Sivut

perjantai 11. syyskuuta 2009

Harausta ja töiden suunnittelua

Kivituhkaan oli taas kasvanut rikkaruohoja. Olikin hyvä päivä harata ne irti. Kesken työn, älysin hakea kameran ja ottaa kuvan. Heilurihara odottaa maassa työn jatkamista...
Harauksen jälkeen aurinko ja tuuli kuivattivat hieman rikkaruohoja. Sitten ne olikin helppo haravoida pois. Tulipas taas niin siisti kivituhkapiha : )
Tämä homma on tehty tänä kesänä jo kolme kertaa. Tykkään tehdä sen usein, koska silloin rikkaruohot ovat vielä pieniä ja homma siksi helppoa : )
Keskiviikon tuuli irrotti sembramännystä keltaiset neulaset ja nurmikko sai niistä hauskan "peitteen". Näitä ei raaski haravoida pois. Saavat odottaa tuossa syksymmälle...

Kuvan punatähkän aion jakaa vasta ensi keväällä, sillä en henno leikata noita kukkia poikki. Se onkin kasvi, jonka jaan tai uudelleen istutan joka kevät.


Tarkastelin pihaa ja mietin, mitä puutarhatöitä olisi kiva vielä tehdä ja mitkä tehdään ensi vuonna:

  • Perennojen jakamisia on tosi vähän. Bellikset näyttävät kaipaavan jakamista, teen senkin ensi keväänä samalla kuin punatähkät. Syysleimuja ei tarvinne jakaa vielä pariin vuoteen.
  • Kukkapenkkien reunojen kanttauksen teen vielä myöhään syksyllä, tai keväällä.
  • Uudet sipulikukkien sipulit istutan myöhemmin, syys-lokakuun vaihteessa.

Hommaa näyttää olevan juuri sopivasti : )

17 kommenttia:

  1. Ihanan siisti tuo kivituhka. Syksyiset puutarhatyöt ovat minustakin mukavia; samalla katse suuntautuu jo tulevaan kevääseen. Ihania puutarhapäiviä!

    VastaaPoista
  2. Sipulikukkia aion minäkin istuttaa ja paljon ;)

    VastaaPoista
  3. Heilurihara pamahti heti ostoslistalle. Olen sitä joskus miettinyt, mutta en ole tiennyt onko hyvä vehje.

    VastaaPoista
  4. Hienoa jälkeä tuli. Nyt on niin lämmintä, että pitää ihmetellä milloin syyskukat lopettavat kukintansa.

    VastaaPoista
  5. Siistiä jälkeä olet tehnytkin.

    Olen käynyt äänestämässä blogiasi -
    ja ihan hyvillä arvosanoilla... Täältä olen saanut monta arvokasta vinkkiä itsellenikin. Ja on kiva käydä ihastelemassa kauniita kuvia.

    Minä olen aika laiska tekemään syksyllä mitään. Ehkä se suututtaa kun kesä päättyy, vaikka pitäishän sitä ajatella kasvien tulevaakin kautta.

    Pitäisi kai sitä innostua itselläkin jokunen syysistutus laittamaan.

    Aurinkoisia syyspäiviä sinulle :)

    VastaaPoista
  6. Tuollainen töiden listaus on aika hyvä keino pysyä järjestyksessä, siis että muistaa, mitä sitä pitikään...

    Heilurihara pääsee minunkin ostoslistalle, reilun 100 neliön kivituhka-alueella sille on käyttöä.

    Työniloa ja raikkaita syyspäiviä :)

    VastaaPoista
  7. Sipulikukat ovat myös ostoslistallamme, mies jo suunnitteli mitä aikoo istuttaa tänne mökille.

    VastaaPoista
  8. Minunkaan syystöiden lista ei onneksi ole movin pitkä, mutta sipulikukkia täytnyy istuttaa joka vuosi lisää ja lisää. :) Keväällä on sitten sitä ihanuutta kun ne kukkivat.

    VastaaPoista
  9. Maria - minusta kivituhkapiha on tosi kaunis, kun se on rikkaruohoton. Olenkin ihastellut sitä nyt .... Oikein mukavia puutarhapäiviä sinullekin !

    Mari - sipulikukkia pitääkin olla paljon : ) Ajattelin laittaa taas myös ruukkuihin kasvamaan, siis talveksi kellariin. Niiden istuttaminen on vasta marraskuussa.

    pioni - heilurihara on yksi lempityökaluistani. Ilman sitä tuo kivituhkan hoito olisi hankalaa. Olen kokeillut muinoin tavallista haraa ja käytäväharaa, mutta heilurihara on tuhat kertaa parempi tähän touhuun : )

    arleena - huomasin tänään, että syysleimu tekee kuihtuneeseen kukkavarteen sivuhaaroja, joissa on tulossa uudet nuput. En ole ennen huomanut tuollaista... Ensi viikoksikin on luvattu aika lämmintä : )

    Ainosofia - tykkään laittaa pihan kuntoon kevääksi, siis nyt syksyllä. Keväällä on sitten kiva odotella lumien sulamista ja ensimmäisiä sipulikukkia - piha on siisti ja kaunis. Voi vain ihastella ja nauttia...
    Kiitos äänestyksestä ja on tosi kiva kuulla, että olet saanut vinkkejä jutuistani : ) Mukavaa alkusyksyä !

    VastaaPoista
  10. Vuokko - se on totta, että listaus auttaa muistamaan ja samalla helpottaa töiden ajoituksen suunnittelua. Osan hommista voi tietysti siirtää myöhemmäksikin, jos aika käy vähiin ; ) Tosin kukkasipuleita ei voi istuttaa kuin syksyllä.
    Aurinkoisia syyspäiviä sinullekin, sinne puutarhasi pariin : )

    tia - sipulikukat ovat aivan ehdottomia puutarhassa ! Niitä en ole vielä hankkinutkaan. Ensi viikolla voisikin tehdä ostoslistaa...

    Jaana - oih, miten keväällä onkaan ihanaa seurata sipulikukkien alkujen ilmestymistä ja kukkien avautumista... Taidanpa tästä lähteä katselemaan puutarhan viime kevään sipulikukkakuvia ; )

    VastaaPoista
  11. Istutan myös sipulikukkia syys-lokakuun vaihteessa:) Iso kassillinen jo odottaa, en taaskaan voinut vastustaa kauppojen tarjontaa, esimerkiksi tulppaaneja oli taas mitä upeampia lajeja.

    VastaaPoista
  12. Sussi - minulla on sipulikukat vielä ostamatta. Taidan hankkia tänä vuonna pikkusipulikukkia. Saa nähdä mitä kaikkea sitä lopulta sitten ostaakaan ; )

    VastaaPoista
  13. Sipulikukkia minäkin olen kaupasta ostanut ja tajusin sentään että eihän niitä tosiaan heti kannata maahan laittaa etteivät ala kasvamaan kun on näin lämmintäkin... Jotain perennoja ajattelin jakaa (ja antaa ystäville) ja muokata yhtä perennapenkkiä muutenkin. Keväällä kun on siiten niin kiirusta ettei kaikkea ehdi silloin.

    VastaaPoista
  14. Sipulikukat minulla on vielä ostamatta, mutta ostoslistalla ovat. Niitä on niin kiva keväällä ihailla kun tulevat pitkän talven jälkeen esille. Tosin nyt taidan ostaa narsissinsipuleita eniten kun niitä ei myyrät syö, mutta kyllä muitakin istutan ja toivon vaan että tänä talvena myyrät jättävät ne rauhaan.

    VastaaPoista
  15. Ihania kuvia!

    Mäkin oon tehnyt pientä listaa tekemättömistä pihatöistä. Nyt ollaan jo voiton puolella ja tekemistä on juurikin sopivasti. Pientä puuhastelua muiden askareiden lomassa! Ei enää mitään orjatyöleiriä :)

    Sipulikukkia on mullakin jo hankittuna ja lisää pitäis saada. Ei vain malttais odottaa että pääsee kaivaan niitä penkkeihin...

    Henska

    VastaaPoista
  16. kati - nyt onkin ollut tosi lämmintä. Maa ei ole vielä riittävästi viilennyt uusille sipulikukille. Perennapenkin muutokseen ja perennojen jakoon kannattaa ryhtyä pika pikaa, jotta perennat ehtivät vielä juurtua : )

    Susanne - viime talvena olikin paikoitellen tosi paljon myyriä. Joten tänä vuonna niitä pitäisi olla vähemmän. Narsissit ovat muutenkin helpompia ja savimailla pitkäikäisempiä kuin tulppaanit : )

    Henska - minäkin pääsen vihdoin ja viimein ostamaan sipulikukkia keskiviikkona. Saa nähdä löydänkö jotain mielenkiintoista...
    Pihalla on kiva olla aina jotain puuhaa, niin tulee oltua ulkona enemmän.

    VastaaPoista
  17. Hei!
    Kukkablogi 2009 äänestys on saanut huiman suosion. Harrastajat ovat käyneet innokkasti äänestämässä suosikkejaan ja löytäneet samalla paljon uusia kiinnostavia blogeja. Lista on myös päivittynyt uusilla löydöillä. Kiitokset ilmoittajille.
    Äänestyksen tämän hetken kymmenen kärki on tässä:
    1.Min Eden trädgårdsblogg!
    2. Varjoyrtin puutarha
    3. Anun puutarha
    4. Scarborough Fair
    5. PUUTARHANI - PUUTARHANI
    6. Unan Maailma
    7. Quun puutarha
    8. Ruusuja ja Rikkaruohoja
    9. Koristepuutarhurin pihalla
    10. Missä kuljekin, puutarhassa ainakin

    Jatkossa tiedotamme äänestystilantesta bloggaajille sähköpostitse. Voit liittyä blogikisan sähköpostilistalle tästä linkistä www.huiskula.fi/bloggaajat. Samalta sivulta voit myös ladata sivullesi kisasta kertovan bannerin, joista pienemmän voit sijoittaa vaikkapa oikeanpuoleiseen linkkipalkkiin.
    Aurinkoista syksyä harrastuksesi parissa!

    Terveisin,
    Huiskulan väki

    VastaaPoista