Sivut

torstai 30. marraskuuta 2023

Sään merkit vanhassa perimätiedossa - arvonta

Ennen muinoin säätä ennustetiin esimerkiksi eläinten käyttäytymisestä. Tai oikeammin ennen ei puhuttu säästä vaan ilmasta. Eli ilma saattoi olla kovaa tai pehmeää, oli sitten kesä tai talvi. Laitan tähän nyt arvonnan, jossa on kolme palkintoa eli kolme  Sään merkit eläinten käyttäytymisessä - Anne Pöyhönen/Yläkuu kustannus kirjaa. 

Vanhaa suomalaista perimätietoa sään merkeistä...

Kirjaan on koottuna mm. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta eläinten käyttäytymiseen liittyviä sanontoja. Tässä muutama kirjasta:

"Kun kissa lasista kahtoo, tulee pian tuisku talvella" Kajaani 1909

"Kun koira lumisena pirttiin tulee, niin se on tuiskuksi, kun ei puistele." Nurmes 1885 

"Jos jänikset talven alussa käyvät yhtä polkua, tulee paljon lunta" Nousiainen 1914 

Täytyypäs seurata tarkemmin eläimiä, näkyykö edelleen niiden käytöksessä sään muutokset. Tässä kirjassa on kyllä mielenkiintoisia juttuja.


Lisätietoja kirjasta näet Yläkuu kustannuksen verkkokaupasta.

Tämä teos on Sään merkit -kirjasarjan toinen osa. Ensimmäinen osa on Sään merkit ympäristössä - Anne Pöyhönen/Yläkuu kustannus



Arvontaan osallistut kommentoimalla tähän postaukseen...

seuraatko jo sään merkkejä eläinten käyttäytymisestä tai ympäristöstä?


Jos kommentoit anonyyminä, kirjoita myös erottuva nimimerkki.
Palkintoja on kolme Sään merkit eläinten käyttäytymisessä -kirjaa

Arvonta suoritetaan su 10.12.2023 klo 21.00.
Voittajien nimet laitan tähän postaukseen.
Voitot toimitetaan Suomeen.

ARVONTA SUORITETTU!

VOITTAJAT:
Ellida  uusi voittaja Hippohiiri
Sirpa Koskenranta
Anne Ylitalo

Voittajalla on kaksi päivää aikaa ilmoittaa postitusosoitteensa.

Sen jälkeen palkinto arvotaan uudelleen.
Sivupalkista ja ylävalikosta löytyy sähköpostiosoitteeni.


Onnea arvontaan!

Puutarhaterveisin Sari



82 kommenttia:

  1. En tähän mennessä ole seurannut
    Muuten kyllä tarkkailen pihassa olevia lintuja sekä kettua, joka käy kerran päivässä tutkimassa, löytyykö myyriä tai hiiriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvisin tulee seurailtua lintuja lintulaudalla .

      Poista
  2. Ikäihmisten kertomia luonnonilmiöitä yritän tarkkailla luonnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsti H Pakkasten tultua ketut ilmestyneet pihapiiriin .

      Poista
  3. En ole tähän mennessä seurannut, mutta kirjan myötä varmasti innostuisi.

    VastaaPoista
  4. himmula(at) Gmailpistecom30. marraskuuta 2023 klo 22.34

    Meillä rusakko kulkee yhtä polkua pihalla, ei hyppele ympäriinsä. Eli lumikolan kanssa tulenee olemaan hyvät välit tänä talvena 😅

    VastaaPoista
  5. MVH Muistelen, että jos koira syö ruohoa, tulee sade?

    VastaaPoista
  6. remuliini@gmail.com
    Koitan seurat omien kissojen (3) käyttäytymistä

    VastaaPoista
  7. Kyllä seuraan, kaksi koiraa ja kaksi kissaa kotona

    VastaaPoista
  8. Taska Kyllä seuraan ja pidän sääpäiväkirjaa

    VastaaPoista
  9. Haluaisin oppia, ehkä kirja auttaisi tässä. Anni-Maria

    VastaaPoista
  10. Rauni, kuukalenteria seuraan. Kirjan ohjeiden mukaan olis varmaan mukava seurata 😁

    VastaaPoista
  11. Opiskeluvaiheessa. Aloitin kuun vaiheiden vaikutuksista puutarhatöissä ja nyt kiinnostaisi erityisesti kissan käytös sään muuttuessa 😸

    VastaaPoista
  12. Lintujen käyttäytymistä säähän liittyen olen tarkkaillut. Kuten pääskysten lentokorkeus: Lentävät matalalla, tulee sade. Tai talvella lintulaudalla: Kun linnut tulevat syömään aikaisemmin kuin yleensä, syövät nopeasti ja sitten yhtäkkiä kaikki ovat poissa, niin suurella todennäköisyydellä illalla tai yöllä alkaa myrsky. Näitä ajatteli tähän kommenttiin Anne Mikkola.

    VastaaPoista
  13. Omia eläimiä ei ole mutta linnut, jänikset, siilit, peurat ja hirvet näkyvät lähi pelloilla ja pihassa. Jänikset iskee puutarhan antimiin pitkien pakkasjaksojen aikana.

    VastaaPoista
  14. Seuraan niitä ,joita tiedän,en siis kuin paria merkkiä. Mm kun punatulkut ilmestyvät pihapuihin on pyryä tulossa

    VastaaPoista
  15. Nyt ainakin alan seurailemaan. Toki nämä äkäiset ampiaiset ennen sadetta ym. on tuttuja. A tekiköhän pääskysetkin jotain, hmm. Luonto on mielenkiintoinen!

    VastaaPoista
  16. Seuraan mökillä eläinten puuhia, muttei ole ollut mitään tietoa mitä merkityksiä niillä säähän. Kiinnostaisi kovasti aihe, kuukalenteria seuraan ja sen mukaan aloitan puutarhatyöt ja huonekasvien kastelun.

    VastaaPoista
  17. En vielä, mutta tilasin ensimmäisen hyvän kuun aikaan kalenterin tulevaksi vuodeksi, niin tästä olisi hyvä jatkaa luonnon ilmiöiden seuraamista ja tutkimista 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin nimimerkin. Heidi R

      Poista
    2. Hieno juttu että julkaistu kirja, tämä olisi hieno lahja metsästävälle ja ihmiselle joka liikkuu ulkona ja luonnossa.

      Poista
  18. Seuraan eläinten käyttäytymistä ja luonnon merkkejä. Kirja kiinnostaa kovasti,niin arvontaan mukaan.

    VastaaPoista
  19. Yritän seurailla, mutta olisi mielenkiintoista lukea lisää ja oppia. Mira Hämäläinen

    VastaaPoista
  20. Joitain merkkejä tulee seurattua, mutta tämän kirjan myötä varmasti enemmän.

    VastaaPoista
  21. En ole tähän mennessä seurannut, mutta nyt kiinnostus on herännyt.

    VastaaPoista
  22. Eläimet eivät onneksi ole vielä vieraantuneet luonnon enteistä ja merkeistä. Ihana on luontoa seurata.

    VastaaPoista
  23. Minna Salonen en ole seurannut mutta kiinnostaa kyllä

    VastaaPoista
  24. Voi kun olisikin nuorena kuunnellut kaikki vanhempien ihmisten puheet eläinten käyttäytymisestä! Kirja olisi mukava lukea ja muistella sanottuja.

    VastaaPoista
  25. en ole seurannut

    VastaaPoista
  26. Aina olen seurannut luonnonmerkkejä!

    VastaaPoista
  27. Edellisen kirjoitti Ellida

    VastaaPoista
  28. Seuraan luontoa ja eläinten käyttäytymistä. Omia eläimiä ei ole ja ilma ilmiöt suhteessa eläinten käyttäytymisen onkin vieraampia. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta! -Sari K

    VastaaPoista
  29. Lähinnä pääskyjen lennosta ja lentokorkeudesta olen yrittänyt jotain päätellä, muut jutut on ihan vieraita

    VastaaPoista
  30. Vähän olen seurannut. Riitta K.

    VastaaPoista
  31. Olisi Mielenkiintoista lukemista 🐶

    VastaaPoista
  32. Jonkun verran tulee seurailtua lähinnä linnuista ja omista koirista.

    VastaaPoista
  33. Olen seurannut omien lemmikkien käyttäytymistä. Niinast

    VastaaPoista
  34. Jonkin verran , kivoja ovat. T Paula

    VastaaPoista
  35. Maatiaiskissa tietää kyllä milloin on hyvä ulkoilusää

    VastaaPoista
  36. Seuraan luontoa tarkasti.

    VastaaPoista
  37. Vanhoja sanontoja on paljon luonnon seurannasta niitä muistelen ja katselen mutta mielenkiintoista lukemista tässä kirjassa varmasti on . Teen paljon asioita kuun mukaan joten nämä aiheet kiinnostaa . Mukana arvonnassa ❤️

    VastaaPoista
  38. Vanhoja sanontoja yritän muistella, mutta ovat päässeet unohtumaan 🙄 Mielenkiintoinen olisi tuo kirja 🤗

    VastaaPoista
  39. Olisipa mielenkiintoinen kirja lukea!

    VastaaPoista
  40. Mielelläni seuraan luonnon tapahtumia, myös eläinten.

    VastaaPoista
  41. En ole juurikaan seuraillut eläinten käyttäytymistä, kun meillä ei ole enää kotieläimiä. Ulkona näkee lintuja ja peuroja välillä. Mutta aihe on kyllä mielenkiintoinen ja ehdottomasti kiinnostava! -Marja Peippo

    VastaaPoista
  42. Mielenkiintoinen kirja! Olen nyt seurannut sorsia, kun kököttävät jään reunalla ja säälinyt niiden peittymistä lumeen, mut voihan se lämmittää niitä vähän. Tänään ainakin koirilla kyllä turkki lumeentui, tosin niillä oli monella takit päällä :) pitäisi kysyä joltain että puisteliko sisällä. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  43. En ole seurannut mutta tämä kirja on hankintalistalla just sen takia että pystyn alkaa seuraamaan.

    VastaaPoista
  44. Pikkulintujen käyttäytymistä on tullut sivusilmällä katseltua. Osaavat pyytää ylimääräistä ruokaa ennen kurjempia kelejä.

    VastaaPoista
  45. Mummo tiesi näitä sanontoja vaikka kuinka paljon, jotain on jäänyt mieleen.

    VastaaPoista
  46. Kyllä seuraan esim. pääskysten lentokorkeuksista, jos lentävät matalalla niin tulee sade. Ja hyttyset kun ovat kiukkuisesti kimpussa, tietää myös sadetta. Hiiret siirtyvät asuntojen välikatolle syksyisin tietää, että kylmät ilmat on tulossa.

    VastaaPoista
  47. Seuraan kyllä mutta lisätieto ei olis pahitteeksi ;) tarja@nokso.fi

    VastaaPoista
  48. Eläimiä en niinkään seuraa, mutta kiinnostavaa olisi oppia niidenkin käytöksestä. Luontoa ja sääilmiöitä oon seurannu jo pidemmän aikaa.

    VastaaPoista
  49. Olen seuraillut parin vuoden aikana kuun liikkeitä ja sen vaikutusta puutarhaan ja kasvien kasvuun. Tämä eläinten käyttäytyminen sään mukaan on äärimmäisen mielenkiintoista. Meillä asuu 17-vuotias kissu, joka nauttii eläkepäivistään lähinnä nukkumalla, joten virkeämpi eläin talossa olisi varmasti parempi tarkkailukohde :D Helppo kuvitella, miten eläimet metsässä, laitumilla tai kotipihoilla reagoivat säähän omilla tavoillaan. anneylitalo@gmail.com

    VastaaPoista
  50. En ole tähän mennessä seurannut,mutta kirjan myötä varmaan tulee seurattua

    VastaaPoista
  51. Kissojen ja koirien tekemisiä joskus seurannut esim kesäisin ruohon syönti

    VastaaPoista
  52. Kyllä olen alkanut seurata aiempaa enemmän

    VastaaPoista
  53. Tottakai eläimiä tulee pihapiirissä seurattua! Erityisesti keväisen mustarastaan saapuminen pihalle on aina iloinen yllätys kuten myös keskitalven aikaan peltopyiden hipsiminen lumihangessa lintulaudan alle ruokailemaan.

    VastaaPoista
  54. Kyllä olen seurannut muurahaisia, kissoja ja lintuja . Jonkin verran olen oppinutkin niitä seuratessa

    VastaaPoista
  55. Seuraan luonnon merkkejä.

    VastaaPoista
  56. Kyllä niitä sään merkkejä tulee seurattua. Varsinkin syksyllä kun alkaa tulla hallaöitä ja suojaa kukkasia ym. jJo ilmanalasta huomaa tuleeko kylmä yö.
    # Keltaisen talon mummo

    VastaaPoista
  57. Seuraan eläimiä ja säätä. rosaerja

    VastaaPoista
  58. En ole seurannut, mutta kuulostaa mielenkiintoiselta:)

    VastaaPoista
  59. Lintuja varsinkin tulee seurattua nykyään. Mielenkiintoista olisi kuulla lisää! :D

    VastaaPoista
  60. En ole seurannut. Voisin innostua kirjan luettuani. Nm. Matilde

    VastaaPoista
  61. Mielenkiintoinen aihe. Kirjan myötä opettelisin seuraamaan ja kertoisin tyttären tyttärellenikin.
    Terv Marja-Riitta

    VastaaPoista
  62. Äidiltäni kuulin paljon sanontoja aiheeseen liittyen. Ihanaa joulun odotusta, terv.Wantsu

    VastaaPoista
  63. Seurailen kyllä luontoa mielelläni mutta kuun vaikutuksesta siihen ei paljoakaan ymmärrystä ole. Olisi ihanaa saada oppia❤️. Nm. Jammi

    VastaaPoista
  64. Kuun kiertoa seuraan ja olihan tosi mielenkiintoinen kirja t.Maikku

    VastaaPoista
  65. Seuraan lintujen käyttäymisiä aika tarkasti, hieno kirja ja sopiva juuri minulle.

    aiholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista
  66. Seuraan tosi paljon 🫶🏻

    VastaaPoista
  67. Kyllä tulee seurailtua. Kissojen vimmaaminen on tiennyt myrskyä :) t. Nunnu kissikyttä 🙂

    VastaaPoista
  68. Olen alkanut tutkailla ja seurailla noin vuosi sitten,ja miten mielenkiintoista se onkaan! 🤩🌱🌲🍂🦋💧🌛

    VastaaPoista
  69. nimimerkillä TIPLU . Viljelen kasvimaata kuukalenteria tutkiskellen ja kyllä vain pitää moni asia paikkansa. Elukoitakin vois ruveta seuraamaan sillä silmällä! Koira, kissa ja kanoja+ kukko talossa. Metsänreunassa lintukakin seurailen, vaan sitä tietoa niiden käyttäytymisestä vain arvailen. Mukavia Joulunaluspäiviä toivotan!

    VastaaPoista
  70. Talven valkeus: pihalinnut ja eläimet ovat hyviä säämittareita

    VastaaPoista
  71. Olen kastellet sisäkukat ja kitkenyt rikkaruohot kuun mukaan ja todennut että toimii 😊 T. Marie-Louise F

    VastaaPoista
  72. Haluaisin seurata, mutta en oikein osaa. hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Liian vähän. Se kiinnostaa kyllä. Jannie

    VastaaPoista
  74. Kaikkia lähellä taloa liikkuvia eläimiä seuraan päivittäin,keväisin ja syksyisin isojen lintujen:joutsenien ja kurkien muuttoja seuraan myös.
    Vanhat sananlaskut luonnosta opettavaisia,vaikka tuntuukin,että eivät enää pidä paikkaansa.tuovi@merilantila.fi

    VastaaPoista
  75. Muistan , että syntymäkodissa puhuttiin kissojen tekemisistä juurikin jonkin sääilmiön yhteydessä. Nyt tulee kiinnitettyä punatulkkuihin huomiota, ne kuulemma tietävät huonoa keliä parin päivän päähän ,kun pihapiirissä näyttäytyvät. Olisi kiva lukea tämä teos. Minna B

    VastaaPoista
  76. Seurailen kyllä eläimiä , mutta en niitten suhtautumisesta sääilmiöihin paljonkaan tiedä.
    Monet eläimet aistivat ukonilman tulon ennalta. Ainakin lintujenlaulu hiljenee ennen ukkosta . Kuun kierrosta ja vaikutuksista on miekenkiintoista lueskella.
    RiittaR

    VastaaPoista
  77. Olen seurannut ja kyllä se on aika hyvä merkki ja ainakin katit ovat hyviä ennustajia.

    peholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista