Sivut

perjantai 11. toukokuuta 2012

Luonnonystävien puutarhassa -päivä

Käväisin eilen ystäväni pihalla ihastelemassa sitä, ja vähän auttamassa pihahommissa : ) 
Siellä on muutama vuosi sitten pidetty Fengshui puutarhapäivä, ja nyt pyynnöstä päätimme pitää tänä kesänä siellä Luonnonystävien puutarhassa -päivän. Piha onkin täynnä monenlaista luonnonkasvia ja eläintä ; )

Valkovuokot ovat saaneet vapaasti levitä nurmikolla. Tämä nurmikko on myös kukkiva nurmikko, kuten meidänkin nurmikko. Huomatkaa kuvassa olevat risut... eli hoito tällä pihalla on hyvin rentoa ja luovaa : )

Pihan lampi näyttää nyt tältä. Edessä on muistaakseni kirjavalehtistä viiruhelpiä, joka nyt näyttää melkein valkoiselta. Kohta on illalla, etenkin täydenkuun valossa, aivan sadunomaisen mystinen.
Luonnonystävän puutarhapäivänä eli 29.6.2012 näkymä on hyvinkin erilainen kuin nyt, sillä lammessa on silloin suihkulähdepumppu päällä. Se on tällä hetkellä pois päältä, koska lammen vedessä on sammakonkutua... selvästi luonnonystävän piha ; )

Eikö voikukka olekin kaunis ! Aivan ihana sommittelu... luonnon käsialaa etupäässä ; )

Lehtikuusessa on jo aika isot neulastupsut. Niitä oli ihan pakko käydä hipelöimässä, ovathan ne niin ihanan pehmeän tuntuisia tähän aikaan.


 Jouluruusujen alla oli pieniä siementaimia. Tutkimme niitä ystäväni kanssa ja arvelemme niiden olevan jouluruusun alkuja. Olemmeko oikeassa eli tunnistaako joku, minkä alkuja ne ovat ?

Luonnonystävien puutarhassa -päivä
on siis perjantaina 29.6.2012 klo 13.30-18.00 Espoon Muuralassa, omakotitalon pihalla. Lisää tietoa löytyy Puutarha Studion tapahtumakalenterista klik. Ilmoittautua voi minulle ja yhteystiedot löytyvät Puutarha Studion sivuilta, klik.
Puutarha on loistava kaikille 6 aistillemme.... nytkin siellä linnut pitivät konserttia, narisssit tuoksuivat,.....
Tätä pihaa myös hoidetaan lempeästi, mikä hyvin sopiikin luonnonystävän puutarhaan : )


Ihan toista asiaa... eli ensi viikosta :
Viherpeukalo- teemallinen Tuettu loma
alkaa maanantaina 14.5.2012 Kotorannassa, Nurmijärven Kiljavalla.  Olen siellä "puutarha-asiantuntijana" kuten viime keväänäkin. Yritykseni tekee sen hyväntekeväisyystyönä.
Eli postailen ensi viikolla etupäässä Kotorannasta erilaisista meidän viherpeukaloiden puuhasteluista...odoten melkeinpä eniten retkeä kesäkukkia viljelevälle puutarhalle. Vähän jo jännittää, sillä ryhmä on isompi kuin viime vuonna. Jutut viime vuoden Viherpeukalo viikolta löytyvät täältä.
Kuulemma viikolle voi vieläkin nopeat päästä mukaan. Lisätietoja löytyy täältä. Tiedustelut ja lomalle hakemiset voi tehdä suoraan Lomakoti Kotorantaan, klik

9 kommenttia:

  1. Voisivatko nuo alut olla jouluruusua? Epäilen siksi että minulla on jouluruusu pihalla ja uudet lehtivarret tulevat esiin lehtiosa nuokkuen...Näyttävät siis erilaiselta kuin tuossa sinun kuvassasi.

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköinen piha! Juuri sellainen mielikuvitusta kutkuttavan näköinen paikka. Nurmi on satumaisen kaunis, tuollainen on paljon kauniimpi kuin golfkenttänurmikko, mielestäni, vaikka poikkeaviakin mielipiteitä löytyy ;-)
    En nyt halua olla ikävä, mutta minulla kun on vaahteroita ja niiden siementaimia nousee joka kukkapenkistä, niin minusta nuo näyttävät niiltä... tai sitten olen vain nyhtänyt niitä liikaa ja näen niitä joka paikassa!

    VastaaPoista
  3. Katja - alkujen lehdet ovat paksut ja siksi arvelimme niiden olevan jouluruusun siementaimia. Ne ovat jouluruusujen ympärillä ja osin niiden lehtien allakin... tosin sehän ei vielä kerro mitään ; )

    Saila - minustakin kukkiva nurmikko on aivan huikaisevan kaunis... ehkäpä siksikin, että työhöni liittyen näen paljon uusia rikkaruohottomia nurmikoita ; )
    Se olisikin mielettömän huvittavaa, jos nuo alut ovatkin vaahteran alkuja. Luulisi, että ne nyt tunnistan ainakin, hih ; )
    Muutamaan taimeen näyttää kasvavan kohta ekat lehdet eli niistä sitten saakin jo enemmän vinkkiä kasvilajista. Jännityksellä odotamme kasvun etenemistä... ja pidämme peukkuja, että alut ovat jouluruusuja.

    VastaaPoista
  4. Hurmaava pihapiiri ja puutarha. Nyt minulla on omalle pihallenikin nimitys: luonnonystävän puutarha :) Valkovuokot ovat vallanneet nurmikon ja pihan reunamat, ne ovat niin kauniita valkoisia pilviä. Enemmän kuin istutettuja kasveja, kasvaa täälläkin villejä. Toivotaan, että nuo ovat jouluruusun taimia! Pidän kovasti voikukista, ne ovat niin upeita kukkiessaan. (Tosin kitkenkin niitä kottikärrykaupalla). Minua miellyttää puutarhoissa tietty runsauden ja huolettomuuden tuntu. Hyvin jämptit ovat mielestäni vähän tylsiä ja yllätyksettömiä. Onneksi näin, sillä selkeä suoralinjainen puutarha täällä olisi hankala toteuttaa.

    VastaaPoista
  5. Kaunis ja rento piha, sellaisen perinteisen oloinen.

    VastaaPoista
  6. Mua on enemmän ja enemmän alkanut kiehtomaan tuo lehtikuusen ulkonäkö. Isoa puuta tänne pihaan ei mahdu,mutta ehkä riippaoksainen pikkulajike jonnekin väliin vielä sopisi.

    Meilläkään ei lammikossa nyt ole suihkua päällä,että sammakot saavat rauhassa kehittyä :)

    VastaaPoista
  7. Cheri - minäkin ihastuin tuohon Luonnonystävän puutarha -termiin. Se sopii myös meidän omalle pihallemme : )
    Pidän sekä huolettomista että jämptisti hoidetuista kohdista. Ne jotenkin korostavat toisiaan.
    Ja kun ajattelee Luonnonystävän puutarhaa, niin siellä pitää olla piilo- ja pesäpaikkoja eläimille. Jos kaikki kasviryhmät on muurikivellä korotetuissa altaissa.... ei piha voi olla Luonnonystävän puutarha. Näin ainakin luulen ; )

    pirkko - tuon pihan talo ei ole ihan perinteinen. Sen puutarha on monipuolinen ja siellä on kaikenlaisia jänniä yksityiskohtia kuten lasten tekemää taidetta ja kiviasetelmia. Pihan hoito on tosi rentoa ja se luo tiettyä villiyttä tälle pihalle... samanlaista kuin vanhan talon perinteisellä pihalla : )

    Katja - lehtikuusen keväällä heleän vihreät neulaset ja syksyllä neulasten keltainen syysväritys on aivan omaa luokkaansa. Sen neulasethan on aina pehmeitä, vähän lehtimäisiä käsin kosketeltaessa. Siis kerrassaan ihana kasvi : )
    Teilläkin on siis Luonnonystävän puutarha : )

    Sussi - eikös olekin : ) Siellä kasvaa nurmikolla jopa tuoksuorvokkia. Siihen olen aivan ihastunut. Meillä on vasta sitä pari pientä alkua kukkapenkissä...

    VastaaPoista
  8. Luin juuri Kotipuutarha-lehteä 3/2005:), jossa oli juttu "Kotikonstein jouluruusuja". Siinä kuvassa olevat siementaimet emonsa juurella ovat kyllä aivan samannäköisiä kuin nuo ystäväsi pihastakin löytyvät! Jutussa oleva puutarhuri istuttaa jouluruusun alut elo-syyskuussa syviin muoviruukkuihin kohopenkkkiin ja siirtää kasvun mukaan suurempiin ruukkuihin. Ruukkujen ansiosta juuristo ei vaurioidu siirrettäessä lopulliseen kasvupaikkaan. Kukintaa odotettavissa 4. tai 5.keväänä, kärsivällisyys on hyve;). Luonnonystävän puutarha on minunkin mieleeni; meillä luonto on suunnitellut jyrkälle kalliolle hienon sommitelman orvokeista, kalliokieloista, ahomansikoista ja mäkitervakoista, niin kaunista! Vain vadelmat vaativat rajoittamista...

    VastaaPoista