Sivut

tiistai 8. syyskuuta 2009

Syyskasveja parvekkeelle

Nyt olin kerrankin ajoissa syyskukkien hankinnassa parvekkeelle. Parvekkeellani on lasitus ja pelargonit kukkivat siellä vielä upeasti. Edellisinä syksyinä olen ottanut kauniisti kukkivat pelargonit sisälle vasta kun yöllä on pakkasta yli 5 astetta. Lasitetulla parvekkeella on noin 5 astetta ulkoilmaa lämpimämpää. Ja silloin syyskukkia ei enää olekaan tarjolla. Eli nyt olin ajoissa : )
Halusin kokeilla vähän jotain erilaista. Korkeampi on jokin liljapuu nimeltään. Ja tuo kukkiva matalampi on abelia (Abelia).



Sen herkät kukat tuoksuvat ihanalle! Kävin juuri äsken nuuhkimassa sitä pimeällä parvekkeella ja voi mikä sulotuoksu siinä oli : )


Hoitona kastelu eli ei saa kuivahtaa, etenkään abelia. Kestänevät pakkasta jopa 5 astetta. Viihtyvät aurinkoisella paikalla.
Ostin nämä meidän eli Nurmijärven torin kukkamyyjältä. Hänellä oli vaikka mitä kaunista. Oli uutta ja perinteistä. Olisin voinut ostaa vaikka kaikki! Harmi kun on vain parveke eikä isoa kasvihuonetta... ; )


Hänellä oli nyt tullut myyntiin myös upeita koristekurpitsoja. Niissä on ihanan lämpimiä syksyn sävyjä.

Aurinkoista ja ihanaa viikon jatkoa !


13 kommenttia:

  1. Onpa kauniita! Abelia alkoi heti kiinnostamaan, täytyypä katsoa onnistuisiko sellaisen löytämään.

    VastaaPoista
  2. Kauniin herkka tuo Abelia, meillä ei ole lasitettua terassia tai parveketta. Olen miettinyt mihin saan kaikki pelargoniani kun kylmät tulevat.
    Voikohan niitä laittaa pienempiin ruukkuihin talven ajaksi, kun nyt ovat isommissa ulkoruukuissa.

    VastaaPoista
  3. Ihania syyskukkia! Tuo Abelia näyttää mielenkiintoiselle, minulla vain ei taida menestyä, minulla tahtoo tuo kastelu unohtua hyvin herkästi :S

    VastaaPoista
  4. Ihania!! Pitäs kait itsekkin hakeutua syyskukkaostoksille, mutta kun ulkona on +20 ni tuntuu oudolle :) :) Tänä syksynä ajattelin tosin pitää myös järjen mukana siinä hommassa, mutta silti muutamia istutusajatuksia on pyörinyt mielessä... :)

    Ihania syyspäiviä sinne!

    VastaaPoista
  5. Sussi - tänä aamuna Abeliassa oli jo useampi kukka auki. Ja tuoksuakin tietysti enemmän : )

    tia - kyllä pelargonit voi istuttaa pienempiin ruukkuihin. Samalla kannattaa leikata versoja vähän lyhyemmiksi, niin kestävät paremmin juuriston pienentymisen.

    Mari - Abelia on kaunis ja siinä on ihana tuoksu : ) Onneksi syksyllä kasvit ei kuivu niin nopeasti kuin kesällä. Toki niitä joutuu vieläkin kastelemaan.

    Henska - tuntui kieltämättä hassulta nähdä kanervia ja callunoita myytävänä, kun on kesähelle : ) Minä ajattelin ostaa vielä yhden kasvin parvekkeelle, talveksi.

    VastaaPoista
  6. Kivasti punertava tuo liljapuu.

    VastaaPoista
  7. Kiitos, sillä nuo isot purkit eivät mahdu meillä mihinkään. Aion sinnikkäästi taas kokeilla jos saan talvetettua, viime talvena yksi valkoinen onnistui siitä pari pistokastakin kasvaa ;-) ja anopin punainen siirtyi meille kukka on valtavan korkea.

    VastaaPoista
  8. Mukava varmasti kokeilla uutuksia tai joita ei ole aikaisemmin ollutkaan ja seurata kuinka viihtyvät, varmasti ihanat tuoksut siellä parvekkeella...ja kukkameri!
    aatteles kuulin radiosta tänään, että koko maahan luvassa hallaa yöllä..ei kyllä uskois..vieläkin on niin lämmintä.

    Kiitos aina niin kauniista sanoistasi!

    VastaaPoista
  9. Hei!
    On ihana kun noita kasviuutuuksia alkaa tulla syksyynkin. Ei ole kauan kun suunnilleen ainoana oli myynnissä krysanteemia ja vähän myöhemmäksi erikaa ja nyt on vaikka mitä.
    Minäkään en ole vielä oikein osannut tarttua noihin syyssitutuksiin, mutta toisaalta minulla on tällä hetkellä niin työteliäs jaksokin, että mehut on vienyt... ;-)

    VastaaPoista
  10. pioni - sen punertavat lehdet erottuvat kivasti valkeasta seinästä ja pelargonien vihreistä lehdistä. Pelargonejakin kun on useita ; )

    tia - minullakin on vähän tuo sama ongelma nyt, kun keväällä innostuin laittamaan pelargoneista pistokkaita. Nyt isompia on pakko leikata, jotta mahtuvat kaikki kirjaston ikkunalle...

    Sirkka - oli se uskomatonta, kun päivällä oli niin lämmintä ja aamulla oli auton lasit jäässä ! Näinhän se syksy tulee... Täytyykin seurata sääennustetta ja suojata daaliat, jos tulee kunnolla hallaa.

    Jaana - uutuuksia näyttää tulevan joka syksy yhä enemmän. Se on minustakin kivaa : ) Minulle nuo kukat ja kasvit antavat niin paljon, että tarvitsen niitä ympärilleni tuomaan hyvää mieltä arkeen.
    Olenkin ihan kukkahullu, kuulemma ; )

    VastaaPoista
  11. Tuo liljapuu kiinnostaa. Minulla olisi pari ruukkua, joihin harkitsen talven leudoissa kestävää istutusta.

    VastaaPoista
  12. arleena - nykyään on mieletön määrä erilaisia kasveja juuri lasitetuille parvekkeille ja terasseille. On monen mallista ja väristä. Tykkään käydä tuossa torimyyjällä ostoksilla, kun häneltä saa heti tietoa kasvista, esim. hoito-ohjeet ja pakkasen keston... ja siihen tietoon voi luottaa : )

    VastaaPoista
  13. Tullee näitä kattuesa tunne että pakkohan mun on jotaki saaha laitettua, ees kanervaa koristammaa keskenerästä terassia!

    VastaaPoista