Sivut

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Daalioita ei ole kasteltu kertaakaan - biohiili toimii!

Blogiyhteistyö: Biolan ja Carbons Finland Oy  

Näitä daalioita ei ole kasteltu kertaakaan istuttamisen jälkeen! Ihan uskomatonta! Biohiili tosiaan toimiin, tämä testi tuli ihan vahingossa suunnittelematta. Tällä meidän alueella Nurmijärvellä on ollut vähän sateita. Ja maalaji tässä daalioiden kohdassa on runsasmultaista hiekkamoreenia eli pinta kuivuu aina kun aurinko paistaa tai tuulee. Ja nuppujakin näillä on ihan hurjasti.

Biohiiltä ja luomulannoitetta...

Nämä vanhat daalian juurakot istutettiin huhtikuun lopulla suoraan maahan, joka oli lannoitettu luomulannoitteella. Ja se biohiili kaivettiin jälkeenpäin juurakoiden viereen. Sen jälkeen ei näitä ole  kasteltu.
Luulin jo yhdessä vaiheessa, että "puutarha-apulainen" on salaa käynyt kastelemassa 😉
Miksi näitä ei sitten ole tullut kasteltua, niin ollaan säästetty pihakaivon vettä kasvimaalle ja kukkaruukkuihin.

Daalioille ja kesäkukille lisälannoitusta...

 Reilu viikko sitten annoin näille daalioille lisälannoitteeksi uutta luomulannoitetta Biolanin Tomaatti ja vihanneslannoitetta, maahan kaivettuihin pieniin koloihin. Samalla lannoitettiin pelargonit ja muut kesäkukat. Eikä taaskaan kasteltu 😉

Kehäkukka biohiilimullassa ja ilman kastelua...

Tässä se meidän mansikkamaa, jonka multaan sekoitettiin testimielessä kotimaista Carbons Finlandin Biohiiltä. Koska kevät oli niin kuivaa aikaa, siirrettiin mansikan taimien istutus loppukesään. Kas kummaa, mansikkamaalle ilmestyi kehäkukan taimi ja nyt se näyttää tältä. Sitä ei ole kasteltu kertaakaan. Eli biohiili toimii! 
Sekä tärkeä juttu Biohiilen lataaminen eri tavoilla.

Kesäkukkaruukuissa meillä on myös biohiilipitoista multaa, kuten kuvan ruukussa Biolanin Istutusmultaa. Siinä on myös tärkeitä mykorritsoja. Ja ruukkuna niillä on parvekelaatikko eli aika pieni multatila. Näitä on tietysti kasteltu usein 😊
Vaikka multa on ehkä hieman kuivahtanut kastelujen välillä, niin nuput eivät ole kärsineet. Yleensähän nuput on ne, missä kuivuus näkyy ensimmäisenä. Biohiili taitaa olla tässäkin se taika-aine.

Enpäs olisi ikinä uskonut, että biohiili on näin tehokasta! 


Edit- biohiili auttaa maan pieneliötoimintaa ja mykorritsoja, ja sitä kautta kasvien hyvinvointia. 

Ja kun biohiiltä kerran lisää maahan, se on siinä aina. Sitä ei siis tarvitse lisätä.
Lisää aiheesta Huippu tärkeät mullan mykorritsat ja pieneliöt!

Olen saanut testaukseen Biohiilen Carbons Finland Oy :lta sekä Biolan Tomaatti ja vihanneslannoitteen sekä Biolan Istutusmullan Biolanilta. Kiitos heille mielenkiintoisesta mahdollisuudesta testailla!

Vettä pihan pienimmille eläimille...

Oraville, siileille, linnuille ja muille pihan pienille kannattaa pitää vettä matalalla isolla lautasella. Matala lautanen on siitä hyvä, että pienimmätkin siilit ja muut pääsevät juomaan. Samalla niiden on helppo myös kömpiä vedestä pois, jos putoavat lautaselle. Tämän kukkalautasen halkaisija on ehkä 50 cm. 

Kesäterveisin Sari

Ps. Ekologisuus on erityisen tärkeää myös fengshui-puutarhoissa.

14 kommenttia:

  1. Hei, osaatko sanoa onko biohiilestä hyötyä humusrikkaassa maassa vai rajoittuuko hyöty lähinnä noihin kivennäismaihin (jos tätä on tutkittu)? Eli onko biohiili käytännössä siis maanparannustuote nimenomaan huonoille maille? Puutarhurina tämä kiinnostaisi. Tietenkin voi sanoa että ei siitä haittaakaan ole jos hyvään maaperään tuota lisää mutta jos aletaan puhua satojen neliöiden istutusalueista niin liekö sitten kuinka paljon järkeä jos pohjatyö on todella tehty hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvittelen vähän vielä asiaa...
      Sen tiedän, että biohiili auttaa myös maan pieneliötoimintaa, mikä on kasveille tärkeä asia. Samoin se sitoo ravinteita kasveille hyvään muotoon ja samalla estää myös ravinteita huuhtoutumasta.

      Poista
    2. Biohiilen vaikutusta kasvien kasvuun on tutkittu paljon ja tutkimuksia on menossa ympäri maailmaa. Tosiaankin biohiilen edut kasveille on nuo mitä mainitsin.
      Käytännössä biohiilestä on aina apua, jos maa ei ole hyvässä kasvukunnossa eli kasvit eivät näytä voivan parhaalta mahdolliselta. Biohiili auttaa maan pieneliötoimintaa ja mykorritsoja eli sitä kautta vahvistaa kasvien ja niiden juurten kasvua, suojaa kasvitaudeilta ja parantaa maan rakennetta. Lisää mykorritsoijen merkityksestä vanhemmassa postauksessa: http://sarinpuutarhat.blogspot.com/2018/01/huippu-tarkeat-mullan-mykorritsat-ja.html

      Poista
    3. Ok, kiitos kun selvittelit asiaa. Vähän skeptinen olen tuon biohiilen hyötyihin olettaen tosiaan että pohjamaa on kunnossa (runsaasti mm. humusta ja metsämaata) mutta tilasin tätä kuitenkin muutaman pussin, sen verran paljon kovia lupauksia tuon tehosta on annettu. Ajattelin testata biohiiltä vertaamalla kahta kallionauhusryhmää jotka ovat lähestulkoon paahteessa kestävyytensä rajoilla. Tosin vasta ensi vuonnahan tuon mahdollisen vaikutuksen näkee. Hyvää kesän jatkoa sinulle.

      Poista
  2. Ostin keväällä biohiilipitoista kesäkukkamultaa ja sen loputtua käytin viimeisiin pariin ruukkuun ihan tavallista puutarhamultaa. Eron kastelutiheydessä huomaa helposti näillä helteillä. Biohiilimullan edut tulevat selvimmin esille etupihallamme, jossa on parvekelaatikoissa täydessä paahteesta puoliltapäivin iltaan asti pelargoneja ja lobeliaa. Niiden kasteluväli on kolmen-neljän päivän välein 2 litran säiliö täyteen. Säiliö tyhjenee vuorokauden sisällä, mutta multa on selvästi kosteaa vielä kolmantena päivänä. Tavallisessa altakastelumullassa tai kukkamullassa kasteluväli on ollut aiempina vuosina helteellä joka toinen päivä. Sitä en kuitenkaan ole uskaltanut testata, kuinka monta päivää pitäisi odottaa, että kasvit alkavat nuupottaa :D Hyvä keksintö, sopii erityisesti laiskalle ruukkujen kastelijalle! Ensi keväänä ei tarvitse puoltakaan sekuntia miettiä, millaista multaa ostetaan (tämä ei ollut maksettu mainos) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaot tuon kokemuksesi. Muistan silloin, kun ekaa kertaa sain testaukseen biohiilipitoista multaa ja laitoin sitä metallireunaiseen kehykseen kasvimaalle. Siinä olevat kasvit voivat paljon paremmin kuin muualla kasvimaalla, vaikka lannoitus ja kastelu oli aina sama. Metallikehyksessä maa vielä kaiken lisäksi kuivuu nopeammin. Se avasi silmäni heti tämän biohiilen erinomaisuudelle.
      Sama täällä, en suostu käyttämään noissa isoissa piharuukuissa ja laatikoissa kuin biohiilipitoista multaa, joko tätä Istutusmultaa tai sitä Biolanin Kesäkukkamultaa. Ne antaa anteeksi, jos kasteluväli vähän pitkittyy ja multa kuivahtaa. En minäkään ole uskaltanut kokeilla, kuinka pitkän välin ne lopulta kestäisivät ;)

      Poista
  3. Täytyypä muistaa käyttää tuota biohiiltä ensi vuonna. Olen ihan lopen uupunut tähän jatkuvaan kasteluun kun sadetta ei ole juurikaan saatu näillä seuduilla koko kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, varsinkin jos kastelu on hankalaa tai se sitoo olemaan kotona ;)
      Nyt seuraavaksi lähdetään rajuun testiin, eli jätetään kasvimaan kastelu tekemättä. Katsotaan mitä tapahtuu... jos alkaa näyttää huolestuttavalta, niin sitten vasta kastellaan. Tosi jännää!

      Poista
  4. Hei! Miten kauan biohiilen vaikutus maassa kestää? Pitääkö sitä lisätä vuosittain? Onko se hinnaltaan sopiva "pikkumökinmuijallekin" ? Hyvää kesän jatkoa Sinule, toivottelee "mökinmuija"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen vaikutus kestää lopun ikää! Eli sitä ei tarvitse lisätä. Siitä tulikin nyt vasta mieleeni, että nuo biohiiltä sisältävät pussimullat kannattaakin ottaa "talteen" käytön jälkeen. Eli kompostin kautta monivuotisille kasveille tai suoraan niille. Kunhan ei laita sitä kylvöksille eikä herkille kasveille.
      Hinta on aina suhteellista ;) Biohiiltä sisältävät multapussit ei ole minusta kalliita, kun se säästää kastelussa. Viherpeukalot myy pelkkää biohiiltä ja sekin on edullista ruukkuistutuksiin. Isommista eristä kannattaa aina pyytää tarjous.
      Kiitos, oikein mukavaa kesän jatkoa sinullekin!

      Poista
  5. Hyvältä näyttää daaliasi! Minun toukokuussa suoraan maahan istuttamani daaliat ovat vielä nuppuisia, mutta eiköhän kohta kukinta ala. Esikasvatetut ovat jo aloittaneet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin muutama daalia istutettiin vasta toukokuun puolella, koska niiden kohta on kylmempi. Ja ovat myös vasta nupulla.
      Pari daalia esikasvatin, mutta latvoin ne... ja ovat nupulla nekin ;)

      Poista
  6. Pitäisikö ruostekukassa olla nuppuja jo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna tähän aikaan ruostekukassa oli jo nuppuja näkyvissä. Siis ruostekukassa, jota ei esikasvatettu sisällä.
      Täytyypäs tutkia meidän ruostekukkaa, olenkin ihan unohtanut käydä katsomassa sen nupputilannetta ;)

      Poista