Sivut

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Herkän kaunis viinikärhö, ja pagodikärhö

Tämä viinikärhö on niin kaunis ja viehkon siro köynnös, että sitä tulee kuvattua paljon. Ja joka kevät hieman jännään, alkaako se kasvattaa versoja vai ei. Kun näen siinä terhakat alut, niin melkein hypähdän ilosta. Pihallamme on toinenkin siro köynnös, nimittäin pagodikärhö.

Viinikärhö kasvaa keinua pitkin, tai oikeammin keinuun pingotettuja metallilankoja pitkin.



Viinikärhön hoito-ohje...


Viinikärhö (Clematis viticella) viihtyy auringosta puolivarjoon tuoreessa multamaassa. Sitä kannattaa hieman lannoittaa, jotta kasvu on rehevää. Viinikärhö kukkii pitkään eli yleensä heinäkuun jälkipuoliskolta syyskuun alkupuolelle. Se menestyy jopa IV-vyöhykkeellä, kun taas siitä jalostetut tarhaviinikärhöt menestyvät yleensä I-II(III).
Eli ihan turhaan jännitän keväällä sen kasvuunlähtöä 😁


Pagodikärhö...

Olen kylvänyt siemenistä helmikuussa 2012 tämän pagodikärhön. Tässä välillä se onkin vaihtanut nimen pagodikoreankärhöksi  (Clematis koreana var. carunculosa). Lajikenimi oli `Korean Beauty`. Se on kasvanut hyvin, mutta viime vuosina sen versot ovat katkenneet tai syöty talvella. Joten se kasvattaa kyllä uudet versot, mutta ne eivät ole ehtineet kukkia. Nämä kuvat ovat parin vuoden takaa syksyltä.


Lumikellot kurkkaa jo, jee!

Nyt on kevät, kun nämä lumikellot ovat tulleet näkyviin 😍

 Kevätterkuin Sari


Ps. Vastaan edellisiin kommentteihin heti, kun ehdin. Pahoittelen, että aikani on nyt niin kortilla. Opiskelen tällä hetkellä työn ohella, joten toivottavasti ymmärrätte aikapulan 😊

14 kommenttia:

  1. Onpas kaunis kärhö. Meillä vielä paksut lumikinokset kukkapenkkien päällä. Hyvää kevään odotusta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on lunta vielä, ja tänään satoi vähän lisää. Nuo lumikellot on sellaisessa paikassa, josta lumi sulaa aikaisin :)
      Oikein ihanaa kevään odotusta sinullekin!

      Poista
  2. Lumikelloja voisi laittaa itsekin enmmän, ihanaa jos niistä pääsee tällaisilla keleillä jo nauttimaan. Tuo Pagodikärhön itäminen kiinnostaa. Kuinka nopeasti iti? Pitikö kylmäkäsitellä? Minullakin siemenet jo mullassa, mutta vielä ei näy itämisen merkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikellot kannattaa laittaa paikkaan, josta lumet sulaa ensimmäisenä. Silloin ne aloittavat kukinnan tosi aikaisin.
      Nyt kyllä kysyit pahan, en nimittäin yhtään muista pitikö kylmäkäsitellä. Tuossa vanhassa blogijutussa olen kirjoittanut, että pagodikärhön siementen itäminen kestää 21-42 vuorokautta! Onpas hidas itämään.

      Poista
  3. Viinikärhöjä meiltä löytyykin, pagodikärhökin näyttää ihanalta!
    Lumikelloja jee, meillä ne nukkuvat vielä puolimetrisen hangen alla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on se sama paikka, missä joka kevät lumikellot aloittavat kukkimisen aikaisin. Ihan sattumalta löytynyt niille täydellinen paikka. Muualla meillä onkin sitten noin 30 cm lunta, vielä ;)

      Poista
  4. Ei ole kärhöjen voittanutta! Olen niin ihastunut noihin kärhöihin, sekä pieniin että suuriin, täytyy vaan perehtyä vielä tarkemmin kasvuolosuhteisiin ja -vyöhykkeisiin, koska kaikki eivät meillä viihdy. Toki syy voi olla puutarhurissakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöjä onkin todella paljon, niin eri lajeja kuin lajikkeita. Osa niistä vaikuttaa tosi krantuilta ja osa erittäin helpoilta kuten tämä viinikärhö.
      Jos yhtään lohduttaa, niin meidänkin pihasta on kestävä ja varma alppikärhö kuollut. Syynä taisi olla liian märkä kohta hankalana talvena. Pitäisikin ostaa sellainen uusi, ja ihan toiseen paikkaan ;)

      Poista
  5. Ovatpa nuo kärhöt liikuttavan herkkiä. Harmittaa kun jäi oma viinikärhö syksyllä isoon metalliammeistutukseen talveksi, mutta täytyy ostaa uusi jos on kuollut. Oli niin kaunis äitienpäiväruusujen ja orvokkien taustalla, vanhaan haravaan nojaillessaan. Tuo pagodikin on upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan harmi, miten kärhöllesi kävi. Toivotaan, että kestää talven ja lähtee keväällä kasvuun. Toisaalta sen taimi ei kyllä ole kovin kallis, tosin vaikea löytää myymälöistä.
      Viinikärhö on niin kuvauksellinen köynnös, että siitä saa tosi kauniita sommitelmia. Vanha harava tukenaan kuulostaa upealta :)

      Poista
  6. Voi, viinikärhlt on suloisia.
    Odotan myös innolla miten viime kesänä istuttamani pagodikärhö( samainen Korean Beauty)menestyy.
    Ehkä hän nyt vahvistaa juuriaan ensi kesän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta, että kasvit kasvattavat ja vahvistavat juuriaan ekat vuodet. Sen helposti unohtaa ja vähän kärsimättömästi odottaa nopeaa kasvua.
      Pidetään peukkuja, että pagodikärhösi talvehti hyvin ja kukkii runsaasti loppukesällä :)

      Poista
  7. Kaunis tuo viinikärhö. :) Tuoksuuko se? Ymmärtääkseni tarhaviinikärhö tuoksuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viinikärhö on minustakin niin herkän kaunis :)
      En ole huomannut siinä tuoksua, toisaalta kukat ovat aika ylhäällä. Täytyypäs nuuhkia niitä lähempää kesällä.
      Tuo on minulle ihan uutta, että tarhaviinikärhö tuoksuisi. Voi myös olla, että jokin tarhaviinikärhön lajike tuoksuu. Tätä täytyy jossain vaiheessa tutkia lisää.

      Poista