Sivut

lauantai 24. syyskuuta 2011

Kasvien menestymisvyöhykkeet ja haaste


Puuvartisille eli puille, pensaille ja köynnöksille on annettu menestymisvyöhykkeet helpottamaan talvenkestävien kasvien valintaa. Suomi on niin pitkä maa, että tarvitaan 8 eri kasvu-eli menestymisvyöhykettä kuvamaan puuvartisten kasvien talvenkestävyyttä. Tämä ei siis koske perennoja, vaan puuvartisia, ja on suuntaa antava.
Täältä, Ilmatieteeenlaitoksen sivuilta, näet oman alueesi menestymisvyöhykkeen, vanhan kuntajaon mukaan. (Kartta kasvuvyöhykkeistä)

Haastankin nyt kaikki puutarhablogit laittamaan sivupalkkiinsa alueensa menestymisvyöhykkeen : )
Siitä näkee kivasti, millaisia eroja eri puolilla Suomea on, esimerkiksi syksyn etenemisessä.

Syyssyrikkä eli Buddleja on talvenarka ja se menestyy vain hyvällä talvehtimispaikalla I-II- vyöhykkeillä, siksi merkinä on (I-II).

Samoin Endless Summer -hortensioiden menestymisvyöhyke on (I-II). Sulkeet siis viittaavat epävarmaan talvehtimiseen.

Pallohortensia `Grandiflora`menestymisvyöhykkeeksi on annettu I-II(III). Eli talvehtii yleensä ongelmitta I-II vyöhykkeillä.

Kuvan syyshortensian menestymisvyöhyke on I-III(IV). Talvenkestävin hortensia lienee mustilanhortensia, jonka menestymisvyöhykkeeksi on annettu I-V. Vanhoissa kirjoissa ja lähteissä saattaa menestymistiedot olla muuten hieman vanhentuneita.




Sain ihanan tunnustuksen Sekasortoa -blogin Marilta ja Susanne -blogin Susannelta. Lämmin kiitos vielä teille : )
Haasteeseen kuuluu:
1. kiittää tunnustuksen antajaa
2. antaa tunnustus eteenpäin 8:lle blogille
3. kertoa tunnustus näille blogeille
4. lopuksi kertoa itsestä 8 satunnaista asiaa

Satunnaiset asiat minusta:
  1. kokeilen välillä rawfoodia, nytkin kokeilussa on välipala tuoreesta parsakaalista, banaanista ja kiivi-hedelmästä soseutettuna. Yllättävän hyvää : )
  2. olen ekoilija ja luomuilija... tässä samalla nytkin juon luomukahvia luomumaidolla.
  3. rakastan joulua, ja ostin tänään jotain pientä jouluksi Wanilla Rosesta.
  4. kukkia pitää olla aina sisälläkin ! Kesällä kukkivina ruukkukukkina ja talvella myös leikkokukkina, ehdottomasti !
  5. haaveilein koirasta....
  6. on ihanaa, kun koti tuoksuu hyvälle. Tänään ostin myös herkullisen tuoksuisen Chocolate Mint Truffle -tuoksukynttilän : )
  7. näin syksyn saapuessa, kotikin kaipaa aina pientä muutosta eli fengshuikonsulttina teen sen suurella sydämellä
  8. pidän kivistä, niin sisällä kuin ulkona. Löysin tosi kauniin kivistä tehdyn rannekorun kirpparilta kesällä. Se on edelleen lempparikoruni : )

Tunnustus ihanille blogeille:
Haluan antaa tämän tunnustuksen eteenpäin mielenkiintoisille ja sykähdyttäville blogeille, mitkä liittyvät puutarhaan tai kasveihin. Osa näistä ei halua vastata tunnustuksiin, ja ymmärrän siksi täysin, etteivät he vastaa tähän. Haluan antaa tämän tunnustuksen siitä huolimatta myös näille upeille blogeille : )

  1. Ruusuja ja Rikkaruohoja - vanhan talon rehevä ja persoonallinen piha
  2. Pionihulluutta ja puutarhaunelmia - aivan hurmaavia kuvia pioneista ja ruusuista
  3. Pajassa ja puutarhassa - siirtolapuutarhan kukkarunsautta
  4. Hernepensaskujanne - aivan huikea potager
  5. Anun puutarha - kauniita kukkia
  6. Piha maalla - ahkeraa pihantekoa V-vyöhykkeellä
  7. Saaripalsta - vanhojen talojen pihapiirin kehitystä ja erikoisia kasveja
  8. Homesick- käsittämättömän upeita kuvia kukkien yksityiskohdista
  9. Förmaaki ja puutarha - vähän pienempi puutarha lintuineen ja oravineen
  10. Ainosofia puutarha - upea suihkulähde ja ihana tunnelma
  11. Akileija - puutarhan lintuja ja suloisia kurreja
  12. Sinisen oven takana - ihania tunnelmakuvia kukista niin sisällä kuin ulkona
  13. Tuijan koti ja puutarha - kukkia, kukkia...
Edit - lisäsin tuohon vielä pari, jotka olivat tippuneet listastani eilen : )

22 kommenttia:

  1. Voi kiitos tästä Sari! Olen otettu. Mutta sinä olet meedio :-) Olen pikku hiljaa miettinyt, tässä ihan viime päivinä, että olisikin hyvä laittaa kasvuvyöhyke blogiin esiin. Se on olennainen tieto ja varmaan osaltaan selittää sitä, miksi kokeilen kaikenlaista eksoottista, mikä ei välttämättä menesty Suomessa yleisemmin.

    VastaaPoista
  2. Iso kiitos sinulle! (niiaa)
    Mulla tuo kasvuvyöhyke löytyykin jo tuolta blogini sivupalkista:)

    VastaaPoista
  3. Tuo kasvuvyöhykkeen selvittäminen olikin mainio juttu!
    Pohdin nyt uskaltaisinko jättää endless summer -hortensiani ulos lumen armoille. Viime talven se talvehti ruukussa sisätiloissa. 1B:llä asutaan, mutta syyssyrikkänikään eivät ole talvehtineet onnistuneesti.

    VastaaPoista
  4. Kivoja paljastuksia:-))

    Tuo Buddleja on ihanan näköinen, mutta ikävä kyllä asun 5 vyöhykkeellä:-(

    Rentouttavaa sunnuntaita<3

    VastaaPoista
  5. Kasvuvyöhykkeen lisääminen on hyvä idea, joten tehty.

    VastaaPoista
  6. Minulla ei varsinaiseti ole puutarhablogi yksistään mutta laitan tuon vyöhykkeen sinne. Tuo syrikkä olisi ihana mutta ei mene meidän vyöhykkeellä.
    Kivoja asioita sinusta!

    VastaaPoista
  7. Kiitos paljon! Minullahan lukee, että kiitos ei meemejä, mutta lämmitti mieltä kyllä. Eihän sitä tiedä jos keksin jotain pihaan liittyvää, mitä kertoa.
    Menestymisvyöhykekartta on hyvä idea. Moni ei tiedä omaa vyöhykettään.

    VastaaPoista
  8. Saila - juu, täällähän minä luin ajatuksesi ; )
    Olen pohtinut muutaman blogin suhteen, että olisi kiva tietää missä päin Suomea piha on, siis etelässä vai keskellä. Niissä kun on välillä niin erikoisia kasveja : )
    Se kun on ihan ymmärrettävää, että kaikki eivät halua laittaa blogiin paikkakuntaansa, niin tuo vyöhykejako on onneksi paljon laajempialue.

    pioni - ole hyvä : ) Toivotaan, että muutkin innostuisivat laittamaan blogeihinsa kasvuvyöhykkensä...

    Irene - meillä II-vyöhykkeellä Endless Summer -hortensiat säilyivät viime talven hyvin maassa. Tosin laitoimme niille vähän talvisuojausta. Niiden paikka ei saa olla talvella liian märkä, vaan maassa pitää olla ns. läpäisevyyttä. Toisaalta sanotaan myös niin, että talvenarkojen kasvien olisi hyvä juurtua ennen ensimmäistä talvea.

    Arja - tuo meidän valkea Buddleja on vielä niin vihreälehtinen ja kovassa kasvussa, että en taida uskaltaa jättääkään sitä maahan talveksi. Eli se pääsee talvehtimaan kellariin : )
    Mukavaa sunnuntaita sinullekin !

    Nettimartta - tosi kiva : ) Toivotaan muiden innostuvan lisäämään vyöhykkeensä ...

    Mari - ihanaa, että sinäkin innoistuit asiasta : )
    Syrikkä näyttää edelleen olevan niin hurjassa kasvussa, että päätin kaivaa sen kellariin talveksi. Siis vasta myöhemmin syksylllä, kun yöpakkasetkin ovat saapuneet.

    Multasormi - minusta te ansaitsette tunnustuksen ! Sen ei ole väliä, vaikka siihen ei vastaa : )
    Voisikin olla kiva lukea noita "satunnaisia asioita" pihasta...
    Se on ihan totta, ettei moni tiedä vyöhykettään. Se kyllä helpottaa kasvivalinnassa, etenkin täällä etelässä, missä myymälöissä on paljon myös talvenarkoja kasveja.

    VastaaPoista
  9. Voi kiitos, olen todella ilahtunut:)

    Kasvuvyöhykkeet onkin mielenkiintoinen juttu. Olenkin aikaisemmin kertonut, että vaikka tämä on Ib-vyöhykettä saa kasvien kanssa olla tosi tarkkana, kun asumme laakson pohjalla, johon halla osuu usein. En juuri uskalla hankkia pelkästään I-II vyöhykkeille tarkoitettuja kasveja, ettei käy huonosti. Syrikän laitan talveksi varastoon.

    VastaaPoista
  10. Nuo ilmatieteenlaitoksen sivut on muuten mahtavat, sieltä löytyy vaikka mitä tietoa.
    Laitanpa minäkin sitten vyöhykkeeni näkyville. Kivoja vastauksia sinulla :)

    VastaaPoista
  11. ONNITTELUT SARI tunnustuksen saannistasi!<3
    Kiitos sinulle ymmärtäväinen antaessasi sen minulle!:)
    mutta laitan kuitenkin, että asun 1B-vyöhykkeellä.

    minäkin olen hypistellyt jo joulu juttujani:)= tunnustus!

    Hyvää sunnuntai päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  12. Luin uudestaan tuon, että haastat kaikki blogin pitäjät laittamaan OMAN vyöhykkeensä :). Laitoin koko kartan, heh ja hih hih. No, hyödyllinenhän sekin on kaikille ;)Ja mukava siitä katsella sitä. Lukeehan minulla se jo ylhäällä, että viitosella ollaan.

    VastaaPoista
  13. Kiitos, rakas"melkein" naapuri, tottahahan tunnustelen, :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos kaunis tunnustuksesta ja mie kuulun niihin jotka ei vastaa niihin:)
    Anun puutarha innoittamana ostin perjantaina pari syysvuokkoa ja olit tainnu säkin kommentoida sinne et hankintalistalle. Löysin pari kappaletta 50 prossan alella espoonlahden puutarnikkareilta, aivan suloisia:) Ne oli siellä kivikkokasvien osassa mutta ei mulla ole kivikkoaluetta pikkupihassa joten ajattelin työntää ihan kunnon multapenkkiin jonka tein eilen, toivottavasti menestyvät siinä. Oli tosi upeeta eilen kaivaa maata nelisen tuntia, jakaa kasveja kädet ja polvet mullassa, mä niin nautin, täydellinen kesäloman aloitus:)

    VastaaPoista
  15. Sussi - nuo kasvuvyöhykkeet ovat vain suuntaa antavia. Muistankin sinun kertoneen teidän pihalle tulevan hallan vähän aikaisemmin.
    Järki-ihminen valitsee kasvit niin, että suurin osa kasveista menestyy vielä pohjoisempanankin : )
    Ja niitä arempia on pihalla vain joitakin, tuomassa jännistystä ; )

    elämäni matkat... - kiva, että sinäkin laitat vyöhykkeen blogiisi : )
    Ilmatieteenlaitoksen sivujen tieto vielä kaiken lisäksi pohjautuu johonkin tilastoon/tutkimukseen, eli tieto on luotettavaa : )

    Sirkka - kasvuvyöhykkeet ovat suuntaa antavia, ja suojaisalla pihalla menestyy hyvin vähän aremmatkin kasvit. Ja toisaalta esim Espoon pohjois-osat on jo selvästi II -vyöhykettä kostean ja kylmän maan takia...
    Ihana aloittaa joulun suunnitelmat näin pikku hiljaa, nautiskellen : )
    Mukavaa viikkoa sinullekin !

    Multasormi - hih ; ) Se kartta onkin tosi havainnollinen, jos asia on ihan uusi. Itse asiassa mietin sen laittamista tuohon juttuuni, mutta en löytänyt siitä sopivaa kopioitavaa kuvaa nopeasti.

    Tuija - kiva : )
    Mukavaa viikon alkua "naapurille" !

    Henrietta - vautsi, onko sinulla nyt kesäloma !
    Minä en oikein viitsinyt olla viikonloppuna paljoa ulkona, sillä vähän kylmetin itseni viikolla... Oli kyllä ihana ilma : )
    Tosi hienon löydön teit ! Syysvuokot eivät ole varsinaisia kivikkokasveja, vaan vaativat kunnon mullan. Eli eiköhän ne multapenkissäsi menesty hyvin, kunhan sadevedet eivät jää seisomaan mullanpinnalle lätäköksi. Siis maassa on läpäisevyyttä tai multa on kohopenkkinä.
    Tunnustuksen vastauksia on kiva lukea, mutta ovat aika työläitä tehdä... ymmärrän hyvin teitä, jotka ette syystä tai toisesta vastaa niihin : )
    Tunnustuksia on kuitenkin kiva antaa itseä ilahduttaville blogeille : )

    VastaaPoista
  16. Kiitos paljon mun suokkaripuutarhurille <3

    On ollut aikomus laittaakkin tuo vyöhyke, mutta se on vaan jäänyt.

    Laitellaanpas sinne V-vyöhyke näkyviin.

    Olen ollut niin laiskimus tuon blogini suhteen, että hyi minä!
    Yritän sinne vielä väsäillä jotain :)

    VastaaPoista
  17. Ihania kukkia taas ja kiva nuo kasvuvyöhykkeet. Meillä mökillä kasvaa suurina pensaina vanhaa lajiketta oleva pallohortensia ja ekaa kertaa kukkii syyshortensia mökille siirretty ja pelastettu täältä kotoa erään suuren pensaan varjosta.
    Kiva kun minua muistit, arvasit oikein ;-)
    Vähän ollut viipotusta ettei blogeissakaan ole ennättänyt käväistä.

    VastaaPoista
  18. Ainosofia - ole hyvä : ) Sinun puutarhablogisi on niin ihanan kesäinen, ja tunnelmallinen.
    Kohta puoliin osa puutarhablogeista siirtyy enemmänkin sisäjuttuihin, tai talvilevolle ; )

    tia - pallohortensiat ovat komeita suurina pensaina. Kuvat tuosta meidän syyshortensiasta kertoo niin selvästi kuivasta kesästä. Harmi kun en löytänyt juurikastelijaa aiemmin, olisi kesällä voinut kätevämmin kastella sitä.
    Kiirettä piisaa vähän täälläkin ; )

    VastaaPoista
  19. Tänään onnistuu vihdoin kommentointi,yritetty kyllä on,omaan ja tänne! Suuret kiitokset tunnustuksesta<3 Palaan siihen lähipäivinä. Mulla oli aikaisemmin vyöhyke näkyvissä sivupalkissa,mutta poistin sen tekstin enkä ole saanut vielä uutta aikaiseksi.Mutta V-vyöhykkeellä puutarhastelen ja syrikät talvehtii täällä,kyllä vain,talvensuojaturpeella suojattuna ainakin:)

    VastaaPoista
  20. Tiina - uskomatonta, että syysyrikät talvehtii teillä V-vyöhykkeellä. Teillä taitaa olla myös aina lunta, sillä lumihan on paras talvisuoja : )
    Mukavaa syksyn jatkoa !

    VastaaPoista
  21. Kiitos tosi paljon tunnustuksesta. Olen joutunut rajoittamaan netin käyttöäni ja nyt vasta näin tämän tunnustuksen. Yritän vastata tähän, mutta se vie ehkä hiukan aikaa.
    Kiitos paljon.

    VastaaPoista
  22. Seija - ole hyvä : ) Minullakin menee välillä päiviä etten ehdi käväistä blogeissa. Ole siis ihan huoleti, ja vastaa kun on sopiva hetki : )
    Ja jos et ehdi vastata, ymmärrän hyvin : )

    VastaaPoista