Sivut

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Luukku 4. Valkoiset kotimaiset joulutähdet ja valokuusi

Valkoiset kotimaiset eli Suomessa kasvatetut joulutähdet ovat tämän päivän luukussa, sillä onhan tänään Osta työtä Suomeen -päivä. Näillä kotimaisilla kukilla työllistää puutarhureita, jee! Puutarhurin ammatti on niin hieno, vaikkakin fyysisesti välillä raskas, että suurella ilolla ostan kotimaisia kukkia, kun niitä on tarjolla.

Kolme valkoista joulutähteä...

Tähän asetelmaan laitoin kolme yksilatvaista joulutähteä, ja niiden kaveriksi valokuusen. Kivan yksinkertaista ja rauhallista. Enempää ei tähän tarvita, näyttää jo nyt niin kivan jouluiselta 😊


Mustat ruukut ja mustat aluset...

Joulutähdillä oli ne tavalliset mustat kukkaruukut, mitkä olivat ihan siistit. Joten laitoin ruukkujen aluslautasiksi mustat aluset. Joulutähdillä oli myös hyvät alalehdet, joten senkin takia nämä saivat jäädä näin. 

Osta työtä Suomeen - päivä...

Sitä ei aina arjen kiireissä tule ajatelleeksi, miten paljon omat ostokset vaikuttavat muihin ihmisiin ja maapalloomme. Etenkin näin jouluna 😊
Olen itse tosi onnellinen siitä, että pystyn tekemään ekologisia valintoja ja ostamaan Suomessa valmistettuja tai kasvatettuja tuotteita. Se työllistää suomalaisia, sekä on ekologista monelta kantilta. Siis ekoteko!

Nämä joulutähdet näyttivät olevan Huiskulasta, siis tutusta paikasta. Eli ne oli kasvatettu Turussa.

Vastuullisia valintoja...

Toinen hyvä esimerkki Osta työtä Suomeen -aiheesta... eli ostaakko Suomessa valmistetun ja kestävän Linnunruoan suojahäkin (-postaus) vaiko Kiinassa valmistetun talipötkötelineen. Eli peukuttaako työturvallisuutta ja vastuullista tuotantoa vai peukuttaako aivan päinvastaista toimintaa.

Jouluisin terveisin Sari

10 kommenttia:

  1. Oih, miten tunnelmallista! Valkoiset joulukukat ovat minulle ne mieluisimmat, ja tietysti kotimaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Valkoiset kukat luovat hyvin rauhallisen ja juhlavan vaikutelman. Pidän paljon niistä itsekin.

      Poista
  2. Kotimaisuus on minunkin valinta, aina kun se on mahdollista. Valkoinen joulutähti on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään onneksi koko ajan tulee tarjolle enemmän kotimaisia tuotteita, ja kasveja. Niitä kannattaakin suosia, niin niitä on tarjolla jatkossakin :) Ekoteon lisäksi.
      Kiitos, nämä olivat tosi kaunislehtiset joulutähdet.

      Poista
  3. Tämä muistutus tuli nyt sopivaan aikaan! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Joulun aikaan helposti unohtuu tarkistaa valmistusmaa. Ja joidenkin tuotteiden kohdalla sitä on vaikea löytää. Aika skarppina saa siis olla ;)

      Poista
  4. Kiitos, osui! Talipallo/-pötkylätelinettä valitessani en monia vaihtoehtoja nähnyt, eikä myöskään valittavissa olleissa ollut valmistusmaata. Kovin ekologista ei olisi ollut ajaa kilometrejä etsimässä oikeanlaista telinettä. Metalliset telineet ovat olleet lintujemme käytössä jo vuosia, joten mitään kertakäyttötuotteita ne eivät ole. Lintujen kannalta katsoin parhaaksi telineet, joissa ei tarvitse käyttää linnuille vaarallisia muovisia verkkoja. Jos vain mahdollista, tuen kotimaista ja pyrin valinnoissani ekologisuuteen. Aina se ei ole mahdollista ja monissa tapauksissa valinta on kuluttajalle vaikeaa. Edes myyjät eivät välttämättä tiedä/löydä tuotteen valmistusmaata. Yhdet kengät jätin viime keväänä ostamatta, kun valmistusmaata ei löytynyt sen enempää kengästä kuin myyjältäkään. Parasta vastuullisuutta lienee esittää kaupassa itselleen kysymys: "tarvitsenko tätä todella?" Jos vastaus on ei, tavara jääköön kauppaan. Toimivaksi koettu keino, suosittelen.
    Kauniita joulutähtiä. Mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, parasta on ensin miettiä tarvitseeko tuotetta :)
      Kuluttajana ei ole helppoa olla. Olen huomannut sen, että jos valmistusmaata ei mainita, siihen on syy. Esimerkiksi se Tintti talipallosyötin eli logossa lukee tintti ja kuvassa on punatulkku, mikä sinällään jo hassua, on valmistettu Kiinassa. Kysyin asiaa yhden ison ketjun asiakaspalvelusta ja he selvittivät sen.
      Palaan hieman tähän asiaan vielä joulun jälkeen, koska se on aika monitahoinen juttu :)
      Kiitos ja oikein ihanaa joulunodotusta sinullekin!

      Poista
    2. Markkinointia opiskelleena tiedän, miten tarkasti on mietitty tuotteiden nimet, pakkaukset kokoineen ja väreineen, tuotteiden asettelu kaupassa ym. Ihmisen ostoskäyttäytymistä mitataan monenlaisin mittarein, psykologeja, sosiologeja ja muita ammattilaisia apuna käyttäen. Juuri tänään lueskelin ruokakaupassa tuoteselosteita. Sekin on melkoinen viidakko, joka saa asiakkaan pään sekaisin. Tulee sellainen olo, että jos yhteen suuntaan kumartaa, toiseen taas pyllistää. Ja minä sentään yritän jotain tolkkua asioista saada ja pohtia valintojani. Suuri osa kaupassa kävijöistä taitaa vähät välittää, mistä tavara on kotoisin.
      Luonto-Suomi -ohjelmassa todettiin mm., että tintit tykkäävät suomalaisista talivalmisteista ja -siemenistä. Muualta tulleet ovat usein huonolaatuista höttöä.

      Poista
    3. Näin se on, että vaatii kyllä vaivannäköä. Olen tottunut ruokaa ostaessani, katsomaan aineosat ruokarajoitteen takia. Ja se on avannut silmäni aika lailla. Esimerkiksi vältän tietyissä maissa kasvatettua ruokaa, koska siellä varmasti käytetään tuholaismyrkkyjä ja rikkaruohomyrkkyjä, mitkä meillä on ollut kiellettyjä jo pitkään. Siellä on myös maat ja kasteluvedet jo saastuneet, mikä on tosi kurjaa maan asukkaille. Me olemme onnellisessa asemassa siinä, että voimme valita, mitä syömme.
      Lintujen taliruokiin vielä sen verran, että niidenkin ostossa saa olla tarkkana. On nimittäin niitä hyviä Suomessa valmistettuja Tintin talipötköjä ja sitten on Tintti rasvapalloja, jotka on ulkomaisia. Onneksi kotimaisissa on avainlippu merkki, niin ei tarvitse tihrustaa tekstiä :)

      Poista