Sivut

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Kuvia Turun Piha ja Puutarha -messuilta

Tässä pientä kuvasatoa Turun puutarhamessuilta. Siellä oli tuttuun tapaan paljon nähtävää, ja huikean upeat yleiskoristelualueet. Löysin sieltä pari hyvää ideaa kotiin viemisiksi.  Huomaattehan kuvan oikeassa yläkulmassa mielenkiintoisen parvekkeen ;)

Trendinä on nyt kirjavat ja värikkäät lehdet...

 Kirjavalehtisiä värinokkosia näkyi paljon yleiskoristeluissa ja taimimyyjillä. Kieltämättä näyttäviä kasveja.
Hauskasti kasvit oli istutettu ruutumaisesti ja ympärillä oli kivikatetta.

 Pinkkiä sekä heleänvihreät ja tummat lehdet. Värit ovat nyt selvästikin pop!


Näihin valopalloihoin ihastuin! Loisivat jännän satumaisen tunnelman Kuupuutarhaan. 

Pioneja, pioneja...

 Messuilla oli pionit keskitetysti lähekkäin. Pionien Koti myi pionejaan yhdellä sivulla ja 

toisella sivulla Luonnonvarakeskuksella on pionikuulutus vanhoista suomalaisista pioneista. He etsivät etenkin tietoja Suomessa 1950-luvulla tai sitä ennen kasvatetuista kuolan-, juhannus-, tilli-, kartano- ja tarhapioneista sekä tarhapionien eri lajikkeista. Lisää aiheesta Luken sivuilla.


Bloggarialue...

Kekkilän uusia viherkalusteita oli esillä bloggarialueella. Kivasti bloggaajat olivat luoneet hyvinkin erilaiset tunnelmat ja somistukset. Niissä oli myös hauskoja yksityiskohtia.

Vesiaiheet tulevat selvästi takaisin...

Kuvan vesiaihe löytyy Flörin osastolta. Yleiskoristelualueellakin näytti olevan pieni suihkulähde. Vesiaiheet ovat selvästikin tulossa takaisin pihoille. Ja parvekkeelle sopivahan löytyi sieltä meidän Fengshui -parvekkeelta. Laitan siitä kuvaa seuraavassa postauksessa.

Turun Piha ja Puutarha -messut ovat avoinna vielä huomenna sunnuntaina klo 10.-17.00.

Mukavaa viikonloppua!
Terkuin Sari




18 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta messukatsauksesta, Sari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Turun messuilla on niin paljon nähtävää, että on ihan vaikea valita kuvia. Postaukseen kun ei mahdu kaikkea :)

      Poista
  2. Mekin käytiin eilen messuilla ja kiinnitettiin huomiota tuohon värien ja muotojen käyttöön. Minä pidin kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nämä rohkeat värien käytöt on kivoja. Sitä kun kaipaa aina vaihtelua ;)

      Poista
  3. Kiitos messuterveisistä!
    On mukava nähdä kuvia, kun itse ei päässyt paikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turun messuilla on aina paljon nähtävää, joten tähänkin postaukseen mahtui vain pieni osa :)

      Poista
  4. Harmi kun Turkuun on pitkä matka niin messukäynti ei onnistu, toivotaan että Helsingissä on yhtä hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingissäkin on yleensä ihan kivat yleiskoristelut. Jännä nähdä, millaiset ne ovat nyt... ja huomennahan sen jo näkee :)

      Poista
  5. Tosi mukavaa seikkailla virtuaalisesti eri blogien messupostauksissa. Tarkoitus oli mennä itsekin Turun messuille, vaan tuli este.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, ja jokainen löytää sieltä vähän eri juttuja postaukseen. Ja Turun messuillahan on uskomattoman paljon kaikkea kaunista kuvattavaa :)
      Toivottavasti pääset messuille ensi vuonna.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Oli kiva nähdä kasvotusten ja jutella rauhassa. Ja kiitos kun kävit tutustumassa parvekkeeseemmekin :)

      Poista
  7. Kiva postaus ja todella kauniit kuvat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Turun messuilta saa helposti kauniita kuvia, kun sommitelmat siellä on aina niin upeita.

      Poista
  8. Mukava oli vierailla messuilla näin virtuaalisesti. ;)

    VastaaPoista