Sivut

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Fengshui ja puutarha

Puutarha-fengshui on hyvin yksinkertaista ja luonnollista... ja  se sisältää myös fengshuin perusasioita, joita on sisätilankin fengshuissa. Ne saattavat ensin tuntua monimutkaisilta ja vaikeilta ymmärtää. Tällaisia perusasioita ovat esimerkiksi 5-elementin tasapaino sekä jin ja jang tasapaino. Tässä tasapaino eli harmonia ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikkia on saman verran. Asian selventäminen vaatisi ihan oman postauksen, joten kirjoitan tähän nyt muutamista helpommista fenshui-puutarhan aiheista.


Fengshui ja vesiaiheet...

Vesiaiheet ovat yksi niistä teemoista, joihin käytetään fengshui-kompassin tietoa. Sopiva paikka löytyy vain sillä. Monet ovat kokeneet pihansa vesiaiheen jollain tavalla epäsopivana tai se ei ole tuntunutkaan yhtään niin hyvältä, mitä oletti. Heti kun sen muuttaa fengshuin mukaan hyvälle paikalle, sama vesiaihe tuntuu aivan erilaiselta ja upealta. Paljon helpommalla pääsee siis, kun katsoo paikan fengshui-kompassilla ja vasta sen jälkeen laittaa vesiaiheen paikoilleen 😉

Ja tietenkin veden tulee olla puhdasta ja kokonaisuuden kaunis.

Puutarhan lumous ja syötävän kasvatus...

Puutarhan lumous on yhtä lailla myös fengshui-puutarhoissa. Se, että pääsee kokemaan puutarhan kaikilla aisteilla, on erityisen lumoavaa. Ja sen takia siellä tehdään ainakin jotain puutarhatöitä itse käsin ja kasvatetaan jotain syötävää.

Fengshui-kasvit...

Kasveilla on erilaisia merkityksiä fengshuissa. Osa symboloi esimerkiksi vaurautta ja osa rakkautta. Kukkien värityksellä on myös oma merkityksensä, ihan jo 5-elementin kautta. Kasveilla saakin helposti ja kätevästi korjattua elementtien epätasapaino pihalla ja terasseilla.

Luonnon rytmit ja vuodenajat...

Koska fengshuissa on aina huomioitu luonnonrytmit, niin puutarhassa se on hyvin vahvasti läsnä. Eli puutarhassa on hyvä näkyä vuodenaikojen vaihtelut syysväreineen ja kevätkukkineen. Samoin luonnonrytmeistä kuun vaiheet ovat käytössä fengshui-puutarhan hoidossa. Itse asiassa juuri fengshuista innostuin kuukalenterin pariin. Siitä on ollut niin iso apu, että teen nykyään monet puutarhatyöt sen ajoituksen mukaan.

Puutarha on osa luontoa...

Tämä on jotain sellaista, minkä monet ovat unohtaneet tai eivät hahmota. Eli puutarha on aina osa luontoa, vaikka piha olisi kuinka pieni. Kaikki, mitä me teemme puutarhalle, teemme luonnolle.
Tämä on yksi syy, miksi fengshuissa suositaan luomulannoitteita ja muutenkin luonnonmukaista puutarhanhoitoa.


Sitten puutarha-fengshuissa on vielä super mielenkiintoinen aihe eli fengshui-bagua puutarhaan. Sen avulla on jännä lähteä tutkimaan omaa pihaa, ja hieman myös omaa elämääkin 😊
Siitäkin kirjoittelen vähän myöhemmin omat postaukset.


Ihanaa viikon alkua!

Terkuin Sari

8 kommenttia:

  1. Kaunis tuo vaaleanpunertava syysväritys. Mikä kasvi se on? Oravakin on niin suloinen! Odotan täällä innokkaana lisää juttua siitä paguasta. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunertavat lehdet ovat pilvikirsikan. Se on siis koristekirsikkapuu, joka ei tee syötävää marjaa. Saan välillä tosi hyviä kuvia noista meidän pihan oravista. Ne on niin suloisia veitikoita :)
      Onpa ihana kuulla, että näitä fengshui juttuja odotetaan.
      Oikein mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Kiinnostavaa. Kävin fengshui-peruskurssin syksyn huviksi, mutta se ei valitettavasti mitenkään käsitellyt puutarhaa.
    Viherrin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha-fengshui on huippu mielenkiintoista! Yleensä fengshuin peruskurssit eivät sisällä puutarhaa. Siinä baguatkin ovat erilaiset, joten ne on hyvä pitää omina kursseinaan :)
      Jos sinua kiinnostaa, niin huhtikussa pidän Helsingissä viikonloppukurssin aiheesta. Lisätietoja: https://www.puutarhastudio.fi/fengshui-puutarhassa--kurssi2

      Poista
  3. Ihana blogi! Tutustuin siihen nyt ensimmäistä kertaa ja luin myös vanhoja postauksia.

    Yksi todella mielenkiintoinen juttu oli vuodelta 2011, jossa kerroit köynnöshortensiasta mäntyä pitkin kasvamassa. Mitä mänty tykkää köynnöshortensiasta? Kärsiikö se siitä, jostain joskus kuulin että köynnöshortensia tukahduttaisi sen puun jota pitkin kasvaa?

    Omalla pihallani on isossa männyssä mahtava köynnöshortensia ja ainakin vielä mänty on hengissä, mietin vain uskaltaako hortensiaa istuttaa muidenkin puiden vartta pitkin kasvamaan.
    t: Filippa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ihanasta palautteesta :)
      Ainakin vielä mänty voi erittäin hyvin. Olen muuallakin nähnyt noita mäntyjä ja niissä isoja köynnöshortensioita, mutten ole huomannut mäntyjen kärsivän. Toki kaikki ne männyt ovat olleet korkeita.
      Eli ehkä mänty on sille paras puu. Voi hyvinkin olla, että matalammat puut köynnöshortensia tukahduttaa lehdistönsä varjostuksella.

      Poista
  4. Kiinnostavaa lukea fengshuipuutarhasta! Aihe kiinnostaa todella. Viime kesänä huomasin kuinka kitkeminen oli helpompaa kitkemispäivänä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fengshui on kiinnostava aihe! Siinä kun on paljon tuhatvuotista tietoa, joka edelleen pätee. Toki jotain on muuttunut, kun meillä nykyään on autot ja sähkölaitteet yms. ;)
      Kiitos kun kerroit tuosta kitkemisestä. Siitä on tullut todella paljon palautetta, ja monet ovat yllättyneet päivien tehokkuudesta. Laitan taas blogijutun keväällä tämän kesän kitkemispäivistä.

      Poista