Sivut

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Nyt on suojattu kevätauringolta tuija, kartiovalkokuusi ja rodo

Näin helmikuun puolessa välissä on aika suojata aurinkoisella paikalla kasvava alppiruusu eli rodo. Aiemmin sitä varjosti isot puut, mutta puiden kaadon jälkeen suojaus täytyy rakentaa itse. Sopivasti jalopähkinäpuussa on alaoksa rodon päällä ja siihen saa sidottua varjostuskankaan.


Toiselta puolelta eli etelän puolelta rodo näytti tältä ennen suojauskankaan virittämistä. Olimme jo fiksuina syksyllä pystyttäneet maahan tukevasti pari puukeppiä. Ne varmistavat, ettei suojauskangas makaa alppiruusun lehtiä vasten.

Nuoren tuijan ja kartiovalkokuusen suojaaminen:

Tämä tuija on vielä nuori, joten sekin suojattiin kevätauringolta. Tällä kertaa se kiedottiin säkkikankaan eli juuttikankaan sisälle. Ja tietenkin kangas sidottiin hyvin paikalleen, jotta myrskytuulet eivät vie kangasta mennessään.

Vanha kartiovalkokuusi alkaa olla jo aika korkea. Se kasvaa ihan aurinkoisella paikalla, joten sitä pitää edelleen suojata kevätauringolta. Tällä kertaa laitettiin varjostuskangas eli varjostusverkko kaksin kerroin ja sidottiin se kiinni pyykkipojilla sekä painoilla.
Näiden lisäksi suojasimme myös pienen mahonian alun, sillä lunta on niin vähän, että aurinko jo paistaa siihen.

Ikivihreiden suojaus kevätauringolta:

Eli ne talvivihreät kasvit, joita aurinko vioittaa kevättalvella suojataan ilmavalla varjostusverkolla tai juuttikankaalla aurinkoisilla paikoilla. Tällaisia kasveja ovat esim. alppiruusu, kartiovalkokuusi, marjakuusi, mahonia, puksipuu ja nuoret tuijat. Suojat laitetaan helmikuun puolessa välissä ja poistetaan vasta kun kohdan maa on sulanut.

Lumikellot kurkkaa jo:

Nyt on niin vähän lunta seinustalla, että lumikellot kurkkaavat jo mullan seasta. Näistä tuli niin kevätfiilis 😊

Kevätterkuin Sari

12 kommenttia:

  1. Miten kartiokiinankataja ja sinikataja kestävät nyt aurinkoa?Sinikatajan istutin maahan viime kesänä.Kiinankataja on ruukussa ,sijoitin ruukun ennen syksyn pakkasia kukkapenkkiin että juuret selviäisivät talvesta.Oisko parempi siirtää varjoon patiolle? Jostain luin että lämpimällä vedellä kastelu auttaisi myös ,mitä mieltä olet siitä? Kiitos blogistasi ,täältä olen saanut paljon tärkeää tietoa :) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta palautteesta :)
      Kiinankatajat kannattaa suojata nyt kevätauringolta. Ne ovat vähän talvenarkoja ja arkoja kevätahavalle.
      Samoin tekisin sinikatajalle, etenkin kun se on vasta istutettu.
      Itse en kastele suojattavia lämpimällä vedellä, sillä suojakankaat ovat tähän asti riittäneet. Mutta ruukussa kasvavia joutuu kastelemaan usein jo talvella, kun sää on plussan puolella. Multa ei nimittäin saa kuivua liikaa.

      Poista
  2. Kiitti muistutuksesta, menenkin oitis suojaushommiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä :) Suojaukset kannattaa laittaa näin ajoissa, ja nythän on tosi aurinkoisia päiviä... ja maa edelleen jäässä.

      Poista
  3. Oi, lumikelloja jo näkyvissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana ylläri, kun kävin tutkimassa kukkapenkin vointia. Lunta on meillä nyt niin vähän, että tuo kukkapenkki on täysin lumeton.

      Poista
  4. Hyvä muistutus suojauksesta. Katsotaan, miten tuijat selviävät taas tästä talvesta, viime vuosi oli aika paha. Voih, lumikellot ovat jo heräilemässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helposti tuijien suojaus jää ihan liian myöhään, ja tuho on jo tapahtunut. Joten ajattelin täällä muistuttaa, kun kuvat sai otettua samalla kuin laittoi suojia :)
      Lumikellot on aina yhtä ihania ekoja kevään kukkia :)

      Poista
  5. Jaiks, tässähän tuleekin kiirus! Onneksi osui silmään tämä postaus, eivät kärvenny uudet havut pihalla :) olettaen että saa aikaiseksikin pihalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kannattaa laittaa suojukset nyt heti. Ja niitä on myös kivampi viritellä ja sitoa, kun ei ole kovia pakkasia ;)
      Ensi viikoksi muuten sääennuste lupaa taas kylmempää.

      Poista
  6. Täälläkin on tuijat ja alppiruusut suojattu juuttikankailla ja varjostusverkoilla.
    Voi, kuinka pitkällä ovat jo lumikellot. Kohtahan ne jo kukkivat. Kevät saapuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin tänään katsomassa taas lumikelloja, ja olivat jo kasvaneet kokoa vähän lisää. Tätä menoa jos jatkuisi, niin kukkisivat pian... mutta sääennuste lupailee pakkasten saapuvan.
      Joten kukinta alkanee maaliskuussa :)

      Poista