Sivut

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Työhuoneella fengshui korjauksia, ja kohta pihallakin

Vihdoinkin oli tänään aikaa tarkastella oman työhuoneen fengshuita. Jo oli aikakin! On ollut vähän hassua opettaa fengshuita sisustuksessa ja muutenkin esitellä fengshuita, kun oma työhuone on ihan päivittämättä. Sama on muuten pihankin fengshuin kanssa. Hmm... eikös sitä sanota, että suutarin lapsilla ei ole kenkiä 😀 .


Baguan eri elämänalueet työhuoneella...

Monelle teistä bagua eli elämän eri osa-alueet ovat tuttuja. Ne sijoittuvat kotiin ja työpaikkaan ihan samalla tavalla, ilmansuuntien mukaan. Työhuoneella vain alueiden merkitys on hieman erilainen. Esimerkiksi parisuhde-alue on enemmänkin suhde asiakkaisiin ja tietysti omaan itseen. Vauraus-alue on tuttuun tapaan vaurautta, mutta myös yrityksen menestystä.
Joten tarkistin ilmansuunnan fengshui-kompassilla ja piirsin työhuoneen pohjapiirustukseen baguan tarkasti ilmansuuntien mukaan. 
Sen jälkeen tarkastelin elementtien (vesi, puu, tuli, maa ja metalli) tasapainon ja huoneen esineiden yms symboliikan. Näin tehdään kotonakin. Koska olen fengshui-konsultti tarkastelin myös muilla tekniikoilla työhuoneen fengshuita. Sieltä löytyi muutama asia, joka pitää korjata heti.


Fengshui korjauksia....

Ekassa kuvassa näkyy keltaoranssi ruusupaperi seinällä. Laitoin sen syksyllä tasapainottamaan syksyn tuomaa liikaa metalli-elementtiä (valkoinen väri ja kylmyys). Nyt se ei olekaan enää hyvä. Siihen kohtaan tai ikkunaverhoksi kannattaa laittaa tuli-elementtiä tai vesi-elementtiä. 
Täytynee siis lähteä katselemaan verhoja, tai jotain muuta tuohon kohtaan. Toisaalta voisi kyllä maalata vaikka koko seinän... 

 Vauraus-alueelle olisi hyvä saada vähän tuli-elementtiä. Nyt siinä on enimmäkseen vain puuta, vettä, maata ja metallia. Taidanpa ostaa muutaman punaisen mapin mappihyllyyn, harmaiden sekaan.  Ja jos muistan oikein, varastossa on muutama tyhjä punainen mappi. Täytyypä tarkistaa asia huomenna. Väillä korjaukset ovat todellakin näin nopeita ja helppoja toteuttaa.
Kuvassa on se "moderni" fengshuin rahakasvi eli klusia, ja tietysti vauraus-alueella 😊

Missä pitää kaktukset ja muut piikikkäät...

Tätä mietin jo aiemmin. Nyt ne ovat ikkunalla, lähellä tulostinta. Ehkä se on niille edelleen paras paikka, siellä kukaan ei ainakaan istu niiden vieressä.

Fengshui-kompassit...

Yksi iso asia tässä työhuoneeni fengshui korjauksissa on löytää fengshui-kompasseille arvoisensa paikka. Ja sen pitää olla tietysti myös käytännöllinen paikka, sillä ne ovat työkaluja, mitä käytetään usein. Joudun siis piirtämään vielä tarkemman baguan, jotta kompassien paikka selviää.

Seuraavaksi pihan fengshui korjaukset...

Niihin pääsen käsiksi varmaan jo maaliskuun alussa. Eli odottelen hieman pakkasten lauhtumista. Sielläkin ensimmäiseksi katson ilmansuuntien tarkat sijainnit fengshui-kompassilla. On nimittäin todella pitkä aika siitä, kun viimeksi olen tarkistanut koko oman pihan fengshuin. Saas nähdä, mitä sieltä paljastuu.
Tietysti teen näitä fengshui-konsultaatioita myös muillekin yritykseni Puutarha Studion kautta.
On muuten upean väriset tulppaanit, vai mitä! Ne kuitenkin piti heittää kompostiin, koska ovat jo lakastumaan päin. Ovat kyllä harvinaisen kauniita lakastuvinakin.

Fengshui-kurssi sisätiloihin....

Perusasiat fengshuissa on helppoja ja niissä on paljon tervettä järkeä. Ne ovat juuri niitä, mitkä ensin laitetaan kuntoon, ennen kuin pääsee tekemään muita fengshui korjauksia. 
Jos sinua kiinnostaa oppia fengshuita ja soveltaa sitä omaan kotiisi, tämä Virpin ja minun yhteinen kurssi sopii siihen hyvin. Eli meitä on kaksi opettajaa paikalla ja ryhmä on pieni, joten saat paljon henkilökohtaista ohjausta. Lisäksi katsomme jokaiselle oman henkilökohtaisen itse-elementin, jota käytetään mm. sisustuksen värivalinnoissa. Ja tähän kurssiin lisäsimme myös vinkit vuoden 2018 fengshui-korjauksista, koska vuosi vaihtui vasta tällä viikolla.



Talvisin fengshuiterveisin,
Sari

10 kommenttia:

  1. Teetkö kaikki tulkinnat ilmansuuntien mukaan? Onko se toista koululuntaa, että laitetaan baqua ulko-oven, huoneen oven mukaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se baguan sijoittaminen oven mukaan on ns. länsimaistettu versio baguasta. Moni aloittaa sillä, ja niin minäkin tein aikoinaan. Sen iso ongelma on se, ettei siinä tule huomioitua ilmansuuntia eli esim. auringon valoa.
      Teen siis kaikki tulkinnat aina ilmansuuntien mukaan niin sisällä kuin puutarhassakin :)

      Poista
  2. Kiinnostaa tuo "itse-elementti" ja sen käytäntö.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oma henkilökohtainen itse-elementti on yksi niistä asioista fengshuissa, joita käytetään usein apuna. Esimerkiksi sisustuksen värivaloinnoissa haetaan värejä, jotka tukevat itse-elementtiä ja vältetään värejä, mistä on enemmänkin haittaa omalle itse-elementille. Jos muistan oikein niin sinun itse-elementtisi on puu. Tarkistetaan se vielä :)

      Poista
    2. Ahaa! Mielenkiintoista.. Tästä pitää jutella lisää. :)

      Poista
    3. Jutellaan kun tavataan :) Ja minun pitää tarkistaa se vielä...

      Poista
  3. Feng shui on mielenkiintoista! Olisi kiva kuulla enemmänkin noista kaktuksista ja mitä fengshui niistä sanoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, fengshui on tosi mielenkiintoista! Tässä jossain vaiheessa voisin tehdä postauksen, mitä fengshui sanoo kaktuksista ja niiden sijoittamisesta. Kiitos juttuvinkistä :)

      Poista
  4. Täältä löytyikin mukavan näköinen blogi :)

    Ronja

    http://willaronjatar.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja tervetuloa seuraamaan blogiani :)

      Poista