Sivut

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Suuri Kitkemispäivä 18.6.

Suuri Kitkemispäivä koittaa siis perjantaina 18.6. ennen klo 13.00. Silloin rikkaruohot saadaan kitkettyä pois pysyvästi, tai näin ainakin sanotaan. Sitä kyllä täytyy kokeilla ; )
Kivikkokasvien sekaan tulee helposti heinää ja muuta rikkaruohoa... eli perjantaina kitken niitä sitten juurineen pois sammalleimujen seasta.

Ja voi ei, idänunikoiden taimien mukana on tullut vuohenputken alkuja, siis juuren paloja, jotka nyt lähtevät tekemään lehtiä. Nämä täytyy muistaa ottaa huolella juurineen pois, perjantaina....

...muuten voi käydä näin : /


Siemenistä leviää myös kasveja "vääriin" paikkoihin. Lehtoakileija on tälläinen ylläreiden mestari. Ne tosin saavat kasvaa missä haluavat, tai joskus siirrän niitä parempiin paikkoihin.


Alla oleva rohtoraunioyrttikin on kaunis, etenkin saniaisten välistä kasvaessaan. Mutta muualta otan sen kyllä pois.

Suuri Kitkemispäivä 18.6.

Edit - Suuri Kitkemispäivä uudempi postaus.

Perjantain kitkemispäivä perustuu perinnetietoon ja kuun vaiheisiin.
Jos kitket perjantaina aamupäivällä, niin olisi kiva kuulla, miten hyvin onnistuit hävittämään rikkaruohot paikasta. Vai kasvoivatko ne takaisin.
.
Kitkemisellähän tarkoitetaan sitä, että rikkaruohokasvi otetaan juurineen pois. Siis ainakin juurta koitetaan ottaa niin paljon kuin mahdollista mukaan ; )
.
Keskiviikkona 16.6.2010 on Pioni-iltapäivä Helsingissä, Gardeniassa. Silloin Pionien Kodin Pionivaari kertoo pioneista. Ja tietysti heillä on myynnissä niiden taimia.
Pionit ovat aloittaneet kukkimisen pionitarhassa. Ainakin paikan nettisivuilla luki niin.
Aionpa käväistä katsomassa, ja kuvaamassa.

18 kommenttia:

  1. No voi ei! Täytyy varmaan lahjoa lapset kitkemispuuhiin, kun oma varvasvamma estää puutarhatyöt tällä viikolla. Suuri kitkemispäivä, aika hienolta kuulostaa! Lupaan viettää sitä ensi vuonna oikein juhlamenoin!

    VastaaPoista
  2. Kitkemään siis perjantaiaamupäivällä. Toivottavasti ei sada vettä;)

    VastaaPoista
  3. Mielelläni osallistuisin tähän kokeiluun! Niin noita rikkakasveja kasvaa. Mutta työt ovat esteenä. Eli pitäisi olla aamutuimaan hyvissä ajoin puutarhassa, kun töihin pitää sitten ehtiä ja aika on jo ohi iltapäivällä vapauduttuani. Harmin harmi. Lapsetkin lähtee maailmalle, ettei niitä voi edes lahjoa...

    VastaaPoista
  4. No tämäpä sattui. Minä kun olin ajatellut pitää tänään kitkemispäivää, mutta eipä suurta houkuttelua tarvita, että siirrän sen perjantaihin. :D Tosin meidän puutarhassa riittää kitkemistä ihan molemmillekin päiville, heh.

    VastaaPoista
  5. Hyvä tietää tuo kitkemispäivä! :) Jospa se toimisi! :)

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa perin jännittävältä, mutta on tuossa varmaan jotain perääkin. Muistelisin, että viimevuonna pidin ääreest siistinä pottugeerin alimmaiset ruudut heti kylvöjen jälkeen ja ne ovat edelleen kovin puhtaita. Täällä myös suuret kitkentäpäivät meneillään. Yksi päivä ei näet riitä alkuunkaan

    VastaaPoista
  7. Joana - jos silloin saa rikkaruohoja poistettua lopullisesti, sitä todellakin kannattaa juhlia : )
    Onneksi on muitakin ihan hyviä kitkemisajankohtia, pitkin kesää.
    Paranemisia !

    pioni - toivotaan, että olisi hyvä keli. Lämmintä, muttei paahteisen kuumaa. Tuo kivikon kitkeminen aurinkoisella säällä on miellyttävää vasta iltamyöhään...

    Pikkupiiku - ensi vuonna tuo päivä on lauantaina. Mutta onneksi on muitakin ihan hyviä kitkemisajankohtia kesällä ... : )

    Anskukka - minä ajattelin tehdä niin, että perjantain aamupäivällä kitken juurista leviävät rikkaruohot, siis ne hankalimmat. Muita sitten kun ehdin ; )

    Anastasia - tosi jännä kokeilla, kuinka hyvin rikkaruohot saa häviämään.
    Parissa kohti vuohenputkea on aina, vaikka kuinka kääntäisi maan ja keräisi juurenpalat.. se onkin nyt hyvä koekenttä ; )

    jori - teillä sitä kitkemistä riittää... : )
    On se niin, että jos jaksaa pitää alueen rikkaruohottomana keväästä myöhäiseen syksyyn, on seuraavana vuonna enää vähän rikkaruohoja.
    Itse asiassa melkeinpä vain ne, joiden siemenet on tuuli tuonut mullan pinnalle. Eli kitkeminen kannattaa !

    VastaaPoista
  8. Vuohenputki on sellainen ikuisuusongelma meidän rehevässä puutarhassa.Jatkuvan nyppimisen ansiosta olen saanut sen pysymään perennapenkeissä kurissa, mutta ruusupensaiden juuret!!! No, se on oikein hyvä maanpeitekasvi siellä! Näin päätin taisteltuani eri konstein vuosia ja koska ruusut siitä huolimatta kukoistavat:)

    VastaaPoista
  9. Kaikkea kiinnostavaa täällä taas olikin: rikkaruohojen kitkemispäivä, kätsät kukkasakset ja mystinen orvokki. Hauska nähdä se sitten isompana versiona : )

    VastaaPoista
  10. Hei Sari,
    no voi harmien harmi -
    olen kotona vasta lauantaina - eli saan siis koko kesän nyt sitten kitkeä noita rikkaruohoja - kääk!

    terkuin työmatkalainen

    VastaaPoista
  11. Vuohenputki on pieni vitsaus voikukkkan ja rönsyleinikkiin verrattuna. Kävin tänään Viherlandiassa noutamassa taas yhden puun;-) ja kun katselin kuunlijoja, ajattelin laittaa yhden hankala rinteen täyteen niitä. Siis pari kevätkitkemistä, sitten kuunliljat jo peittävätkin kaiken.

    Kävin tänään vahingossa (omituisten sattumien summana) puutarhuri Usko Toiovlan puutarhassa samalla saarella. Se puutarha on esitelty ainakin yhtä monissa lehdissä kuin minun, mutta meillä on erilaiset tyylit. Ihailin hänen pioneitaan, joita oli niin mielettömästi, enkä ole ikinä nähnyt niin runsaita kuunliljapenkkejä kauniisti kaartuen kuin siellä. Nyt minä menen kuvaaman kohta heille ja he (pariskunta) tulevat meille muuten vaan;-) Mikä ihana päivä! Ja kaikki nauravat nyt, kun jaksan kaikille ekrtoa, että koska nouseva lanettani on kuu ja mieluiten istutan valkosia kukkia, MINULLA ON KUUPUUTARHA. Näkisitpä nyt kun Holger Isabellat kukkivat ja niitä on varsin monta...)

    VastaaPoista
  12. Tämä päivä oli minulle ihan uutta tietoa, mutta nuo vuohenputket ovat tosi vaikea hävittää ainakin minulla, kun naapuri tykkää luonnonmukaisesta puutarhasta, eli tiedät ne juuret...mutta aina kun näen yhdenkin, niin heti yritän sen kitkeä niin syvältä kuin vain,, mutta jo pieni juurenpalanenkin saa sen innostumaan kasvuun!
    Juu kyllä meilläkin olisi paljon puuhaa rikkiksien kanssa, mutta minä en ole niin tarkka, vaikka tiedänkin niiden vievän voimaa ja ravintoa toisilta kasveilta.
    Olen vähän niinkuin taivaanrannan maalari.
    Kiitos sinulle tiedoista ja taidoistasi ja oikein hyviä kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  13. Perjantaina täytyy sitten urakoida.

    Lehtoakileija kasvaa meilläkin missä tahtoo. Minun laittamassani paikassa katoaa, mutta kasvaa sitten itse valitsemissaan paikoissa.

    Minua muuten aina hymyilyttää akileijan vanha suomalainen nimi: rupuliruoho:)

    VastaaPoista
  14. Toivottavasti noita kitkemispäiviä tulee myöhemminkin, työnantaja ei taida suvaita poissaoloa tuolla syyllä ;) Mielenkiinnolla odotan kokemuksia!

    VastaaPoista
  15. Varmaan kitken perjantainakin. Huomasin, että kitkemisestä huolimatta sateiden jälkeen kaikki on aloitettava taas alusta.

    VastaaPoista
  16. Täytypä hyödyntää tuo perjantai. Nyt onkin sadellut siihen malliin, että rikkaruohoja riittää. Ja tuo vuohenputki se vasta onkin sitkeätä sorttia. Lehtoakileijaa mullakin tupsahtelee pihalla sinne tänne.
    Hauska sattuma, että minullakin rohtoraunioyrttiä on saniaisten kanssa samassa :)

    VastaaPoista
  17. Kuulostaa lupaavalta ja mielenkiintoiselta! Pittääpä kokeilla.

    VastaaPoista
  18. Eija - meilläkin saa olla tarkkana tuon vuohenputken kanssa...
    Onneksi ruususi viihtyvät : ) Vuohenputkella on tosiaan huvin peittävät lehdet. Ei taida kasvaa muita rikkaruohoja siinä kohti...

    Taru - olen vieläkin niin innoissani orvokista ; ) Taidan laittaa kuvan siitä jo ensi viikolla...

    Ainosofia - no voi harmi ; ) Mutta hei, sinun kannattaa hyödyntää ne toiset rikkaruohojen kitkentäpäivät. Ne ovat ihan hyviä päiviä, tosin ei näin tehokkaita ; )

    Leena Lumi - kuunliljat ovatkin tosi helppoja kasveja. Ja aivan ihania tuon kitkemisen kannalta ; )
    Kyllä elämä on välillä ihmeellisiä sattumuksia täynnä. Kunhan vaan huomaa ne ... : )
    Oih, voin hyvin kuvitella miten upea näky on kun Holgerinne kukkivat. Meillä vaahteran kaato vähän runteli Kuupuutarhaani...nyt se on jännästi ihan erilainen kuin viime kesänä. Mielenkiintoisesti erilainen...

    Sirkka - puutarhat ja puutarhojen haltijat ovat hyvin ainutlaatuisia ; ) Jotkut pitävät puutarhan supersiistinä ja toiset siirtävät luonnosta rikkaruohoja puutarhaansa... Se olisikin tosi tylsää, jos kaikki pihat olisivat samanlaisia : )
    Ihanaa kesän jatkoa sinullekin !

    Sussi - ripuliruoho taitaa olla kuvaava nimi, jos siis syö sitä ; ) Kasvien vanhat suomenkieliset nimet ovat aika hurjia, tai sen aikainen puhe oli rajumman kuulosta kuin nykyään...
    Akileija on siitäkin hauska, että taimet ovat niin monen värisiä: )

    Elisa - on se harmi, kun tämän päivän tärkeyttä ei ymmärretä ; )
    Minä olen merkkannut tuon Suuren kitkemispäivän jo ensi vuoden kalenteriini, että pääsen taas silloin kitkemään. No ehkä tässä välissäkin täytyy vähän kitkeä, hih ; )

    arleena - sateet kasvattavat myös noita rikkaruohoja ; /
    Kitkin eilen ja voikukat ym eivät irronneet juurineen ja tiedän, että kasvavat heti takaisin. Nyt ei ole hyvä kitkemisjankohta.
    Perjantaina on mielenkiintoista nähdä, lähtevätkö rikkaruohot paremmiin irti !

    Nina - rohtoraunioyrtti on meillä itsekseen hakeutunut tuohon saniaisen kainaloon. Ehkäpä ne viihtyvät niin hyvin yhdessä, joka pihalla ; )

    Saila - kokeile ihmeessä. Nyt vain toivotaan, että sää olisi suotuisa kitkemispuuhiin : )

    VastaaPoista