnollista. En laita koskaan kompostimultaa kivikkokasveille tai muille, joiden sekaan muutenkin tulee helposti uusia rikkaruohoja... siis ilmasta kulkeutuneista siemenistä. Sen sijaan rikkaruohojen siemenistä ei ole mitään käytännön haittaa isolehtisillä tai muuten peittävillä kasveilla. Alla olevat kuunliljat ovatkin aivan loistavia kasveja ihmiselle, joka ei rakasta kitkemistä ; )

Puutarhajätteen kompostointi 1. vuosi klik
Puutarhajätteen kompostointi 2. vuosi klik

Tässä nyt oli tämä lupaamani juttusarja puutarhajätteen kompostoinnista.

Keittiöjätteen kompostointi

Keittiö- eli biojätettä saa kompostoida ainoastaan jyrsijäsuojatussa kompostorissa. Osa kaupungeista vaatii biojätteen kompostoinnissa käytettävän lämpökompostoria.
Keittiö- eli biojätteen kompostointi on ihan eri asia kuin puutarhajätteen kompostointi !

Olkaa tarkkaavaisia, mistä haette tietoa kompostoinnista. Valitettavan usein lehdissä yms. näkee alan asiantuntijan haastattelun, mutta jostain syystä tekstissä on virheellistä tietoa kompostoinnista. Ehkä jutun tekoprosessissa tekstiä on jouduttu lyhentämään, ja  kompostointia tuntematon toimitusväki kiireessä .. ; )


Puutarhajätekomposti on vielä ihan jäässä, ja osin lumen alla... eli tässä vaiheessa vasta suunnitellaan, mihin kompostimultaa tänä vuonna laittaisi : )



11 kommenttia:

  1. Käytän lämpökompostoria talous- ja puutarhajätteen kompostointiin. Siinä kai rikkaruohojen siemenet kuolee? Lämpökompostoriin ei mahdu kaikki puutarhajäte, joten olisi hyvä ryhtyä käyttämään avokompostia. Tässähän tuli nyt hyvät ohjeen siihen, kiitos siitä :)

    VastaaPoista
  2. Jokohan tänä vuonna alkaisin ihan oikein kompostoimaan puutarhajätteetkin. Täällä on kyllä hyvät ohjeet. Talousjätteen sekaan olen osan laittanut, kun on ollut tilaa kompostissa.
    Kiitos näistä ohjeista taas.

    VastaaPoista
  3. Kiitos hyvistä ohjeista! :) Minulla on komposti muhinut nyt toista vuotta ja mietiskelinkin jo, että jokohan pohjamultia voisi ryhtyä kaivelemaan. Täytynee vielä malttaa :)

    VastaaPoista
  4. Hei! Loistavaa! Kiitos, kun kirjoitit niin hyvät ohjeet! Itse sain viime kesällä tehty ton 1.kompostin, kun aloitteleva "puutarhuri" olen. Ja nyt ihmettelinkin, että mitä tänä keväänä teen sen kehikossa olevan kasan kanssa, kun seuraavaa pukkaa kohta päälle... :) Asia selvisi sun kirjoituksistasi, eli Kiitos ja Kumarrus!

    VastaaPoista
  5. Kiitos tästä tietopläjäyksestä!

    VastaaPoista
  6. Jokohan tänä kesänä saisin aikaiseksi tehdä kompostin puutarhajätteille... Kiitos ohjeista!

    VastaaPoista
  7. Meillä on kierrossa 4 kompostia. Ja joka vuosi valmistuu yksi niistä käyttöön.. ja toinen laitetaan sivuun odottelemaan seuraavaa vuotta.

    VastaaPoista
  8. Tarja - lämpökompostorissa tuhoutuu aika hyvin siemenet ja rikkaruohojen juuret... siis vain jos lämpökompostorin lämpötila nousee korkeaksi.
    Käytännössä puutarhajäte kompostoidaan erikseen, koska sitä tulee niiiiin paljon ; )

    Multasormi - jos talousjätettä ei tule tarpeeksi paljon, niin puutarhajätettä kannattaakin laittaa lämpökompostoriin. Sehän ei toimi, jos jätettä ei laita sinne riittävästi. Puutarhakompostimulta on todella arvokasta, maan ja kasvien kunnon kannalta tarkasteltuna : )

    Sussi - ole hyvä : )

    niini - ainahan voi tutkia, miten valmista kompostin multa on : ) Mullaksi muuttumisen nopeus riippuu paljon kasvijätteestä.

    mysticia - ole hyvä, ja kiitos ihanasta palautteesta : )
    Kompostointi on todellinen ekoteko, mutta ennen kaikkea kompostimulta on kasveille parasta "maanhoitoa".

    mustakissa - ole hyvä : ) Ehkäpä jossain vaiheessa teen jutun lämpökompostorista...

    Mari - suosittelen kompostointia, sillä siitä tuleva multa on tosi hyvää uusien kasviryhmien tekoon : )

    RANTAPUIKKO - tiedän pihoja, joissa on paljon tammia. Heidän kompostointinsa kestää vuoden pidempään, mitä tuossa edellä kerroin. Tammenlehti kun ei maadu kovin nopeasti.... ja jos sitä on paljon, ei auta muu kuin kompostoidan sitä 3 vuotta.
    Eli kannattaakin soveltaa tuota yleisohjetta oman pihan ja pihanhoitajan mukaan ; )

    VastaaPoista
  9. Kiitos loistavasta ja selkeästä ohjeesta. Olen tuore omakotitalon omistaja ja pohtinut miten kahta tontinnurkassa nököttävää kehikkoa tulisi käyttää oikein. Nyt molemmissa on vuosien varrelta "älä ota mallia"-kuvan mukainen sekalainen lajitelma. Nyt kevään urakkana onkin siis niiden tyhjennys, hämmentäminen ja jaottelu.

    VastaaPoista
  10. Anonyymi - ole hyvä ! Mukava kuulla, että ohjeista on hyötyä : )
    Urakkanne jälkeen, komposteja onkin sitten helppo hoitaa... ja uutta multaa saa kompostista joka vuosi : )

    VastaaPoista