Sivut

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Tulppaanien lumoa lisää : )

Käväisin tänään Tulppaanien lumo näyttelyssä. Oli tosi kiva nähdä siellä myös Saila, pitkästä aikaa. Näyttely on muuten avoinna vielä sunnuntain ja maanantain. 
Lupasin laittaa näyttelystä lisää kuvia... eli tässäpä näitä, olkaa hyvä : )


Kuvan tulppaanit olivat edellisellä kerralla vielä nupullaan ja nyt näin auki. Saat kuvat suuremmaksi klikkaamalla kuvaa. Ja tästä pääset viime viikon postaukseen, jossa oli kuva näistä tulppaaneista silloin. Ovat niin hurmaavia..... 


... kuten nämäkin vaaleanpunaiset kaunottaret auenneena. Katsokaa kukkien yksityiskohtia, miten erilaisen yksilöllisiä ne ovat. Otin näistä hurjan monta kuvaa  ; )


Näyttelyssä oli myös narsisseista yksi luonnonlaji eli Narcissus moschatus. Kuvassa se on keskellä eli suloisen pieni ja mietotuoksuinen : )

Upeat talventähdet

Ulkona kasvihuoneiden edessä kukki talventähtiä. Nämä ovat selvästikin levinneet siemenistä eli tekisi mieli kokeilla näitä itsekin. Talventähdet ovat kyllä pikkasen ronkeleita paikan suhteen, mutta viihtyessään näyttävät olevan helppoja. Ja kun Sussin pihallakin niitä näyttää kasvavan, Förmaaki ja puutarha -blogissa, niin aion nyt etsiä näille sopivaa paikkaa. Onneksi etsimiseen on aikaa syksyyn asti, sillä sipulit tulevat myyntiin vasta elokuun tietämillä ; )

Tässä talventähdestä lähikuva. Kukat aukeavat auringonpaisteessa ja pilvisellä säällä ovat kiinni : )


 Tulppaanien lumo -näyttely
31.3.-9.4. 2012 
Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa
tarkemmat aukioloajat yms löytyy täältä

Mukavaa pääsiäisen jatkoa !

17 kommenttia:

  1. Tulppaanit ja narsisit on kyllä mun kevät suosikeita :)

    VastaaPoista
  2. Tuonne on tarkoitus tehdä retki maanantaina... Kiitos, kaunista siis tiedossa!

    VastaaPoista
  3. Varmaan hieno kokemus, piti mennä ystäväni kanssa, mutta ei nyt vain päästä.

    VastaaPoista
  4. Katja - ne ovatkin tosi näyttäviä kukkiessaan. Ja tulppaaneja on niin monenlaista sorttiakin : )

    Tarja - näyttely on kyllä aivan mahtava ! Eilenkin näyttelyn järjestäjistä Vesa Leivo kertoi tulppaanien historiasta ja narsisseista... oli tosi mielenkiintoista kuultavaa : )

    tia - toivotaan, että näyttely pidetään myös ensi vuonna. Kysyinkin sitä, mutta asiaa ei kuulemma ole vielä päätetty. Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan vanha kasvihuone on näyttelylle aivan upea paikka : )

    VastaaPoista
  5. Kauniita ovat ja nuo ruukutkin ovat tosi kauniita.

    Talventähdististä voin kertoa vielä sen verran, että kasvupaikka meillä on itäaurinkoon, lumi sulaa siitä paikasta ensimmäisenä ja maa on hyvin multavaa. Kesällä paikkaa varjostaa sateenvarjojalava.

    VastaaPoista
  6. Ihania! Nuo vaaleanpunaiset on suloisia...

    VastaaPoista
  7. Ihania näyttelyitä tuollaset :). Silmä lepää jo kuvissakin.

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia jälleen!
    Jospa minäkin innostuisin syksyllä tulppaaneita istuttelemaan. Joskus olen niitä laittanut ja myyrät tai jotku muut söivät kaikki!
    Ihan uutuus mulle tuo talventähti, ihana piristys näin keväällä!
    Inspiroivaa kevään jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  9. Osuin samaan hetkeen eilen ja kuulin Rembrandt tulppaaneista. Ostin Leivojen kirjan Lumo ja nyt olen taas ihan uuden alussa. En ole ennen ymmärtänytkään mitkä ihmeelliset voimat noissa sipuleissa piileekään.
    Aivan hurmaava näyttely!

    VastaaPoista
  10. Aivan ihana näyttely! Harmi, että mökkipuutarhassani majailee niin paljon myyriä, etten voi noita ihania tulppaaneja istuttaa...

    Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
  11. Näitä kun katselee, lumetkin unohtuu;)

    VastaaPoista
  12. Sussi - ihanaa Sussi, kun kerroit talventähtien kasvupaikasta... kiitos : )
    Taidanpa kokeilla talventähtiä kanukan oksisto alla. Oikeastaan niitä voisi kokeilla aluksi moneen eri paikkaan, niin näkee missä ne parhaiten viihtyvät : )

    Mari - eikös olekin : ) Avautuvat ihan auki... tuon näyttelyn jälkeen katselee sipulikukkia ihan uusin silmin : )

    Multasormi - Tulppaanien lumo -näyttely on kyllä vertaansa vailla. Jo se aito kasvihuoneympäristö tekee tunnelmasta ihanan... ja vielä kun kasvihuone on vanha : )

    Eeviregina - tulppaanit voi istutta metalliverkon sisään, niin myyrät eivät pääse niin helpolla sipuleihin käsiksi.
    Talventähteä näkee harvemmin ehkä juuri siksi, että se on ronkeli kasvupaikastaan ; )
    Ihanaa kukkaiskevättä sinullekin !

    Rva Pioni - tuo näyttely on niin huikea, että toivottavasti se järjestetään myös ensi vuonna.
    Ja se heidän kirjansakin on lumoava, monella tapaa : )

    Puumuli - oletko kokeillut istuttaa sipuleja metalliverkon sisään? Se saattaisi estää myyriä.
    Toisaalta, eihän kaikkea tarvitse saada omalle pihalle, voihan niitä ihailla muiden pihoilla ja puistoissa : )
    Mukavaa pääsiäisen jatkoa sinullekin !

    Hyvä Mieli - sanos muuta ! Se on jännä, kun sieltä näyttelystä tuli ulos, niin oli ihan kevätfiiliksissä. Ei enää huomannut lunta ollenkaan, vaan mielessä oli ihanat sipulikukat ; )

    VastaaPoista
  13. Mukavaa kun pääsin osallistumaan näyttelyyn kuviesi kautta. Tänä vuonna laiskuus voitti enkä lähtenyt katsomaan Tulppaanien lumoa.

    Sinulle on hyvän mielen haaste blogissani http://puutarhailmioita.blogspot.com/2012/04/hyvaa-mielta.html

    VastaaPoista
  14. Oli kiva tavata, onneksi moikkasit kun mulla on niin huono muisti! Tuota moschatusta pitää hankkia, jos Villi niityllä on sitä syksyllä, kun mulla olisi juuri sopiva kosteahko niitty sille. Se kuulemma viihty kosteammassakin paikassa. Ja sellaisia sipulikukkia ei ole paljoa.
    Mulla on talventähteä, mutta se ei ole vielä levinnyt, kukkii nyt toista kevättä. Toivottavasti se siitä innostuu tuollaiseksi matoksi!

    VastaaPoista
  15. Leena K - laittelin ihan teitä ajatellen nuo kuvat tänne : )
    Nyt kun kävinkin siellä kahtena päivänä, niin kuvia tuli ihan mielettömästi... kohta on pakko ostaa uusi ulkoinen kovalevy ; )
    Oi, kiitos ihansta haasteesta. Vastailen siihen, kun on sopiva hetki ; )

    Saila - se moschatus on niin ihanan herkän näköinen... etenkin verrattuna muihin narsisseihin ; )
    Meillä on pihalla pari kohtaa, mitkä ovat näin keväällä tosi märkiä. Niissä kohdissa ovat kasvitieteelliset ja kirjopikarililjat lähteneet leviämään yllättävän hyvin. Niiden lomaan voisikin kokeilla tuota herkkää narsissia : )
    Kasvitieteellisen talventähdet oli levinneet upeasti... en yhtään muista miten ne olivat viime keväänä..lyhyt muisti... onneksi on nämä valokuvat ; )

    VastaaPoista
  16. Tiedätkö, mistä tuota talventähteä saisi? Se kun on minulle ihan uusi tuttavuus:)

    VastaaPoista
  17. Leena Craftinsane - talventähteä on myynnissä syksyllä mm. sipulikukkien nettikaupoissa. Heillä on usein laajemmat valikoimat kuin puutarhaliikkeissä. Ainakin viime syksynä Korpikangas Siemen-Frö:llä oli myynnissä talventähtiä.
    Se on kyllä kiehtova kevätkukkija : )

    VastaaPoista