Sivut

torstai 22. helmikuuta 2018

Pihakuulumisia ja uudet daaliat

Ihan olen unohtanut muistuttaa täällä blogissa alppiruusun ja nuorien tuijien suojaamisesta kevätauringolta. Eli jos suojia ei vielä ole laitettu, niin kannattaa tehdä se pikimmiten. Meillä paistaa tähän vanhaan alppiruusuun nykyään aurinko, joten se on suojattava kevätauringolta joka vuosi näin helmikuun puolessa välissä. Sillä on muuten hauskasti lehdet rullalla pakkaspäivinä.

Tuijan suojaus kevätauringolta...

Tämä meidän tuija on ollut tässä jo useamman vuoden, joten pitääkin tarkistaa, milloin se istutetiin. Ehkäpä ensi vuonna sen voisi jättää suojaamatta.

Ja ihan muistutuksena laitan tämänkin kuvan rusokirsikasta. Eli sen runko on suojattu muovispiraalilla, jotta maan pinnalla, lumen alla, liikkuvat peltomyyrät eivät syö siitä kuorta. Metallinen kanaverkko taasen estää ruskoita ja kauriita syömästä puun oksia sekä runkoa.
Jos siis nuoret hedelmäpuut on vielä suojaamatta... niin nyt on kiire!

Lämpökompostori toimii, jee...

Kompostori toimii tosi hyvin, vaikka on näin kovat pakkaset. Aiempina vuosina pakkasilla se on viilentynyt lähelle nollaa, sillä ruokajätettä tulee aika vähän. Ollaankin oltu nyt huolellisia sen hoidossa ja käytetty Talvikuiviketta säännöllisesti sekä tyhjennetty sitä jo kerran talvella.


Lintujen ruokintaa...

Selvästikin nämä kovat pakkaset ovat vähentäneet pikkulintuja ruokintalaudoilla. Tänään niitä näkyi vain muutamia pieniä parvia. Heti kun ilmat lämpiää hieman, on ruokintalaudat todennäköisesti täynnä lintuja... pitääkin muistaa varautua siihen 😊
Blogijuttu viime talvelta... Talvipihan pikkulintuja.
Aurinko lämmittää jo niin paljon, että tämän ruokintalaudan katolle on muodostunut jääpuikko. Kevät tulee!

Uudet daaliat...

Enpä olisi uskonut, että tilaan joskus tämän värisiä daalioita. Nyt niissä vaan oli jotain jännää, mikä viehätti.
Sain nämä Korpikangas Siemen-Fröltä blogijutun tekoon, ja aion istuttaa ne kasvimaalle tuomaan väriä. Sopivat hyvin meidän niihin vanhoihin oransseihin daalioihin. Vein juurakot kellariin odottamaan kevättä, ja lämmintä kesää. Ehkäpä laitan ne esikasvatukseen, tai sitten istutan ne suoraan maahan. Tässä on onneksi vielä pari kuukautta aikaa miettiä sitä😊
Muuten, daaliat ja muut juurakot kannattaa tilata näin ajoissa, jotta saa haluamansa! Suosituimmat myydään nopeasti loppuun.

Raikkain pakkasterkuin,
Sari

6 kommenttia:

  1. Minä tilasin daalian jo joskus tammikuussa ja silloin tuntui niin kaukaiselta niiden postitus vasta maaliskuussa. Ja nythän se jo koittaa ihan pian😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi menee kyllä nopeasti, ja kevät aina vähän yllättää.
      Onkin hyvä tilata nämä juurakot tosi aikaisin, niin saa mitä haluaa. Ja tietysti voi vielä puutarhamessuilta ostaa muutaman upean värisen daalian lisää :)

      Poista
  2. minulla karkasi taas mopo kevättilausten kanssa, en edes nyt muista, mitä kaikkia kukkia tuli tilattua, D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan on ihanan tilanne! Sitten kun paketti saapuu, on tosi jännittävää avata se... ja löytää sieltä kaikenlaista kivaa ;)

      Poista
  3. Komposti onkin suosittu puheenaihe näin pakkasen keskellä. Viime vuonna meidänkin komposti jäätyi, mutta nyt oli eilen vielä +20 astetta. Samaten kerran olen sitä talven aikana tyhjentänyt. Toivotaan että toimii meillä molemmilla kevääseen asti (ja eihän siihen ole enää pitkä aika). Taisin haaveilla ihan noista samoista daalioista. En tosin vielä tilannut. Ehkä vähän myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kompostorit toimivat edelleen hyvin, vaikka nämä pakkaset vain tuntuvat jatkuvan :)
      Sen jälkeen kun sain Talvikuivikkeen testaukseen, niin kompostori on talvisin pysynyt selvästi lämpimämpänä. Siitä on ollut iso apu.
      Noiden daalioiden väri on aika erikoinen. Jännä nähdä, miltä se näyttää sitten kesällä kukkiessaan.

      Poista