Sivut

torstai 16. marraskuuta 2017

Daalian juurakot vihdoinkin kellariin

Blogiyhteistyö: Biolan 
Tämä syksy oli niin poikkeuksellisen kostea, että vasta nyt on saatu daalian juurakot kellariin. Niitä nimittäin piti kuivatella ensin askartelutilassa, jotta multa irtoaisi ja juurakot hieman kuivahtaisivat. Ja kuten kuvasta näkyy, vieläkin juurimukuloiden väliin jäi multaa. Aiempina vuosina tätä ongelmaa ei ole ollut. Onkin jännä testata, auttaako turvesäilytys kuten viime talvena, vaikka juurakoissa on multaa.

Juurimukuloiden säilytys puhtaassa perusturpeessa...

 Laatikon pohjalle levitettiin kerros kalkitsematonta ja lannoittamatonta perusturvetta. Turpeen päälle aseteltiin kolme isoa juurakkoa ja pari pientä alkua. Sen jälkeen juurakot peitettiin turpeella. Lopuksi juurakoita hieman heiluteltiin, jotta turve menee juurimukuloiden väliin.


Biolanin Perusturve on on juuri sopivaa tähän mukuloiden ja juuresten talvisäilytykseen. Se on puhdasta ja hapanta eli siinä ei ole taudinaiheuttajia. Yleensä varastoinnissa juuriin iskee erilaiset homeet ja mätä.
Viime talvena testailin Perusturvetta eri talvisäilytysolosuhteissa, ja siinä säilyi aivan silminnähden paremmin juurakot. Kuvia ja juttuja daalioiden talvisäilytystestistä.

Täytyi laittaa tänne ihan muistoiksi kuva daalioiden ylös nostosta. Ensin piti tehdä lumityöt, jotta juurakot sai kaivettua ylös 😉

Talvisuojaturve on ihan eri juttu...

Kursseilla paljastuu joskus, että nämä kaksi turvetuotetta menevät sekaisin, joten tässä nyt tämä talvisuojaturvekin. Se on lämpökäsiteltyä puhdasta turvetta eli se hylkii vettä ja on tarkoitettu talvenarkojen pihakasvien suojaamiseen kylmältä. Vielä sitä ei täällä eteläisessä Suomessa saa laittaa, sillä maa on ihan sula.

Säkit kyllä kannattaa ostaa valmiiksi lämpimään varastoon, jotta ne on helppo levittää, kun maan pinta on jäätynyt. Olen testannut Biolanin Puutarhan Talvisuojaa ja se selvästi auttoi mm. nuorten laventelien säilymisessä. Lisää blogijutussa... Talvisuojaturvetta ryhmäruusuille.

Sain Biolan Perusturpeen ja Puutarhan Talvisuojan testaukseen Biolanilta. Kiitos taas heille!

Verkot ja runkosuojat rusakoille ja kauriille...

Nyt alkaa olla myös kaikki runkosuojat ja jänisverot viritelty nuorten hedelmäpuiden ympärille. Varmuuden vuoksi myös nuoret koristepuut ja alppiruusu sai suojaukset, sillä kauriit ovat aika kovia tekemään tuhoja.

Jouluruusuissa on jo nuppuja, joten nekin saivat verkot. Nyt ei fasaanit pääsen nokkimaan nuppuja, ja samalla verkko estää metsäkauriita syömästä niiden lehtiä.
Tänään huomasin, että pensaspionissa on aika komeat silmut, joten se suojataan vielä. Ja ehkä pikkusyreenikin ja viininpunainen jouluruusu pitää suojata vähän paremmin. Eli taitaa tulla rautakauppakeikka 😊

Syysterkuin Sari


Ps. Ensi viikolla onkin sitten hyvä ajankohta leikata havukransseihin ja muihin havutöihin havut. Tällöin ne säilyvät pitkään hyvinä, kuukalenterin mukaan.

4 kommenttia:

  1. Viime talvena laitoin ensimmäisen kerran talvisuojaturvetta mm. kärhöjen tyvelle. Kun ei ole vertailutietoa, en osaa sanoa vaikutuksista. Hyvin kuitenkin selviytyivät talvesta. Hyvin vielä ehtii hankkia, kun maa on ihan sulaa. Kiitos siis muistutuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvisuojaturve auttaa talvenarkoja säilymään talven yli. Olisko toissa talvena, kun suojasin muutaman laventelin taimen. Ne säilyivät talven yli, mutta suojaamattomat laventelin taimet kuolivat kaikki.
      Ruusupenkin vanhat laventelit sen sijaan pärjäävät hyvin ilman mitään. Ne onkin jo tosi vanhoja ja itse siemenistä kylvettyjä :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kellari on kyllä tosi kätevä kasvien talvisäilytyspaikaksi. Monella on aika vastaava tila autotallissa, mikäli siellä lämpötila on 0-+10 astetta.

      Poista