Sivut

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Toukokuun kylvöjä

Torstaina alkaa taas hyvä ajankohta kylvää kukkien ja vihannesten siemeniä kuun vaiheiden mukaan. Joten jo ennakoin ja otin esille kaikki tarvittavat siemenet, mullat, ruukut, turvepelletit sekä nimisäleet. Kaikki löytyikin jo kaapeista, eikä multaakaan tarvitse ostaa lisää.

Toukokuussa kylvettävät siemenet esikasvatukseen:

Yleensä toukokuussa kylvetään sisälle näiden kasvien siemenet, jotta kukinta tai sato alkaa kesällä aikaisemmin. Täällä eteläisessä Suomessa osan niistä voisi myös kylvää touko-kesäkuun vaihteessa suoraan pihallekin.
  • krassit
  • tuoksuherneet
  • auringonkukat
  • ruusupapu
  • kasvihuonekurkku
  • avomaakurkku
  • meloni
  • maissi
  • parsakaali
  • lehtikaali
  • kesäkurpitsa
 Aion kylvää kesäkurpitsaa ja tummaa lehtikaalia.

Vanhat taimi- ja hyasinttiruukut on pesty huolella, joten niihin kylvän osan taimista. Kun kylvää samaa kasvia kahta eri lajiketta, niin toisen voi kylvää värikkäisiin ruukkuihin ja toisen tavallisiin. Näin taimet eivät pääse sekoittumaan. Taimia kun ei erota toisistaan pieninä, ovat niin saman näköisiä.

Tuoksuherneitä ja jättiverbenaa... kesämuistoja:


Tuoksuherneiden ja jättiverbenan yhdistelmä on mykistävän kaunis! Taas tänäkin kesänä ne saavat kasvaa yhdessä kasvimaalla. Nyt valitsen tuoksuherneen väriksi jokin toisen. Vähän vaihtelua sentään pitää olla 😊

Ruukkuun kylvetyt retiisit olivat itäneet tänään, jee! Porkkanan taimia sen sijaan ei vielä näy. Ruukku on edelleen parvekkeella, jossa on noin 5 astetta lämpimämpää kuin pihalla.

Lisää vinkkejä siementen kylvöihin ja jatkohoitoon:

Kuun mukaan kylvöjen ajoittamisesta Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssilla. Lisää tietoa siitä täältä.

Sateisin kevätterveisin,

Sari

2 kommenttia:

  1. Kohta tosiaan viimeiset siemenet pääsevät multiin ja sitten esikasvatus puuhat ovatkin purkissa. Tuo verbenan ja tuoksarin yhdistelmä oli hurmaava. Tuoksuherneestäkin löytyy jo eri värejä, meinasin ostaa amppeli versiota, mutta päädyin lopulta hyasinttipapuun. Hyviä kylvöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuherneet on niin kauniita, ja niin suloisen tuoksuvia, että niitä pitää saada joka kesä :)
      Kiitos samoin! Yritän aina etsiä jotain eriväristä, mitä aiemmin on ollut. Saas nähdä, minkä värisiä nyt keksin.
      Hyasinttipapu on kaunis, tosin minulla kerran alkukesän yllättävä kylmyys vioitti sen taimia pahasti. Eli olen nähnyt sitä vain kuvissa :)

      Poista