Sivut

torstai 21. maaliskuuta 2024

Puutarhaväen Kevätmessut 2024 Helsingissä

Nyt on kyllä oikein puutarhaväen Kevätmessut Helsingin Messukeskuksessa. Siellä on paljon nähtävää ja laaja valikoima kasveja myynnissä. Moni kun odottaa nimenomaan näillä puutarhamessuilla näkevänsä kauniita kasveja ja toki myös kotiin viemisinä. Itsekin ostin pari kasvia ja mukaan lähti myös siemeniä, tietysti 😊


Paljon nähtävää Ideapihat -alueella...

Tänä vuonna Ideapihat-alue on onnistunut, sillä siellä on tosi paljon nähtävää. On hauskoja ja kauniita asetelmia, erilaisia kiveyksiä, muurikiveyksiä, puupintoja ja katteita sekä vesiaiheita. 
Kasvejakin on paljon ja erilaisia. Siinä on elämyksellisyyttä, etenkin kun malttaa kiertää siellä rauhassa tutkien.

Sen verran täytyy kyllä mainita, että siellä oli kasvien sommittelussa ja värien yhdistelyssä muutamassa kohdassa parannettavaa. Mutta onneksi siellä oli niin paljon muuta kaunista ja mielenkiintoista katseltavaa, että sen kesti 😊

Erikoisempiakin kasveja myynnissä...

Moni odottaa messuilta löytävänsä erikoisempia kasveja tai kauniita kukkia kotiin viemisiksi. PuutarhaNikkarien osastolta löytyy viiniköynnöksiä, aitoviikunaa, ruusujen taimia, kukkia ja paljon kaikenlaisia muita kasveja. Aika kuhina kävikin sillä osastolla

Erikoispelargonien ja verenpisaroiden pikkutaimia moni harrastaja hakee Peltosen Puutarhalta ja he olivat taas tuttuun tapaan messuilla mukana. Itse ostin kuvassa ylimpänä näkyvän kirjavalehtisen koristelehtipelargoni `Mrs Pollock` taimen. 

Erikoisempia ja avomaatomaatin siemeniä...

Kävin myös Korpikangas Siemen-Frön osastolla, sillä heillä on nyt uutuutena erikoisempia siemeniä hyötykasveissa ja kukissa. Löysin sieltä kokeiluun pari avomaatomaatin lajiketta, jotka tuottavat hyvin satoa Suomen viileässäkin kesässä. Toinen niistä oli pihvitomaatti ja toinen keltainen pensastomaatti.

Tulossa mielenkiintoinen Autopot-altakastelujärjestelmä...

Bongasin Scheteligin Puutarhasi elämään -osastolta mielenkiintoisen uutuuden, joka on vasta tulossa myyntiin. Autopot-altakastelujärjestelmässä on iso vesisäiliö, kuvassa oikealla, joka siis sallii pidemmät lomareissut. Se toimii ilman sähköä ja juoksevaa vettä eli on kätevä parvekkeella, kasvihuoneessa, terassilla ja miksei myös sisällä. Hintakin on todennäköisesti kohtuullinen sen hyötyyn nähden. Toivottavasti tätä tulee pian myyntiin myymälöihin ja ketjuliikkeisiin.

Heillä oli myös messujen suurin siemenvalikoima 😊

Näillä messuilla on myös tuttuun tapaan monenlaista ohjelmaa ja työnäytöstä. Tällä kertaa minulta ne jäi kokonaan väliin, sillä ihanasti tapasin tuttuja ja oli mukava jutella pitkästä aikaa. 

Messukeskuksen ravintolamaailma oli uudistunut ja tosi hyvään suuntaan. Nyt ruoka-ainerajoitteinenkin löysi hyvin syötävää. Eli nämä messut oli minusta tosi antoisat, monella tavalla.

Nyt jos vähänkään olet miettinyt käydä Kevätmessuilla, niin kannattaa käydä! 

Kevätmessut Helsingin Messukeskuksessa 21.-24.3.2024. Aukioloajat ja messujen ohjelman löydät Messukeskuksen verkkosivuilta.

Puutarhaterveisin Sari


Ps. Laitan messuilta toisen postauksen lauantaina

4 kommenttia:

  1. Ihanat messut, tuolta ei kyllä pääse lähtemään ilman kassillista heräteostoksia. Kiva, että tarjolla on sellaisiakin, mitä ei ihan joka kaupasta saa🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Kevätmessuilta tulee ostettua joka kerta kaikenlaista kivaa :) Itse aina käyn siemenosastoja läpi, etsien erikoisuuksia ja kevään kylvöistä puuttuvia siemeniä. Ja jälleen kerran löysin etsimäni :)

      Poista
  2. Olisi kiva ehtiä messuille, täytyy katsoa, jos vielä pääsisi. Näyttää puutarhaisalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä messut on todellakin puutarhaiset :) Etenkin verrattuna edellisvuosiin. Oli kyllä paljon nähtävää ja kaikenlaista erikoisempaakin. Tässä olen jopa katsellut viikonlopun aikataulujani, jospa ehtisin sinne vielä jossain välissä käymään uudelleen.

      Poista