Sivut

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Merilevää sisäkukille

Blogiyhteistyö: Biolan

Aina näin talviaikaan kastelen sisäkukat merilevävedellä. Eli laitan merileväuutetta kasteluveteen jokaisella kastelukerralla, yleensä marras-tammikuun ajan. Sitä vettä annan sitten kaikille kasveille.

 Pelargonit erityisesti pitävät merilevävedestä. Tämäkin iso australianvillipelargoni kasvattaa edelleen lehtiä. Tosin talvinen hämäryys tekee lehdistä pieniä. Tärkeintä onkin, että se säilyy hengissä kevääseen :)

Jopa joulukukat saavat merilevää. Tässä sipulista kasvatettu upea amaryllis `Nymph` tänään kuvattuna.

Miksi merilevää sisäkukille:

  • siinä olevat aineet auttavat kasvia kestämään hetkellisesti huonoja kasvuoloja
  • vahvistaa juuristoa
  • vahvistaa lehtiä ja kukkia
  • auttaa ravinteiden otossa
  • siinä on hivenravinteita ja mm. aminohappoja
Eli merilevää kannattaisi käyttää myös kesälläkin :)
Biolan Merileväuute on luomua, joten se sopii myös syötäville kasveille kuten chilille.

Olen saanut Biolan Merileväuutteen Biolanilta blogijuttujen tekoon. Kiitos taas avusta!

Terkuin Sari

4 kommenttia:

  1. Hitsit, mullakin on tuota, mutta olen unohtanut sen jonnekin kaapin perälle. Nyt heti kaivamaan se siis esiin ja käyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta kannattaa heti ottaa käyttöön! On kyllä tosi arvokasta ainetta, kasvien näkökulmasta. Onneksi on kuitenkin aika halpaa, puutarhurin näkökulmasta ;)

      Poista
  2. Olen myös käytellyt merilevää jo muutamana vuotena. Lisäksi olen hankkinut merilevää joka on ajautunut rantaan. Kerran satuttiin yhteen rantaan jossa mökkiasukas oli haravoinut myrskyn jäljiltä ojaan merilevää. Saatiin kerätä se pois ja lopulta sitä oli peräkärryssä 300-400 litraa. Putsauksen, pesujen ja kuivauksen jälkeen se mahtui murskattuna melkeen yhteen turvesäkkiin. Tuosta olen tehnyt omaa leväkäyteuutetta ja myös lisännyt levämursketta sellaisenaan kasvualustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut, että meren saaressa asuvat, käyttävät merilevää maanparannukseen. Ja ovat saaneet hyviä satoja karussakin saaressa. Eli merilevä on tosiaan loistotuote :)

      Poista