Sivut

torstai 19. lokakuuta 2017

Fengshui kukkakimppu koiralle

Tässä kukkakimppu metalli-koiralle eli vuonna 1970 syntyneille. Hauskasti Kukkakamari Elsin Elina oli saanut tähän kimppuun sen tietyn jäykkyyden, ja samalla lempeyden, jota metalli-koiralla on. Meneillään oleva lokakuu on myös metalli-koiran kuukausi.


 Keskellä on auringonkukan tumma keskusta. Muut kukat ovat terttuneilikka, isokukallinen neilikka, ruusu ja krysanteemi.


Tässäkin kimpussa on aika vähän metallia, ja ei yhtään valkoisia kukkia... Miksi syksyllä valkoiset kukat ei aina miellytä.

Metalli-koira fengshui astrologiassa:

Fengshui astrologiassa on 12 eri eläintä, joista koira on yksi. Sen lisäksi on 5 elementtiä ja tämän kuun elementti on metalli. Siis kuukauden eläin on metalli-koira.
Koiran oma elementti on maa, joten kukissa väreinä on keltaisen eri sävyjä. Lisäksi on harmaata, mikä on yksi metalli-elementin väri. 

Vuosi 1970 oli metalli-koiran vuosi, joten tänä vuonna 47 vuotta täyttävät ovat metalli-koiria. Tämän tyylinen tiivis ja matala kimppu sopii heille mainiosti syntymäpäiväkukiksi.
On muuten hyvä muistaa, että vuosi alkaa fengshui-astrologiassa vasta helmikuun alussa.

Millaisia metalli-koirat ovat sitten luonteeltaan... rehellisiä, ystävällisiä ja lempeitä. Periaatteen ihmisinä he voivat joskus olla tosi jäykkiä mielipiteissään, jopa niin, että se haittaa yhteiseloa. Toisaalta metalli-koirat, kuten muutkin koirat, ovat uskollisia ja "kaikkien kavereita" 😉

Fengshui-kimppujen yhteistyö: 

Fengshui kukka-asetelman  teki Kukkakamari Elsin Elina. Kukkakauppa on meidän Nurmijärven kirkonkylällä. Käytännössä annoin taas Elinalle ohjeita tähän fengshui kukkakimppuun, ja hän käytti luovuuttaan kimpun tekoon. Lopputulos on ihan loistavan metalli-koiramainen 😉

Maaliskuussa oli vesi-jäniksen kimppu ja syntymävuosi 1963
Huhtikuussa oli puu-lohikäärmeen asetelma ja syntymävuosi 1964
Toukokuussa oli puu-käärmeen kimppu ja syntymävuosi 1965
Kesäkuussa oli tuli-hevosen kimppu ja syntymävuosi 1966
Heinäkuussa oli tuli-vuohen kimppu ja syntymävuosi 1967
Elokuussa oli maa-apinan kimppu ja syntymävuosi 1968
Syyskuussa oli maa-kukon asetelma ja syntymävuosi 1969
Lokakuussa on metalli-koiran kimppu ja syntymävuosi 1970
Marraskuussa on metalli-sika ja syntymävuosi 1971

Ota fengshui-filosofia haltuun -kurssi...


Jos sinua kiinnostaa fengshui enemmänkin ja haluat ymmärtää fengshuita, kotiasi ja omaa elämäntilannettasi paremmin, tämä kurssi sopii sinulle. Opetan itse siellä yhdessä fengshui-konsultti Virpi Karjalaisen kanssa hyvin käytännönläheisesti fengshuita. 
Esimerkiksi näissä kimpuissa käytetyt elementit käydään kurssilla läpi, sillä ne ovat fengshui-filosofian perusasioita.
Kurssi on viikonloppuna 28.-29.10.2017 Helsingissä.

Aurinkoisin syysterkun,
Sari

8 kommenttia:

  1. Ompas upea kimppu <3 Mukavaa loppuviikkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä on todella kaunis, ja värit ovat myös niin ihanat. Ja muutenkin kimppu kuvaa hauskasti metalli-koiraa :)
      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Onko joulukuussa sitten vesi-rotan kuukausi ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämän vuoden joulukuu on vesi-rotan kuukausi, ja vuonna 1972 syntyneet ovat myös vesi-rottia. Siitä tuleekin jännittävä kimppu :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Niin minustakin. Kyllä tosiaan huomaa, että on ammattilaisen tekemä :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Näitä fengshui kukkakimppujuttuja on kiva tehdä. Minä annan ohjeet ja käyn kuvaamassa kimpun kukkakaupassa. Varsinaisen luovan kukkataiteilun hoitaa Kukkakamari Elsin Elina ja Sirpa :)

      Poista