Sivut

keskiviikko 7. elokuuta 2024

Näin kasvit ei kuole talven aikana

 
Tässä nyt vinkkejä, miten kasvit ei kuole talven aikana. Nimittäin viime talven jäljiltä oli monella osa perennoista kuollut. Samoin tuijia ja muita havukasveja oli talvi vioittunut oikein reippaasti. Joten nämä muutaman asiat on hyvä ottaa huomioon, niin kasvit ei kuole hankalana talvikautena.


Valitse talvenkestäviä kasveja...

Jotta kasvit ei kuole talven aikana, kannattaa valita talvenkestäviä kasveja. Tämä on pihasuunnittelussa yksi perusasioista. Monesti unohtuu tarkistaa menestymisvyöhyke eli kasvuvyöhyke, kun on taimimyymälässä valitsemassa kasveja. Siellä on nimittäin myynnissä kasveja myös terassiruukkuihin, jotka ei siis kestä talvea ulkona.

Tämän takia kannattaa etukäteen valita kasvit, vaikka pihasuunnittelukurssilla, jolloin tulee tarkistettua kasvien kasvuvyöhykkeet😊



Istuta taimet oikealla tavalla...

Kaikki kasvit kärsivät, jos ne istuttaa väärällä tavalla tai huolimattomasti. Multaa eli kasvualustaa on oltava riittävästi, jotta kasvilla on edellytykset kasvaa jatkossa. Myös alkuhoito on hyvä tehdä huolellisesti.
Jos jokin edellä mainituista on tehty ihan hassusti väärin, kasvi kärsii siitä ja saa helpommin talvella vioitusta. Pahimmassa tapauksessa havukasvi kuolee kokonaan. Ja tätä on näkynyt myös puilla. Viime talven perennojen kuolemat oli monesti hieman huolimattoman istutustavan aiheuttamia tai katteen tuomia ongelmia. 
Sen takia kannattaa olla huolellinen istutuspuuhassa.


Tee nurmikko oikein, niin se ei kuole talven aikana...

Nurmikkokin voi tuhoutua talvella, etenkin uusi nurmikko. Jos nurmikko on syksyllä yhtä vesilammikkoa, todennäköisesti nurmiheinät kuolee viimeistään talvella. Eli nurmikkokin on syytä tehdä huolella, oikeine kaatoineen.

Hyvät ohjeet istuttamiseen ja pihanhoitoon...

Koska alkoi hyvä istutusaika kuun mukaan ja monelle tuntuu pihan istutuspuuhat ja nurmikon teko olevan hieman vierasta, niin laitoin verkkokurssin tarjoukseen.

Eli Pihan toteutus ja istuttaminen -verkkokurssi on nyt puoleen hintaan eli 60€ (normihinta 120€). Tarjous on voimassa sunnuntaihin asti.

Kurssi on yritykseni Puutarha Studion ja löytyy www.sarinpuutarhakurssit.fi -sivustolta.





Puutarhaterveisin Sari


4 kommenttia:

  1. Minun pihaltani kuoli omenapuu, joka kasvoi heikosti. Olikohan se syynä puun kuolemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon mahdollista, sillä usein ankarana talvena kuolee heikkokuntoiset kasvit. Meidän talvi on aika rankka monille kasveille, etenkin vierasperäisille ja pitkälle jalostetuille.

      Poista
  2. Asun 1a vyöhykkeellä ja meillä ovat talvet ja keväät ongelma....eli sulaa ja jäätyy. Monta kertaa varsinkin perennat kuolevat siihen kun maan pintaan tulee paksu jää. Ja kun on jyrkkä rinnetontti niin eipä sille oikein mitään voi. Kasveja tulee ja menee,uusia vaan tyhjille paikoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä, että sinulla on noin reipas asenne, silloin kasvimenetykset ei niin harmita :)
      Monet niitä harmittelee, etenkin kun kuolleita kasveja on paljon joka kevät. Silloin kannattaa istuttaa kasvit huolellisesti, kasvupaikan mukaan. Nimittäin istutustapa on hieman erilainen esim. savimaan peltotonteilla, harjualueen moreenimailla sekä vähänlumisilla alueilla.

      Poista