Sivut

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Lahden Pihapiiri messut - todelliset puutarhamessut

Vieläkin olen ihan hämmennyksissä siitä, miten upea tunnelma ja loistava valikoima kasvimyyjiä oli tänään Lahden puutarhamessuilla eli Pihapiiri -messuilla. Olen nyt käynyt katsastamassa kevään neljät suuret puutarhamessut, ja nämä Pihapiiri messut kiilasivat heti kakkoseksi, Turun Piha & Puutarha messujen jälkeen. Tai melkein ovat jaetulla ykkössijalla.

Ideapiha yleiskoristelualueen luontoteema...


Yleiskoristelualueen tämän vuoden teemana oli luonnon monimuotoisuus. Kaikkia aisteja stimuloiva Taikametsä oli kyllä viehättävä ja lapset näyttivät olevan innoissaan sen eläimistä.

Siellä oli käytetty myös uusia betonisia muurikiviä ja liuskekiveystä muistuttavaa betonikiveystä.

Kukkakauppiaiden kevätnäyttely...


Kukkakauppiaiden kevätnäyttelyn teemana oli Vappukarnevaali. Asetelmista saikin kivasti ideoita ja vinkkejä juhlien koristeluun. Minusta tämä asetelma oli paras!

Kevään kaunein terassi -näyttely...


Näyttelyssä oli neljä terassia, joista muutama oli hyvinkin luovasti ja kekseliäästi toteutettu. Tällaiset rohkean erilaiset sopivat hyvin messuille, avaamaan meidän tavisten silmiä näkemään asiat uudella tavalla 😀

Kasvimyyjien paljous, jee...


 Pihapiiri messuilla oli ihan uskomaton määrä kasvien myyjiä. Tarjolla oli kesäkukkia, pelargoneja, sisäkukkia, viherkasveja, ilmakasveja ja leikkokukkia. Sekä pensaita, havuja, köynnöksiä, yrttejä, jne. Ja oli siellä myös ne ulkomaiset sipulien myyjätkin, mutta vähemmistönä.

Ja mikä parasta, siellä oli ainakin kolme perennataimitarhaa myymässä kasvattamiaan perennoja. Valikoimassa oli erikoisuuksia, maatiaisperennoja sekä tavallisiakin ja kevätperennoja. Jo näiden myyjien takia kannattaa piipahtaa nyt messuille vielä huomenna.

Hirvensalmen taimisto varttoi uusia omenapuita osastollaan, mitä oli jännä seurata. Heillä oli myös myynnissä aika iso valikoima omena- ja päärynäpuun piiskataimia. Ja tietysti myös niitä erikoisempia lajikkeita, mitä ei löydy joka myymälästä.

Paljon, paljon muuta jännää...


Peltosen Puutarhan osastolla oli hauska miniatyyripuutarha pelargonin taimien lomassa. Eli näillä messuilla oli todella paljon nähtävää, kun vain piti silmänsä auki.

 Näin soma kukkaisneito löytyi Kukka ja Sisustus Neilikan osastolta. Hänen vasemmalla puolellaan pilkistää hieman upeasta kukka-asetelmasta, joka valui sohvalle asti.

Luomupuutarhurointiin erikoistuneen Turnipsi ja Tuhatkaunon osastolla oli usempikin mielenkiintoinen luomupuutarhaan sopiva tuote, vinkkinä. Erilaisia pienempiä puutarhuripalveluja tarjoavia yrityksiä on nykyään useita, eli  apua löytyy pihahommiin.

Ihana tavata tuttuja...

Tänään messuilla pyöri paljon meitä bloggareita, ja olikin tosi kiva tavata ja jutustella. Samoin pitkästä aikaa näin puutarha-alan tuttuja, joita yleensä olen tavannut Helsingin puutarhamessuilla.


Olin nyt siis ekaa kertaa näillä Lahden Pihapiiri messuilla, ja aioin ehdottomasti käydä siellä jatkossakin! Niin positiivinen, ystävällinen ja puutarhamainen tunnelma oli näillä messuilla 😊

Pihapiiri messut ovat siis vielä sunnuntaina 29.4. Lisätietoja Pihapiiri.

Puutarhamessut ja -tapahtumat 2018, klik 


Messuterveisin Sari

19 kommenttia:

  1. Harmittaa, etten päässyt. Toivottavasti ensi vuonna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitten messujen ajankohta kannattaa kyllä heti merkata kalenteriin, kun sen julkaisevat... ettei sovi mitään sille viikonlopulle ;)
      Pidetään peukkuja, että pääset sinne ensi vuonna. Niin hyvät ja tunnelmalliset messut ne olivat.

      Poista
    2. Kuulin, että nämä Pihapiiri messut olisivatkin vain joka toinen vuosi. Vielä ei näkynyt tulevaa ajankohtaa.

      Poista
    3. Pihapiiri messut järjestetään sittenkin jo ensi vuonna, jee!

      Poista
  2. Kivoja kuvia messuilta, mukava katsella kun en päässyt mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä messut olivat kodikkaat ja kuvattavaakin oli paljon. Tosin vain murto-osa mahtui tähän postaukseen ;)

      Poista
  3. Ihania ķuvia ja kirjoitus, joka kuvasti hyvin messutunnelmaa. Lahden Pihapiiri on kotoisuudellaan ja monipuolisuudellaan kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen. Minulla kuitenkin muistikuva, että ne olisivat vain joka toinen vuosi, täytynee tarkastaa �� Oli tosi kiva taas nähdä ja upean ruusumekkosi ansiosta sinut oli helppo bongata väkijoukosta ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaan väärän muistikuvan, Pihapiiri siis myös ensi vuonna!

      Poista
    2. Kiitos Johanna :) Tosiaan, ensi keväänä on Lahdessa Pihapiiri messut, jipii! Odotan jo innolla niitä.
      Oli kiva nähdä jälleen ja ihan yllättäen. Hyvä kun huomasit minut! Mehän näemme taas toukokuun lopulla, ellei sitten aiemmin törmätä taas jossain ;)

      Poista
  4. Olipa kiva tavata! Olen samaa mieltä; onnistuneet messut. Varsinkin kasvipaljous ilahdutti ja moni varteenotettava taimisto tuli tutuksi. Minua jäi harmittamaan vain se, etten tajunnut ottaa kuvaa sinusta upeassa ruusumekossasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan ihana tavata pitkästä aikaa!
      Minustakin nuo taimistojen mukana olo oli huippu juttu. Nyt pääsi tekemään hyviä ostoksia suoraan kotimaisilta taimien kasvattajilta. Kätevästi samana päivänä.
      Kiitos, se ruusumekko sopi niin hyvin puutarhamessuille, että pitihän se taas laittaa päälle ;)

      Poista
  5. Kiva kuulla että rankkasit Turun messut ykköseksi kun se on ainoa missä kävin ;) Mutta tosi hyviltä näyttää kuvissasi nämäkin! Kiitos erityisesti tuosta kukka-asetelmakuvasta! Ideointi käynnissä omien juhlien koristeluun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turun Piha & Puutarha messuilla on niin ainutlaatuinen tunnelma. Ja yleiskoristelut ihan huippuluokkaa. Eli siksi rankkasin sen ykköseksi. Hyvin siis valitsit messut ;)
      Minustakin tuo kukka-asetelma oli niin vapun koristeluihin sopiva. Se on helposti toteutettava suoraan tai soveltamalla. Ihania tällaiset vinkkiasetelmat :)

      Poista
  6. Oli tosi kiva nähdä taas ihana Sari!
    Lahden messuilla on aina niin kivan oikea puutarhameininki. Sieltä löytää todellisia kasviaarteita joka kerta.
    Yleensä Lahden messut ovat joka toinen vuosi. Nyt näin kuitenkin instassa Pihapiirimessujen oman päivityksen, jossa sanottiin 'NäKemisiin näissä merkeissä jälleen vuoden kuluttua!' Jään innolla odottelemaan, onko tämä toivotus faktaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin Riina, oli tosi ihana nähdä taas :)
      Nyt oli jo päivämäärätkin messukeskuksen nettisivuilla, eli Pihapiiri on tosiaan ensi keväänä. Mahtavaa! Piti heti merkata kalenteriin, että sille viikonlopulle jää ainakin yksi päivä messuilluun.

      Poista
  7. Harmi, että oltiin messuilla eri päivinä! Tykkäsin Lahden messuista tosi paljon juurikin siksi, että siellä oli keskitytty asiaan eli puutarhaan ja taimianti hiveli tarhurin sielua! Luulin myös, että messut ovat jokatoinen vuosi, iloinen asia, että ensi vuonna messuillaan Lahdessa jälleen - toivottavasti silloin messujen 'henki' olisi sama!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olispa ollut kiva nähdä. Ehkäpä ensi vuonna nähdään Lahden messuilla :)
      Pidetään nyt kovasti peukkuja, että eivät muuta messujen henkeä ja tyyliä. Lahden messuilla on kyllä suuri mahdollisuus tulla puutarhaihmisten ykköskohteeksi, johon innolla lähtee kauempaakin.

      Poista
  8. Mukava kuulla, että puutarha oli pääosassa. Täytyypä jonain keväänä suunnata sinnepäin jos sattuu vapaa viikonloppu. Pikalliset puutarha/rakennus -messut jäivät tänäkin vuonna väliin. Katsoin näytteilleasettajaluetteloa, eikä mielestäni ollut muita puutarhaan liittyviä kuin paikallinen KodinTerra, pelargoniyhdistys ja 3 kukkakauppaa sekä yksi yrttitaimisto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on tapana aina etukäteen katsoa näytteilleasettajalista läpi. Se kertoo heti messujen luonteen. Toki näillä isommilla messuilla on myös paljon luentoja ja muuta ohjelmaa sekä yleiskoristelut. Mutta on ne näytteilleasettajatkin tosi tärkeitä!

      Poista