Sivut

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Kuunvaiheet kasvien hoidossa.. ja messuostoksia

Olen jo pitkään huomioinut kuunvaiheet eri puutarhatöissä. Ja aion jatkaa, sillä olen todennut ne hyödyllisiksi.

Kastelu kuun mukaan:

Esimerkiksi kastelussa huomioin eläinmerkit aina. En kastele epäsuotuisana päivänä, sillä silloin kirvat yms ötökät helpommin ilmestyvät kasviin. Tällä kastelupäivän valinnalla sain kirvat häipymään isolehtisestä lankaköynnöksestä ilman yhtään myrkytystä tai kasvin sumuttelua ! Kirvat olivat siinä tosi iso ongelma.
Pidän tuossa sivupalkissa Kalenteria, mistä näkee päivät, jolloin ei kannata kastella sekä parhaat kastelupäivät.

a Kiss from the Past -blogissa on mielenkiintoinen juttu kuunvaiheiden mukaan kastelluista viherkasveista ja kliivian toipumisesta : )

Kylvöt, ruukutukset ja istuttamiset kuun mukaan:

Pistokkaiden oton olen myös tehnyt aina kuunvaiheiden mukaan kasvavalla eli yläkuulla. Se onkin nyt meneillään aina 16.4.2011 asti.
Sen sijaan kasvit, jotka tuottavat satoa maan alle, kylvetään ja istutetaan vähenevän eli alakuun aikaan.

Viime kasvavan kuun aikaan otin alla olevat pistokkaat pelakuista ja nyt ne ovat juurtuneet. Juuret näkyvät ruukunpohjan rei´istä : )

Myös kaikki maanpäällisten kylvöt tehdään nyt kasvavalla eli yläkuulla. Tämän pääsiäisruohon kylvin keskiviikkona 6.4. ja nyt on siis lauantai. Kylvös on lähtenyt tosi hyvin kasvuun : )


Tässä muuten messuhankintojani.... Nuo gladiolusten ja liljojen sipulit istutan suoraan pihalle, kasvavan kuun aikaan toukokuussa.
Kirvojen torjunnan aion myös tehdä kuun mukaan, sitten joskus kun kirvat ovat heränneet ; )
Kuunvaiheita hyödynnetään monessa työvaiheessa. Kirjoittelen tänne lisää juttuja, kun on niiden aika. Ja tietysti otan mielelläni vastaan toiveita juttujen aiheista : )

Messujen ihanin löytö oli tämä jännä jouluruusu. Se on aika pieni, sillä ruukun leveys on 8 cm. Tässä oli jotain niin koskettavan herkkää, etten voinut kävellä ohi : )
Nyt se on parvekkeella ja pääsee muiden jouluruusujen luokse toukokuussa.
Tunnistaako kukaan, mistä jouluruusun lajista voisi olla kyse ?
Tämän kuvan otin perjantaina jouluruusualueelta. Siellä on jo yksi iso kukassa sekä sen takana ja vieressä kolme pienempää tainta vielä nupulla. Nämä ovat niiiiiiiiin ihania. Ovat muuten Kuupuutarhassa : )
Viime kevään messuilta ostin myös jouluruusun, ison viininpunaisen. Tästä näet sen. Nyt se on vielä paksun lumikinoksen alla.

20 kommenttia:

  1. Kiva postaus kuunvaiheista puutarhahommissa =).

    VastaaPoista
  2. tosi hyvä! mä muuten linkitin tän jutun :)

    VastaaPoista
  3. Täytyy kyllä myöntää, että en ole ennen kiinnittänyt mitään huomiota kuun vaihesiin...
    Jouluruusu on ihana <3

    VastaaPoista
  4. Eve - innostuin ihan laittamaan tänne jutun kuunvaiheista, kun juttelin messuilla Anne Pöyhösen kanssa. Hän tietää käsittämättömän paljon tästä aiheesta : )

    akissfromthepast - täytyypä mennä katsomaan : )
    Istutin tänään daalian ja ensi viikolla pitäisi jatkaa koulimisia... Kohta pääsee myös leikkaamaan omenapuita.

    Mari - ennen aikaan kaikki työt tehtiin oikean kuunvaiheen mukaan. Eli seinähirsiksi, polttopuiksi ja kirveenvarsiksi kaadettava puu piti kaataa ihan eri aikaan. Onneksi tuota perinnetietoa vielä löytyy : )

    VastaaPoista
  5. Oispa mielenkiintonen kuulla Annen luentoja ja kerrontaa.

    VastaaPoista
  6. Ihana jouluruusu ja kuolasin kans niitä mutta en ostanut kuin puutarhahanskoja 5kpl kympillä, ei jaksa rahdata mitään ostoksia mutta kyllä oli pitelemistä. Laitoin pari kuvaa blogiini ja huomenna lisää. Siellä on pari kysymysmerkkiä josko tietäisit mitä ovat, toisen haluaisin ostaa pihalleni:)
    Kiitos jo etkäteen jos jaksat poiketa tunnistaa.

    VastaaPoista
  7. No ei oo tosi. Jumankauta puutarhamessut ja ne tollot laittaa esittelypihaan sisäkasveja...menenkö huomenna takas pitään puhuttelun että vähän realiteettiä tähän hommaan ja turha selitellä että myydään mielikuvia.
    Anteeksi, se oli niin ihana että näin sen jo penkissäni. En ollut ainoa joka ihaili sitä ehkä kirsikkapuuta, moni nainen kävi siinä hiplaamassa ja kaikki voivotteli kun missään ei lue mikä se on.
    Kiitos taas tiedoista:)

    VastaaPoista
  8. Jouluruusut risteävät tosi helposti ja lajien määritys voi olla vaikeaa, kun voi olla, ettei kyseessä ole laji vaan uusi spontaani risteymä! Tuo näyttäisi minusta kumminkin eniten Helleborus lividukselta, tai sitten voisi olla esim. sen ja nigerin risteymä tms. Oletpa tehnyt löydön!
    Aivan ihanat jouluruusut pihallasi ❤

    VastaaPoista
  9. Eve - sanos muuta ! Anne luennoi niin mukaansa tempaavasti : )

    Henrietta - noiden messujen yleiskoristelualueella näkyi se, mikä nyt on vallalla : /
    Tavallista keskiverto puutarhaharrastajaa ei oikein kuulla ja oteta huomioon. Myydään vain betonikivipintaa, betonimuureja, katteita ja kalusteita. Riittää, että kasvi on ostohetkellä kaunis, ei väliä jos se ei kestä talvea ; )
    Ne todella ihanat pienet taimimyymälät ja taimistot, joille asiakkaan tyytyväisyys on sydämen asia, eivät näy messujen yleiskuvassa. Ne muutamat, jotka messuilla olivat omalla osastollaan, helposti hukkkuvat siihen muuhun. Kasvithan on puutarhan tärkein ilon aihe : )
    Sinun kannattaa antaa palautetta, vaikka Puutarhaliittoon, sillä hehän tilaavat aina nämä messut ja suunnittelevat ne jäsenjärjestöjensä kanssa.

    Saila - sitä vähän epäilinkin, sillä näissä ei ollut mitään nimilappua ja myyjäkään ei tiennyt nimeä. Olivat kuulemma tulleet nimettöminä ; )
    Nyt vielä jännään, miten viime keväinen punertava jouluruusu voi. Ei taida kukkia vielä ekana keväänä.

    VastaaPoista
  10. Luin tuota sivupalkkia ja huomasin että pitääkin sitten odotella perjantaihin, ennenkuin kylvän uudet keltaiset tomaatintaimet. Edelliset kun olivat päässeet kuivahtamaan aika pahasti viikonlopun Helsinginvierailun aikana:(

    VastaaPoista
  11. Puutarhanikkarit on onneksi tossa ihan lähellä ja sieltä ostan kukkani kesällä, ostitko muuten heiltä jouluruususi messuilla?!
    Eräs ameriikan kansalainen oli kirjoittanut mun blogiin mangoliasta että paree sit hankkia uros ja naaras mangolia jos meinaa hankkia että pitää olla molemmat sukupuolet. Puhuuko se ihan höppänöitä eihän siihen tule hedelmiä..eikä esim päärynä vaadi.voi että kun olen tietämätön.

    VastaaPoista
  12. Mielenkiintoista tuo kuunvaiheiden vaikutus kasveihin, pitää varmasti paikkansa.

    Ihania nuo jouluruusut. Viime vuonna istutin ensimmäistä kertaa jouluruusun maahan ja se näkyy selvinneen talvesta:)

    Muuten, tuo mainos, joka ilmestyy aina kun avaa kommentointiruudun, liittyy ilmeisesti tuohon online-laskuriin, joka on sivuillasi. Ilmeisesti laskurin koodiin on syötetty myös muutakin koodia kuin pelkkä laskuri.

    VastaaPoista
  13. Hei, asiasta kuudenteenkymmenenteen: Espoolaisen Taimia Oy:n listoilla on tänä vuonna kyselemäsi 'White Grootendorst', siis valkoinen neilikkaruusu. Kandee kumminkin soittaa ensin ennen kuin menee, heillä on pienet myymälät vaikka niissä onkin uskomattoman hyvät valikoimat, niin ihan aina ei ihan kaikkea ole.

    VastaaPoista
  14. Mukava, että pidät meitä ajan tasalla näissä keväthommissa kuunvaiheiden mukaan. Uskon todella tuohon, koska liikutteleehan tuo valtavia vesiä vaiheidensa mukaan. Sanovat, että sairaaloissakin näkyvät nuo kuunvaihet - onhan ihmisessäkin 70-80% nesteitä.
    Jouluruusut ovat suloisia!

    VastaaPoista
  15. Oi vitsit sä linkitit :) kivaa, kiitos !! :D

    VastaaPoista
  16. Niin on minunkin jouluruusuni vielä lumen alla...

    Sari, blogissani on sinulle pieni ylläri..haehan pois.

    -tuija-

    VastaaPoista
  17. Minkähän takia blogissasi avautuu sivu johonkin howtomakemoney- tai vastaavaan, kun klikkaa kuvia linkkejä?

    VastaaPoista
  18. pioni - voi harmi, miten tomaatintaimillesi kävi : /
    Myös 11.-12.4 voi kylvää pensasmaisia tomaatteja.

    Henrietta - en yhtään huomannut katsoa kenen myyntipiste se oli, mutta jokin kotimaisen puutarhaliikkeen joka tapauksessa : )
    Täällä meillä riittää jos hankkii vain yden magnolian. Aivan kuten kirjoitit, kasveilla kukkimiseen ei vaikuta, onko kasvi yksin vai kaverin vieressä ; )

    Sussi - onko jouluruusussasi nuppuja ?
    Olenkin miettinyt, mikä "gadget" aiheuttaa sen mainoksen ilmestymisen. Taidanpa poistaa sen.

    Saila - voi kiitos Saila, kun muistit ja kerroit : ) Olen pitkään haaveillut siitä....

    Irene - kuunvaiheiden mukaan toimiminen on tosi mielenkiintoista. Aion taas kesällä kitkeä rikkaruohojakin sopivina päivinä, ja Suurena kitkemispäivänä ; )

    akissfromthepast - juu, ilman muuta linkitin, sillä juttusi oli niin mielenkiintoinen : )

    Tuija - kiitos ja kumarrus : )
    Toivotaan, että lumet sulaa pika vauhtia ja ettei tule enää kovia pakkasia.... kohta pääsee muuten istuttamaan joulun jouluruusut pihalle : )

    Anonyymi - se aukeaa myös johinkin muihin blogeihin... ja Sussi, tuossa aiempana kommentissaan, on tainnut löytää syyllisen ; )

    VastaaPoista
  19. Minuun jouluruusu ei ole vielä kolahtanut, mutta hämäläiseen tapaan puksutan tasaiseen perässä, ja innostun vasta myöhemmin :)
    Pelakuut luonnollisesti on jo ehditty sisäistää ;) Mutta mikä pistokkaissani on, näyttävät "kuivuvan" pikkuhiljaa pois..? onko multa liian voimakasta? kastelenko liikaa/liian vähän..?
    -aurinkoisin terveisin Ulpukka

    VastaaPoista
  20. Anonyymi Ulpukka - hmm, hieman vaikea sanoa... Pelakuitten ja niiden pistokkaiden mullan pinta saa kuivahtaa ennen kastelua. Olen itse käyttänyt tavallista kukkamultaa ja näyttää toimivan. Pistokasruukut eivät ole täydessä auringossa, ennen kuin ovat juurtuneet. Eli varjostin niitä sälekaihtimella ; ) Ja tietysti niissä oli muovihuppu päällä.
    Kun pistokkaat ovat juurtuneet, otan muovin pois vähitellen ja totutan ne aurinkoon.
    Lyhyet latvapistokkaat onnistuvat parhaiten.
    Innostukseni jouluruusuihin lähti parvekkeen syysistutukseen ostamastani jouluruususta. Eli tuosta joka, nyt kukkii komeasti : )
    Aurinkoista viikon jatkoa sinullekin !

    VastaaPoista