Sivut

torstai 13. syyskuuta 2018

Signals - lähes parasta Habitare 2018 messuilla

Oli taas pakko käväistä Habitare2018-messuilla Helsingissä, katsomassa Signals-trendinäyttely. Tosin  tällä kertaa pikakäynnillä. Sen verran puutarhafengshui pitää nyt kiireisenä, että muutama juttuaihekin siirtyi ensi viikolle.
Kuvassa mielenkiintoinen kolmionmallinen tila. Seinät on maalattu vahvan vihreäksi ja ylhäältä roikkuu kasveja, kuin viidakossa. Tämän Green Gardenin on toteuttanut Kekkilä.

Signals-trendinäyttely...

Signals-trendinäyttely kerää tämän hetken ilmiöitä yhteen maailmalta. Näyttelyn on koonnut Susanna Björklund ja Sisse Collander. Siinä on neljä erilaista huonetta, joilla on oma teemansa. Lisäksi on välitilat kuten tuo yläkuvan Green Garden.
Näyttely kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa ja kokemassa, kiireettömästi. Siellä on paljon yksityiskohtia ja yhdistelmiä, joita ei heti huomaa. Onneksi jokaisessa neljässä tilassa on oma opas, joten heidän avulla näyttely avautuu paremmin.

Glam… glamouria ja leikkisyyttä

Hauskasti kukat on aseteltu toispuoleisesti, ja huomatkaa kullanvärinen lautanen.

Ja lisää tummia värejä kukissa sekä kultaa.

Unimaailma... clash-tyyli

Suihkutilan voisi joskus koristella aidoilla kasveilla. Siitä oli myös kiva vinkki Flower Power -luennolla.

Paljas ja puhdas... aitous, empaattisuus,  pitkäikäisyys

 
Installaatio luonnonmateriaaleista kuten silkistä ja strutsinsulista. Seassa on myös pienet valot. Aika kiva idea vaikka korkeaan olohuonetilaan.

Kuvat ovat käsittelemättömiä ja aitoja. Ei ihan yleistä nykyisessä some-maailmassa.

Renessanssi… vapaus ja rohkea yhdistely

 Tämä seinä oli kyllä huikea upea!

Kasvit ja kukat yhä suositumpia...

Ja se näkyi näillä messuilla. Osastoilla oli tyylikkäitä ja isoja viherkasveja sekä erilaisia amppelisommitelmia. Löytyi myös leikkokukkia, ilmakasveja, kaktuksia jne. Sehän on tietysti tosi mahtavaa!

Superyllätyksenä ohjelmalavalla kukkia ja puutarhasuunnittelua...


 Aina niin iloinen ja sympaattinen kukkataiteilija Hanna Piippo piti esityksen  Flower Power -kukkatrendit ja kukkasuunnittelu. Tämä oli yksi syy, miksi kävin messuilla juuri torstaina, vaikka olisi pitänyt olla toimistolla työpöydän äärellä.
Hanna pitää vielä lauantaina esityksen, vinkkinä teille, jotka olette silloin menossa messuille.

 Toinen syy oli tietysti suunnittelija, kirjailija ja opettaja Noel Kingsburyn esitys Nature in the Garden. 

Oli kyllä upeat messut, ainakin näin hortonomin mielestä 😊


Postaus viime vuodelta Signals - parasta Habitare 2017 messuilla.


Habitare 2018 on 12.-16.9.2018 Helsingin messukeskuksessa.

Ihanaa viikonloppua!

Terkuin Sari

Ps. parasta tämän vuoden Habitare-messuilla oli tietysti nuo kukkatrendit ja luonnonkasvit puutarhassa -esitykset 😊

4 kommenttia:

  1. Olisi ollut upeaa kuulla nuo esitykset! Ihanan vehreät osastot olet löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä huippuesitykset! Ja nähtiin heiltä kummaltakin upeita kuvia.
      Habitaressa oli tosi paljon käytetty kasveja osastoilla ja vielä tyylikkäästi. Välillä tuli ihan fiilis, että olisi kevät ja puutarhamessut :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Kävin niin pikaisesti, että kuvia tuli otettua tosi vähän muualta.

      Poista