Sivut

torstai 26. toukokuuta 2011

Kuupuutarha eli valkoisten kukkien puutarha

Tässä näkymä Kuupuutarhastani.... tulppaanit ja pikkuorvokit ja kaunokaiset kukkivat....


Nämä kerrotut tulppaanit istutin syksyllä, muut tulppaanit ovatkin vanhempia. Alla olevan kuvan pioni on suuri ilonaihe, sillä se on hankittu Pionien Kodilta viime kesänä ja nyt siinä on noin monta nuppua : )
Pionin kukkarunsauteen vaikuttaa selvästi pionin juurakon koko. Tästä näet viime kesän jutun tuosta ihanasti kukkivasta pionista : )
Arovuokot nuput ovat tosi suloiset. Kohta ne kukkivat, ja runsaammin kuin koskaan : )
Kuupuutarhassa on myös Endless Summer -jalohortensioita. Kaikki ne ovat säilyneet hyvin talven. En ole vielä leikannut noita kuivia oksia pois, sillä ne suojaavat , ettei kukaan ymmärtämätön koira tms. vaan astu niiden päälle. Taidan uskaltaa leikata ne viikonloppuna ; )
Viime kesänä jalohortensiat kukkivat niiiiiiiin ihanasti, klik.
Kuvasta näkee vielä lannoiterakeet, jotka ovat vasta osittain liuenneet.

Toinen juttu, minkä olen ihan unohtanut kertoa. Istutin ihanimmistakin ihanimpia anemoneja puutarhaan vähän sinne ja tänne. Kuvan anemonesta eli kruunuvuokosta näet tästä.
Viime keväänä ostin marketista valkoisten kruunuvuokkojen mukuloita, mutta yksikään niistä ei lähtenyt kasvuun.
Tilasin aikaisin tänä keväänä nämä sinisten kruunuvuokkojen mukulat Korpikangas Siemen-Fröltä. Jospa nämä lähtisivät paremmin.
Pidin niitä vesikipossa eli liotin ne ennen istutusta parisen tuntia. Ennen liotusta näyttivät ihan isoilta rusinoilta, ja kuvassa ne ovat liotuksen jälkeen. Voikukka on tuomassa väriä ; )
Nyt on niin paljon puuhaa, että tietokoneen ääressä istumiseen ei tahdo löytyä aikaa... eli vähän harmittaa, kun en ehdi käydä teidän muiden blogeissa. Eiköhän nämä kevätkiireet kohta hellitä, kun kesä, siis kesäkuu alkaa ; )

18 kommenttia:

  1. Arovuokot on ihania, kun ne ovat oikeassa paikassa, minä erehdyin istuttamaan kukkapenkkiin, jossa en tykkää, kun ne siementävät ja leviävät niin valtavasti. Yritin viime kesänä repiä pois kaikki ja laittaa muualle, mutta siellä niitä taas tupsahtelee...heh.minun ilokseni ruusujen seasta..:)

    VastaaPoista
  2. Ihana kuupuutarha, suurine pioneineen! Minulla taitaa tänä vuonna kukkia 'Duchesse de Nemours' ensimmäistä kertaa, siinä on pieniä nuppuja! Sekin on valkoinen ja pitäisi olla tuoksuva.
    Hauskoja kikkareita nuo anemonen alut, onnea matkaan heille! Toivottavasti tällä kertaa käy hyvin.
    Ei hätää, tulet vierailemaan sitten kun ehdit, vaikka tavella sitten ;-) On kuitenkin kiva jos kesän aikana silloin tällöin laitat kuulumisia puutarhastasi niin voimme käydä ihailemassa!

    VastaaPoista
  3. Ihania tulppaaneja ja nuo arovuokot myös, pidän niistä paljon, sain alkuja ja pitäisi miettiä mihin niitä istutan, sain myös ihania kerrattuja narsisseja (tuoksu mahtava) miäs toi kun sai ilmaiseksi mullan haun yhteydessä ;-) Aika mennä huristaa, samaa mulla että en oikein ennätä muiden blogeissa käydä.
    Voiko pelakuita leikata kesällä kun nyt kukkivat, mutta en saa niitä kohta mihinkään mahtumaan ;-) mokomat talon valtaajat!!!

    VastaaPoista
  4. Suloiset nuo arovuokot, täytyy varmaan etsiä niitä vielä jostain lisää. Aiemmat ovat hävinneet jonnekin..

    VastaaPoista
  5. Kyllä on kaunis tuo sinun kuupuutarha.Haaveilen myös samanlaisesta. :)

    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  6. Kuupuutarhaa tai metsäpuutarhaa minäkin haaveilen..ehkä noiden sopivaa sekoistusta alppiruusujen täydennykseksi. Tarkoitus olis aloittaa nyt viikon sisällä, käyttää kaivuri tuolla vähä siistimässä ja sitten toimia. Turvetta oonki hakenu tänään traktorilla pari kauhallista, nyt olis niinku pakko tehä jotain. ;) Sulla on täällä niin ihania juttuja, hyviä vinkkejä kasveista yms, jotta kiitos niistä! :)

    VastaaPoista
  7. Herkän kauniita kuvia kuupuutarhastasi.Itsellänikin on jonkun verran piooneita, olen niihin aivan hulluna. Ostin viimeviikolla Blantageenista kerratun, vaaleanpunaisen, Sarah Bernhard-nimisen kiinanpioonin, toivottavasti saan sen elämään.
    Arovuokko on minulle aivan outo tuttavuus, mutta kaunis kasvi näyttäisi olevan.
    Anemoneja en myöskään ole koskaan nähnyt penkissä, ainoastaan kukkakaupan vitriinissä leikkona.
    Toivotan voimia ja kestävää selkää, sekä sopivaa säätä istutuspuuhillesi:)

    VastaaPoista
  8. Kuupuutarhasi on niin ihastuttavan oloinen, että haluan oitis sellaisen myös tänne meille. Valkoinen tekee niin hennon oloisen kuupuutarhasta ja kermaan vivahtavat valkeat tulppaanit kuitenkin niin täyteläisen - aivan upea.

    VastaaPoista
  9. Tuija - se on totta, että leviävien sijoittaminen kannattaa harkita huolella ; )
    Minä en anna noiden arovuokkojen levittää siemeniä, vaan kerään ne ja vien ne muualla....
    Arovuokko ja ruusu onkin jännä yhdistelmä ; )

    Saila - pyrin laittamaan kuulumisia tavalliseen tahtiin. Ja itse asiassa ensi viikolla jopa useammin : )
    Tuo kuvan pioni on juuri `Duchesse de Nemours´ja siinä on niin ihana tuoksu ! Muuten, nuo kerrotut tulppaanit tuoksuvat kunnolla sitruunaiselta : )

    tia - kyllä pelakuita voi leikata kesälläkin, etenkin jos on pakko ; ) Minunkin pitäisi leikata muutamasta pelakuusta kunnon pistookkaat, heti kun kuun vaihe muuttuu kasvavaksi : )
    Tuoksuva kerrottu narsissi kuulostaa super ihanalta !

    Elisa - meilläkin viime kesänä kuoli pari arovuokkoa, ihan käsittämättömästi. Nyt onneksi tuosta mättäästä saa jo alkuja kuolleiden tilalle.... Ja kuten Tuija edellä mainitsi, ne leviävät siemenistäkin : )

    sarppa - minä olen aivan haltioissani tuosta Kuupuutarhastani ! Se on jotenkin niin lumoava...
    Ihanaa loppuvikkkoa sinullekin !

    Puutarhuri - ole hyvä : ) Sinullapa taitaa olla vähän isompi projekti menossa...
    Alppiruusuja minäkin haluaisin lisää, mutta meillä ei taida löytyä riittävän varjoisaaa paikkaa. Yksi kotimaisen lajikkeen kukka on niin suloinen, että taidan kesällä hankkia sellaisen... saa nähdä ; )

    Aana - kiitos : ) Tuo uusi pionisi onkin hyvin suosittu lajike, upeine isoine kukkineen. Ja se kasvaa rehevästi. Itse odotan innolla vanhojen pionien kukintaa... osa niistä ei ole kukkkinut vuosiin, enkä muista enää niiden värisävyä.

    jori - kiitos : ) Nuo kerrotut tulppaanit tuoksuvat ihanasti sitruunaiselta. Ja ovat niin syötävän suloisia. Otin tänään niistä lähikuvia...
    Olen itse ihan innoissani Kuupuutarhastani : )

    VastaaPoista
  10. Ihana tuo kuupuutarha! Ja nyt saitte houkuteltua minut kokeilemaan arovuokkoa, näyttää niin kauniille.

    VastaaPoista
  11. Hei Sari, ihana tuo kuupuutarhasi.Minäkin tykkään kovasti valkoisista kukista puutarhassa ja sisällä :)
    Endless Summerisi nähdessäni tuli mieleen oma yksilöni.Se on saman kokoinen kuin kuvassa oleva Endless,mutta ilman lehtiä.Liekkö talvenaikana kuollut?
    -Charlotte-

    VastaaPoista
  12. Minä ostin anemonen mukuloita viime viikolla marketista ja laitoin kukkapenkin reunaan. En ymmärtänyt liottaa niitä, jospa nyt olisi kuitenkin ollut riittävän kosteaa.
    Joskus ennemminkin olen niitä laittanut, ja kukkivat muistaakseni aika myöhäiskesälläkin vielä.

    VastaaPoista
  13. Sussi - arovuokko on suloinen nuppuvaiheessa, kaunis kukkiessaan ja lehteväkin koko kesän : )
    Tosin leviää siemenistä, mutta onneksi juuriversoista kohtuudella. On se ihana : ) Myöhemmin kukkiva kanadanvuokko on myös upea valkokukkainen perenna. Se leviää nopeasti isommaksi mättääksi...

    Charlotte - hei vaan : ) Valkoinen ja vihreä on rauhallisen kaunis yhdistelmä..
    Hortensiasi taitaa näyttää vähän heikolta, mutta odottelisin vielä hieman. Joskus nuo kasvit tekevät vasta myöhään kesällä uusia versoja juurista... Toivotaan, että hortensiasi siitä vielä herää eloon !

    pioni - olen ymmärtänyt, että liotus nopeuttaa kasvuun lähtöä. Eli kyllä ne lioittamattomatkin lähtevät kasvuun, jos maa on kosteaa. Olen nähnyt kuvia ihanista kruunuvuokoista kukkapenkissä. Se mielessäni istuttelin niitä perennapenkkeihin vähän sinne tänne ; )

    VastaaPoista
  14. Ihanaa-ihanaa! Juuri tuollaisesta valkeasta kukkaloistosta haaveilen - toistaiseksi se onkin olut enimmäkseen vain haave...

    VastaaPoista
  15. Rakkauden talon Paula - Kuupuutarha on aivan ihana minustakin.. Sen valkeus korostuu, kun muualla puutarhassa on värejä, ja välillä paljonkin väripintaa...
    Kuupuutarhani on muuten vain yksi pieni osa puutarhasta : )

    VastaaPoista
  16. Oi miten kaunista!
    Sain blogistani vinkin tulla tänne sinun blogiisi.
    Kirjoitin juuri blogissani "Ihan pihalla". Minulla on vanha rintamamiestalo, mihin muutimme 1,5vuotta sitten ja n. 1300 neliön piha, mitä ei ole huollettu. Aloitamme pihan laiton tänä kesänä.
    Täältä saan varmasti kivoja vinkkejä.Ja jos ehdit ja jaksat, jokanen vinkki blogini kirjoitukseen on enemmän kuin tervetullut!

    VastaaPoista
  17. anrinko - kuulostaapa aivan ihalta tuo pihanne : )
    Minulla on näin keväällä ihan kiirusta, joten ehdin vähemmän kierrellä blogeissa... mutta kun työsuma helpottaa, aloitan bloggaamisen oikein kunnolla ; )

    VastaaPoista