Sivut

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kasvata syötävää - vahvistut!

Kun kasvattaa itse syötävää eli hyötykasveja, se vahvistaa omaa luontosuhdetta. Ja vahva luontosuhde nopeuttaa toipumista elämää horjuttavista vastoinkäymisistä... fengshuin mukaan.

Muuten... kuvassa on neljäs päärynäpuu, joka vasta suistui lähtemään kasvuun. Edelliset kuolivat. Kun mitään syytä siihen ei keksitty, niin otettiin käyttöön vanha omenanviljelijöiden tapa eli katsottiin päärynäpuulle vesisuoniton paikka varvulla. Ja nyt toisena kesänä puu tekee jo muutaman hedelmän ja voi tosi hyvin. Aika hurjaa 😊


Viljelyssä oppii sään ja maan suuren vaikutuksen:

Ja myös sen, ettei niihin voi itse vaikuttaa. Toki maahan voi jonkun verran, mutta hitaasti. Sen jotenkin hyväksyy ja elää tilanteen mukaan.
Koska säälle ei voi mitään, niin toivotaan nyt lämmintä kesän jatkoa. Voi hyvinkin olla, että kasvit ottavat kirin, kun sää muuttuu lämpimäksi. 
Ja jos tänä vuonna sato jää pieneksi, niin ensi vuonna se voi olla jättimäinen.

Maan suhteen, savimaa on ihan erilainen kuin hiekkamoreeenimaa. Niitä voi koettaa parantaa, mutta perusominaisuudet ovat aina erilaiset.
Meillä on runsasmultainen hiekkamoreeni, joten maan pinta kuivuu nopeasti tuulessa ja auringossa. Voisi tietysti käyttää viherkatteita, mutta meillä on espanjansiruetanoita, joten kate ei toimi.
Olemme hyväksyneet tilanteen ja kasvatamme kasvimaalla kasveja, joita ei pintakuivahtaminen haittaa. Toki siementen kylvöstä taimettumiseen asti kasvimaata pitää kastella usein eli 1-2 kertaa päivässä.


Oppii ymmärtämään kasvien erilaiset tarpeet:

Hyötykasvien viljelyssä oppii nopeasti, että eri kasvit tarvitsevat erilaiset kasvuolosuhteet  ja hoidon. Eri kasvilajeilla on siis omat tarpeensa, aivan kuten ihmisillä 😊


Esimerkiksi retiisi tarvitsee mullassa tasaisen kosteuden, muuten sen maku muuttuu liian kirpeäksi.

 Meillä retiisin ja salaatin viljely ei onnistu kasvimaalla. Sen sijaan näissä multasäkeissä kastelualtaan päällä retiisi ja salaatit kasvavat hyvänmakuisiksi, koska multa ei kuivahda. Ja saa kokea ihanaa onnistumisen iloa 😊


Oppii havainnoimaan puutarhaa ja ennakoimaan:

Hyötykasveja tulee tarkkailtua paljon useammin kuin koristekasveja. Ensiksi seurataan lähteekö siemenet itämään, sitten seurataan kasvua pitkin kesää ja viimeistään syksyllä oikeaa sadonkorjuu aikaa. Samoin rikkaruohoja kitkettäessä tulee samalla tutkittua taimiakin. Ja säännöllisen kastelun yhteydessä taas havainnoidaan taimia ja niiden kehitystä.
Eli nähdään kasvun ihme hyvin konkreettisesti!


Ja jo ensimmäisen viljelykesän jälkeen on viisaampi seuraavana vuonna kasvatuksissa. Oppii jopa ennakoimaan. Se tuo luottamusta ja varmuutta viljelyyn.

Minä taas ennakoin ja maalasin etanaesteen koivutisle hajustemaalilla. Sade oli kuluttanut sitä muovinauhasta, joten oli aika sivellä maalia toisen kerran. Ja tiedän jo edellisiltä vuosilta, että ainakin kolmas maalauskerta tarvitaan vielä.
Nyt voin huolettomin mielin odotella kasvimaan hyötykasvein kasvua, kun siruetanat eivät pääse kasvimaalle.

Luontosuhteen vahvistamiseen ei tarvitse aina mennä metsään, vaan voi  sen sijaan omalla pihalla kasvattaa hyötykasveja 😊

Leppoisaa viikonloppua!

Terkuin Sari

4 kommenttia:

  1. Luumupuu, tilli, salaatteja, ruohosipulia, purjo, 7 yrttiä, rucola, mizuna, retiisejä. Kurkku, tomaatteja, chili, minipaprika. Rivitalopiha. Mutta on se niiiin "shung fei" kun vahdit puput, myyrät, kirvat, kärsäkkäät, kuoriaistet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pahimpia tuhoja taitaa tulla kaalikasveille esim. rucolalle, etenkin näin alkukesällä. Niillä on nimittäin monta tuholaista, jotka syövät lehdet reiällisiksi.
      Mutta toisaalta kasvien kasvun seuraaminen ja herkullisen sadon syöminen tuo niin paljon hyvää mieltä, että pienet tuhot ei oikeastaan haittaa. Ne kuuluvat osana luontoon, siis puutarhaan :)

      Poista
  2. Persiljaa ja basilikaa takapihalla.Tänä kesänä eivät ole tosin nousseet.Onneksi viimekesäinen persilja on lähtenyt kasvamaan jo yli oman tarpeen.Joku ötökkä on syönyt kesäkuussa istuttamani syysleimun lehdet lähes kokonaan,jääköhän upea alkusyksyn kukinta haaveeksi.Naapurien kanssa yhteisten viljelylaatikoiden salaatit ovat lähteneet mukavasti kasvamaan,yrtit niissäkin aika heikosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Basilika on lämpöä rakastava kasvi, joten ei mikään ihme, jos ei ole lähtenyt kasvuun. Meilläkin lämpimämpää paikkaa vaativa papulajike on itänyt tosi heikosti. Muut pavut sen sijaan hyvin. Viileys selvästi jurottaa joitakin kasveja.
      Toivotaan, että syysleimusi toipuu ja kukkii, vaikka vähän myöhemmin. Olethan muuten tarkistanut, ettei siinä ole edelleen ötököitä. Ne kun välillä piilottelee lehtien alla ja lehtihangoissa ;)

      Poista