Sivut

sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Puutarhan kevättyöt alkaa kuun mukaan

Puutarhan kevättyöt alkaa tässä vähitellen myös kuun mukaan. Kuten aina, niin nytkin suunnittelen vähän etukäteen töitä. Siten ne tulee tehtyä hyvänä ajankohtana ja mikään ei pääse unohtumaan. Ensi viikolle on luvattu vielä kunnon yöpakkasia, mikä muuten on hyvä ottaa huomioon kevään puutarhatöiden suunnittelussa.


Kevään kukkaloiston ihastelua...

Näin kun käy vähän väliä ihastelemassa kevään kukkaloistoa pihalla, tulee samalla huomattua hoitoa kaipaavia kohtia. Puutarhan kevättyöt onkin hyvä aloittaa näin pehmeästi ja kukkia ihastellen.

Puutarhan kevättyöt alkaa...

Vielä ei kannata putsata kukkapenkkejä ja muita kasviryhmiä, etenkin kun on tulossa yöpakkasia. Lakastuneet perennojen varret, puiden lehdet ja vastaavat suojaavat kasvien pieniä alkuja kylmältä. Samoin ne suojaavat paljasta multaa ja lehtikarikkeessa viihtyviä hyönteisiä.
Alla päivänliljan kellertävät alut, mitkä kyllä vihertyvät kohta.
Itse olen suunnitellut muutaman kasviryhmän kevätsiistimisen parin viikon päähän. Silloin on varmasti jo lämpimämpää ja perennojen alkuja enemmän näkyvissä. Teen siitä sitten oman blogipostauksen.

Sen sijaan nyt on hyvä aika levittää puutarhaan kalkkia, jos maa on liian hapanta. Kalkin voi myös korvata puuntuhkalla, kunhan muistaa, että tuhka nostaa nopeasti pH:ta. Sen kanssa saa siis olla hieman varovainen, ettei annostele sitä liikaa. Sen sijaan vielä ei ole lannoittamisen aika.

Omenapuiden leikkaaminen kuun mukaan...

Nyt viikonloppuna sekä huomenna maanantaina on kuun mukaan omenapuiden ja marjapensaiden hyvä leikkausaika.
Meillä on vielä sen verran lunta pihalla, että ryhdymme leikkauspuuhaan vasta huhtikuun loppupuoliskolla. Sillä ei nimittäin ole kiire, koska leikattavaa on vähän.

Muistutan tässä samalla, että Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssilla on kevään puutarhatöiden hyvistä ajankohdista enemmän. Siellä on myös viikon puutarhatyöt listattuna. Päivitän listan aina näin sunnuntaina. Eli mikään itselle tärkeä puutarhatyö ei silloin pääse unohtumaan.

Rikkaruohojen kitkeminen alkaa kuun mukaan...

Aion aloittaa rikkaruohojen kitkemisen ensi viikolla jo muutamasta kohdasta. Esimerkiksi näiden narsissien sekaan on nurmikkoheinät levittäytyneet. Ne otan pois heti, kun on hyvät Kitkemispäivät, siis kuun mukaan katsottuna. Nyt ne nimittäin lähtee helposti nyppäämällä. Ja kun sen tekee Kitkemispäivinä, niin rikkaruohot eivät heti kasva takaisin.

Kitkeminen on taitolaji!  Ja siksi tein tämän Tehokas kitkeminen kuun mukaan -verkkokurssin aikoinaan. Siellä on siis nämä hyvät Kitkemispäivät sekä lisäksi eri kasveille sopivimmat kitkemistekniikat. 
Eli kun yhdistää kuun mukaan ajoittamisen ja oikeat kitkemistekniikat, kitkeminen on kuin lasten leikkiä. Ja saa rikkaruohot hävitettyä tehokkaasti, jolloin aikaa säästyy muuhun puuhaan. Ja jos et usko, niin kokeile😊

Tehokas kitkeminen kuun mukaan -verkkokurssi on yritykseni Puutarha Studion ja se on Sarin puutarhakurssit -verkkokurssialustalla.

Eli ensi viikolla pääsee jo kitkemään, ainakin täällä eteläisessä Suomessa.


Puutarhaterveisin Sari


4 kommenttia:

  1. Oi, miten ihanasti lumikelloja. Meillä on vielä maa täysin lumen peitossa ja sipulikukkia saatikka kevättöitä saa vielä odotella pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikellot on kasvaneet kohdassa vuosia ja kerran niitä on jo jaettukin. Ehkäpä siksi ne ovat noin luonnollisen näköisinä ryhminä.
      Suomi on tosiaan pitkä maa :) Tänne meidän suunnalle on luvattu 15 cm lunta tällä viikolla. Se kivasti sulattaisi vanhaa lunta ja lumikasoja. Saa nähdä, miten käy.

      Poista
  2. Kylläpä siellä etelässä on jo keväistä! Täällä Oulussa vielä reilu metri lunta läpi pihan, ei voi kuin suunnitella ja uskoa että kevät koittaa pian täälläkin. Kiitos inspiroivasta blogista ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillekin tuli nyt vähän lunta lisää. Siis kuvien kohdassa ei ollut lunta, mutta muualla pihaa oli vielä lumi maassa kuvia ottaessani. Ennakkoon suunnittelu on tosi hyvä kevätpuuha, sillä hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty :)
      Kiitos ihanasta palautteesta! Se aina ilahduttaa ja innostaa jatkamaan blogin kirjoittelua jatkossakin.

      Poista