Sivut

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Tulppaanien lumo 2012

Todella lumoava näyttely... jälleen kerran ! Tänä vuonna näyttelyn asettelu on metsäinen. 
Tulppaanien lmo -näyttely järjestetään Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneessa. Kasvitieteellisen pihalla kukki muuten jo sinivuokko ja talventähdet : )

Tämän jutun kuvat kannattaa klikata suuremmiksi ! 
Näyttelyn sipulikukat ovat historiallisia eli jopa 1600-luvulta. Osa on kasvitieteellisia eli alkuperäisiä... siis jalostamattomia. Osa on edelleen myynnissä yleisesti ja osaa saa ostettua vain tuurilla erikoismyymälöistä kuten Villi niitty -nettikaupasta.


Tulppaanien lumo -näyttely on monella tavalla hyvin luoavan visuaalinen kokemus. Ei pelkästään kukat tuo kauneutta, vaan myös ruukut, kasvien alut, ympäristö, sommittelu.... 

Taidan käydä näyttelyssä vielä ensi viikollakin, sillä silloin kukkivat nyt nupussa olleet kukat.... ja pääsen taas ottamaan satoja kuvia. Rakastan niin kasvien kuvaamista... se tuli taas huomattua ; )

Näyttelyn kukkia kannattaa tutkia tarkaan ja nuuhkia niiden tuoksuja. Kuvan vasemmassa laidassa oleva narsissi tuoksui todella voimakkaasti : )

Kun itse on hyötänyt sipulikukkia eli istuttanut syksyllä sipulit rukkuun kellariin ja ottanut ne nyt valoon parvekkeelle kukkimaan, arvostaa kyllä tällaista näyttelyä. Juttelin näyttelyn järjestäjien kanssa ja ei se hyötäminen ole niin helppoa aina heillekään. Riesana on ollut kuulemma kellariin päässeet myyrät tai hiiret, jotka syövät sipulit. Sitten ruukkuja pitää seurata, ettei multa kuivu liikaa yms. Kuulemma juuri harvinaisemmat sipulit ovat myös oikukkaita hyödettäviä.

Tulppaanien lumo -näyttely avautuu kävijälle ihan eri ulottuvuudella, kun kuulee vähän sipulikukkien taustoja. Eli kyselkää rohkeasti... näyttelyhuoneessa on aina paikalla joku, joka osaa kertoa näyttelystä, jos Else tai Vesa eivät itse ole juuri sillä hetkellä paikalla.


 Näyttelyn järjestäjä on siis Villi niitty, jolla on myös nettikauppa. Villi niityn Else ja Vesa Leivo tekivät upean sipulikukkakirjan viime vuonna - Tulppaanitarhan lumo.
Tästä pääset Leena Lumi -blogin kirja-arvosteluun: Tulppaanitarhan lumo , klik.

Tulppaanien lumo -näyttely
31.3.-9.4. 2012 
Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa
tarkemmat aukioloajat yms löytyy täältä

Edit -16.-24.3.2013  Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa, muut kevään 2013 puutarhatapahtumat, klik

Tulppaanien lumo -näyttely 2011 klik.
Tulppaanien lumo -näyttely 2010 klik

14 kommenttia:

  1. Kiitos tästä vinkistä! Mikä olisi parempi tapa viettää takatalven päivä kuin tuolla ihastuttavassa kukkaloistossa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vastauksestasi edellisessä. Niinhän on, että kokeilen!
    Tämä tulppaanipostaus on myös varsin virittävä ja kaunis. Virunväreet lähtivät liikkeelle, onneksi kevät tulee pienestä takatalvesta huolimatta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos hienoista kuvista, on se hyvä juttu että kukkien kuvaamisesta tykkäät!

    VastaaPoista
  4. Suur-kiitos tulppaaninäyttelystä!
    Pääsen edes kuvien evulla ihastelemaan, kun muuten ei ole mahdollista. Huoh, se Helsinki kun on liian kaukana.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Upea näyttely,vau!
    Luitko edellisen postauksesi viestiä!

    VastaaPoista
  6. Aivan uskomattoman ihania kuvia lumoavista sipulikasveista, kiitos! :) Näiden avulla pääsee edes vähän näyttelyn tunnelmaan mukaan, kun itselläni ei ole mahdollista lähteä nyt paikan päälle.

    VastaaPoista
  7. Menen ens viikolla ja virittelen jo kameraa:)

    VastaaPoista
  8. Voi ihanuus mitä kuvia! Hitsi vie, kun ei ole mahkuja mennä. Tuo kirja olis varmaan aika mielenkiintoinen, pitääpä kirjastosta kysellä.

    VastaaPoista
  9. Cheri - sanos muuta ! Siellä kasvihuoneen keväisessä tuoksussa ja hurmaavassa kukkaloistossa ei edes tule huomattua ulkona olevaa säätä. Ja kun kävelee sieltä ulos, niin edelleen on vain tulppaanien lumo mielessä ; )

    Rva Pioni - kokeile ihmeessä... minäkin keksin tänään magnolialle uuden paikan : )
    Ensi yöksi on meillekin luvattu 15 astetta pakkasta... hui sentään. Täytynee suojata jouluruusut, kun ne kukkivat jo... siis ihan varmuuden vuoksi ; )

    elämäni matkat - kasvien kuvaaminen on niin mukaansa tempaavaa ja super ihanaa : )
    Tekisi jopa mielii ostaa uudempi kamera... saas nähdä miten käy ; )

    Eeviregina - laittelin kuvia vähän sillä silmällä, että ne jotka eivät pääse paikalle, pääsevät nauttimaan kuvista. Ja toisaalta ne jotka näyttelyyn menevät, eivät näe kuvista ihan kaikkea ; )
    Mukavaa viikonlopun jatkoa sinullekin !

    Hanne - Tulppaanien lumo -näyttely on kerrassaan vertaansa vailla, niin erityislaatuinen se on.
    Luin viestisi ja laitoinkin sinulle jo sähköpostia : )

    Simm - näyttely on niin upea, että käväisen siellä vielä ensi viikollakin. Ja laittelen tänne taas uusia kuvia : )

    Henrietta Hassinen - mahtavaa, odotan niin otoksiasi : ) Puutarhamessuiltakin otit tosi upeita kuvia...

    Tiina - kirja on hyvä. Siis niin hyvä, että olen ostanut sen jopa itselleni. En nykyään enää osta juurikaan puutarhakirjoja, sillä kirjastoni on jo aika täynnä ; )

    VastaaPoista
  10. Varmasti ihana näyttely, harmi kun ei pääse! Kirjaa pitää tosiaan kysellä kirjastosta...

    VastaaPoista
  11. Kiva postaus, kauniita ovat tosiaan nuo historialliset tulppaanit ja narsissit. Kävin näyttelyssä viime vuonna, mutta taisit istuttaa innostuksen mennä tänäkin keväänä... pääsisi samalla pyörähtämään kasvitieteellisessä muutenkin. Harmi vaan, kun nämä kevätviikonloputkin ovat vain kaksipäiväisiä ;)

    VastaaPoista
  12. Klikattu on kiitos ja pian menen paikan päälle ihastelemaan ja hakemaan hyvää mieltä sieltä!
    Itselläni on pöydällä just perunanarsissi, jonka pian nostan ulos tuoksu on ehkä liian voimakas nenukilleni:) sillai leimahtaen tulee:) tänä vuonna olenkin panostanut erilaisiin narsisseihin.

    Hyvän makoisaa palmusunnnuntaita nauttien!:)

    VastaaPoista
  13. Hienoja kuvia! Kävin itsekin tuolla toista vuotta putkeen ja on kyllä oikea kevään kohokohta!

    VastaaPoista
  14. Mari - kirja on kyllä hyvä, ja kaunis : ) Kannattaa ihmeessä kysellä sitä kirjastosta...

    Geranium - se on kyllä totta... viikonloppujen kuuluisi olla kolmipäiväisiä ; )
    Etenkin nyt, kun maa on valkeana, näyttely piristäisi kummasti ; )

    Sirkka - minäkin ostin perunanarsissin, vaikka sen tuoksu ei sovi nenälleni.... onneksi nuo luvatut kovat pakkaset eivät pääse parvekkeelle. Eli säilytän sitä nyt siellä : )
    Nyt onkin myymälöissä paljon erilaisia sipulikukkia, ja se on ihanaa !
    Mukavaa alkanutta viikkoa !

    Niklas - niin on : ) Etenkin tämmöisenä lumisena keväänä, tuon näyttelyn ihanuus vaan korostuu ; )

    VastaaPoista