Sivut

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Mitä fengshui on tuonut elämääni

Usein fengshuikursseilla kysytään, mitä fengshui on tuonut minun elämääni. Joten ehdotin nyt #fengshuiblogihaasteeksi tätä aihetta. Olen valmistunut fengshui-konsultiksi jo 18 vuotta sitten, joten monenlaista olen sen myötä kokenut ja kokeillut. Ja aina yhä uudelleen fenghsuin opit osoittavat taikansa.

Fengshui avannut silmäni ja aistini ympäristöön...

Ehkä se suurin anti on se, että olen oppinut näkemään ympäristön vaikutuksen ja merkityksen asukkaisiin. Pihasuunnittelijana sitä tietoa on ollut helppo käyttää luomaan hyvää ympäristöä ja samalla on osannut välttää huonoja ratkaisuja. Samoja asioita on tietysti tullut käytettyä kotonakin.
Yksi hyvin oleellinen asia on ns. "sisääntulo" ja oven edusta. Siitä usein näkee, virtaako energia asukkaiden elämässä vai onko pysähtynyt tilanne. Itse kun tietää tämän, on ollut helppo pitää omassa elämässä tietty virtaus päällä 😊

Antanut tunteen vaikuttaa oman elämään...

Toinen iso anti, mitä fengshui on tuonut elämääni on tunne, että fengshuilla voi vaikuttaa oman elämän kulkuun. Vaikka kuinka olisi vaikea tilanne, jolle ei voi mitään, niin kummasti fengsuilla on saanut tietynlaisen vaikuttamisen tunteen. Välillä se on sitä, että saa fengshuin mukaan tehdystä pihasta voimaa, ja jaksaa tilanteessa eteenpäin. Joskus se on sitä, että fengshuin korjauksilla saakin uuden idean tai näkökulman vaikeaan tilanteeseen. Ja siten tunteen, että omaan elämään voi vaikuttaa.
Näin upea viherkasviryhmä sykähdyttää ja hoivaa meitä vihreydellään..

Ekologisuus ja kauneus on tärkeää hyvässä ympäristössä...

Fengshuin koulukuntia ja näkemyksiä on erilaisia. Minua on eniten vakuuttanut fengshui, joka kunnioittaa luontoa laajasti ajatellen eli siinä huomioidaan ekologinen näkökulma. Toinen tärkeä asia on kauneus. Näillä kahdella asialla on yllättävän suuri ja syvällinen vaikutus ihmisiin - myös minuun. Näistä olenkin erityisen innostunut edelleen.

 Tietysti kauneus on katsojan silmissä 😊

Hauskasti aina kun aloitan viikkosiivouksen, aloitan sisäkukkien "siivoamisella". Ennen ihmettelin sitä, mikä vimma minulla on aloittaa siivous niin. Nyt ymmärrän sen. Kasvien kunnolla on mielialaan todella suuri merkitys, vaikka emme kiinnittäisi siihen mitään huomiota. Tämä siivoustapa on tullut fengshuin myötä.

Ekologisuutta on esimerkiksi se, että pihan ratkaisut ovat pitkäikäisiä ja kestäviä. Fengshui on opettanut tarkastelemaan asioita avoimin mielin ja kriittisesti. Ja samalla kuuntelemaan itseä.
Kaikkien fengshuin "korjausten" tulisikin sopia omaan tyyliin ja näyttää kauniilta sekä kokonaisuuden toimivalta. Esimerkiksi kuvan sälän olisi mielestäni voinut korvata parilla isolla ruukulla, jossa olisi ylitsepursuavan runsaasti kasveja. Lopputulos olisi ollut paljon tyylikkäämpi ja kauniimpi, sekä hoidoltaan helpompi 😉

Fengshui on siis tuonut minulle työvälineet tutkia ympäristön vaikutusta meihin ihmisiin sekä löytää sopivat kohdat ja ratkaisut parantaa ympäristöä. Ja omaa elämää.

Postauksen kuvat ovat tämän vuoden Porin Asuntomessuilta.


#fengshuiblogihaaste 

Meitä on kaksi bloggaavaa fengshui-konsulttia ja haastoimme toisemme kirjoittamaan samasta aiheesta kerran kuukaudessa. Tämän heinäkuun aiheena on siis "mitä fengshui on tuonut omaan elämään"

Virpi Karjalaisen postaus aiheesta Mitä fengshui on tuonut elämään My Feng Shui Life -blogissa.

Kesäkuun #fengshuiblogihaasteena oli Onko pihallasi huonoa fengshuita.

Ota kodin fengshui haltuun...

Jos sinua kiinnostaa oppia fengshuita ja miten sitä voi käyttää omassa kodissa, siitä on kurssi. Pidämme taas yhdessä Virpin kanssa kurssin 13.-14.10.2018 Helsingissä. 


Fengshuiterveisin Sari

2 kommenttia:

  1. Kirjoitit sisäänkäynnistä ja miten siitä näkee, onko elämässä virtausta. Voisitko hieman kertoa siitä lisää. Toivoisin nyt jotain pikavinkkiä, nimimerkillä Pysähtynyt tilanne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisäänkäyntejä on hyvinkin erilaisia, mutta koetan nyt tähän laittaa pari yleispätevää vinkkiä.
      Vinkki - pääoven luona hyvinvoivat ja värikkäät kasvit viestittävät, että talossa eletään aktiivisesti.
      Vinkki - rapulla oleva matto on ehjä ja siisti, sekä rapulle sopiva.
      Vinkki - jos joku asia on epäkunnossa tai rumaa kadun ja oven välisellä kulkualueella, se kannattaa muuttaa. Jos ei nyt voi, niin jotain muutosta sille alueelle on syytä saada. Vaikka iso ruukullinen värikästä kesäkukkaa, joko portille tai pääoven luokse.
      Toivottavasti näistä oli apua :)

      Poista