Sivut

tiistai 16. toukokuuta 2017

Yrttimaa seinänvierustan sepelin päällä

 Blogiyhteistyö: Biolan
Olen niin super onnellinen vieläkin, kun keksin viime kesänä laittaa salaattia kasvamaan seinänvierustalle. Meidän kasvimaa kun on nopeasti kuivuvaa hiekkamoreenia, niin salaatit ja retiisit tulevat aina kitkerän makuisiksi. Mutta tässä multasäkissä kastelualtaan päälle, ne saavat tasaisesti vettä... ja maistuvat niin herkullisilta. Mahtava idea!

Yrttimaa -säkki kastelualtaan päälle:

Viritimme säkin kastelualtaan päälle nurmikolla, jotta multaa ei karise sepeliin. Kasteluallas on sama kuin viime kesänä, joten homma kävi jo rutiinilla.
Ensin aseteltiin Yrttimaa -säkki kastelualtaan päälle niin, että altaan imuputket jäivät säkin alle sopivasti. Eli ne eivät tulleet liian lähelle säkin reunaa. Tämä on helppo ymmärtää, kun asettelee säkkiä.
Sitten leikkasin säkin päälle aukon katkoviivaa pitkin.

Olen tehnyt tämän useamman kerran aiemmin, joten kokeilin vähän eri tapaa, mitä kastelualtaan ohjeessa on. Eli otin ensin multaa säkistä ämpäriin, jotta pääsin työntämään kädet kunnolla säkin multaan. Käsin tunnustelemalla löysin kastelualtaan imuputken ja kaivoin siitä kohtaa multapussin pohjan näkyviin. Sitten leikkasin muoviin viillon ja käsin vedin muovin reunat putken ympärille. Näin tein kaikille kolmelle imuputkelle.
Lopuksi täytettiin ämpärin mullalla imuputket huolellisesti. Tämä on tärkeää, sillä putken sisällä oleva multa imee altaasta vettä säkin multaan!

Salaatin ja retiisin kylvö:

Kun multahommat oli tehty, nostettiin allas säkkineen seinänvierustan sepelin päälle.

Retiisin siemenet oli kätevästi kylvönauhana. Se muuten pitää kastella huolella heti, kun nauha on aseteltu kylvöuraan. Ja tietenkin sen jälkeen märkä nauha peitetään mullalla. Tästä pitäisi tulla erivärisiä retiisejä... jännää 😊
Keskelle Yrttimaa -säkkiä tuli kaksi riviä salaattia, ja reunoille retiisit. Lopuksi kastelin mullan koko kastelukannullisella vettä. Myöhemmin alamme käyttämään kastelualtaan vesisäiliötä. Joten pääsee taas kesällä reissaamaan.


Biolan Yrttimaa sisältää sammalta:

Tuntui aika erikoiselta, kun kuulin ekaa kertaa, että Yrttimaa sisältää kasvualustasammalta. Sammal on kotimaista ja nopeasti uusiutumaa raaka-ainetta. Siis ekologisempaa kuin turve. Nyt ymmärrän, mikä tärkeä pointti kasvualustasammaleen käytöllä on.
Sammal on myös ilmavaa, joten kasvin juurten pitäisi kasvaa siinä paremmin. Tämä kasvualusta sopii luomuviljelyynkin. Onpa jännä päästä testaamaan tätä 😊


Kuun vaiheet ja kylvöt:

Tänään ja eilen oli loistava päivä juuresten kylvöön kuun vaiheiden mukaan. Mutta lehtisalaatin kylvö olisi ollut parempi tehdä kasvavalla kuulla.  Saa nähdä, miten sen käy. Kylvän vielä lisää kumpaakin vähän myöhemmin.


Viime kesän kasteluallas ja viinisuolaheinät:

Viime syksynä oli hieman kiire putsata piha kesäkukista yms. Ja koska viinisuolaheinät olivat silloin niin terhakoita, koko säkki kastelualtaineen kärrättiin "valoisaan kellariin". Tietysti vesi kaadettiin ensin altaasta pois.

Tänään säkki näytti tältä. Viinisuolaheinät kaivettiin ylös kasvimaalle, ja vanha multa kärrättiin ruusuille.
Nimittäin vanhassa mullassa, jossa on kasvanut kasveja, kaikki siemenet eivät lähde itämään! Ja nyt en todellakaan halunnut ottaa riskiä... sillä niin jo kaipaan itse kasvatettujen retiisien rouskuttamista ja salaatin raikasta makua 😊

Ylin kuva on viime kesältä, jossa on nämä samat viinisuolaheinät taimina.
Olen saanut testaukseen nämä Biolan Yrttimaan ja Biolan Kastelualtaan Biolanilta. Kiitos jälleen heille!

Seuraavaksi onkin sitten edessä kasvimaan kevätkunnostus, etanaesteen maalaus ja lannoittaminen. Meidän pihaa kun ei tarvitse kalkita, niin sitä emme tee.

Mukavaa viikon jatkoa!

Terkuin Sari

Ps. Ei niitä sateita tullutkaan viikonloppuna ja maa on tosi kuivaa, joten Sammalsyöppö testin nurmikossa ei ole mikään vielä muuttunut. Naapuri kasteli tänään testialuetta vähän , ja huomiseksi on luvattu sadetta. Nyt siis peukut pystyyn, että sataa!


4 kommenttia:

  1. Toteuttamisen arvoinen vinkki. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Minusta tämä on niin loistoidea, kun vuosien epäonnistumisten jälkeen saa makeaa ja maukasta salaattia sekä kohta retiisiäkin.
      Ja kaiken lisäksi näin keväällä seinustalla on lämpimämpää, joten kasvu aikaistuu. Ja voi huoletta lähteä lomareissulle, kunhan muistaa täyttää kastelualtaan vedellä ;)

      Poista
  2. Kiva idea itse kylvän salaatit viljelylaatikkoon ja harvennan sieltä parsapenkin reunaan. Hyvin on toiminut ja kerät on komeita. Meillä on parsaa aika paljon. Noin 8-10 metriä. Minulla on myös kuukirja oppaana, mutta siitä olen tainnut kertoakkin jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpas teillä tosiaan paljon parsaa. Sehän on mahtavaa, etenkin jos se on mieliherkkua :)
      Tänään nyppäsin mullasta yhden itäneen porkkanan alun harvennusmielessä. Sille jäin niin hyvän näköinen pieni juuri, että istutin sen takaisin toiseen paikkaan. Saa nähdä, lähteekö kasvuun. Jos sinulla onnistuu homma salaatin kanssa, niin luulisi että porkkanankin kanssa onnistuu :)

      Poista