Sivut

torstai 2. syyskuuta 2010

Suloinen pieni riippaorvokkini

Riippaorvokki (Viola hederacea) on yksi lempparini kesäkukista : )
Se on niin herkän ja suloisen oloinen...

Sen versot kasvavat pöydän päällä ja kukkivat hauskasti ; )

Olen siis istuttanut tämän riippaorvokin ruukkuun. Nuo versot ovat riippuvat ja pitkät.

Riippaorvokin hoito-ohjeet:

Riippaorvokki ei talvehdi meillä Suomessa ulkona, mutta muuten se on monivuotinen.
Paikka ja hoito ovat samanlaiset kuten tavallisillakin orvokeilla. Eli mullanpinta saa vain kevyesti kuivahtaa, ennen kastelua. Keskikesällä puolivarjoinen paikka, muuten viihtyy auringossakin.

Itse kylvetty kerrottukukkainen petunia nyt:

.Alla kuva kerrotusta petuniasta nyt. Vähän se on kasvanut vinoon ; )
Kylvin sen siemestä keväällä. Näet kesäisen postauksen siitä ja muut kylvöstä tulleet värit tästä.
Pahoittelen, että en ole ehtinyt käväistä blogeissanne..... tunnustuksiakaan en ole laittanut eteenpäin. Onneksi kohta saan työt siihen malliin, etteivät enää haittaa bloggailua ; )

15 kommenttia:

  1. Söpö petunia. Pitääkin kokeilla ensi keväänä kylvää moisia ihanuuksia

    VastaaPoista
  2. Salaperäinen tuo eka kuva,ihana.

    VastaaPoista
  3. Onpas suloinen ja tosi veikeän näköinen tuo riippaorvokki, tuollaista en olekaan ennen nähnyt! :)

    VastaaPoista
  4. Suloinen tuo orvokki... Ihan satujen kamaa. Minä sitten pidän noista pienikukkaisista, herkistä lajeista... en ole koskaan oikein tykännyt petunioista, ahkeraliisoista ja gladioluksista, kun niissä on "liian suuret kukat tai muuten vaan suhteettoman paljon kukkia" :-D

    VastaaPoista
  5. Suloiselta riippaorvokki näyttää! Taas sellainen kukka minkä olemassaolosta en aikaisemmin tiennyt. Kiva uusi tuttavuus!:)
    Myös kerrottu petunia on kaunis!

    VastaaPoista
  6. jori - ajattelin ihan samaa. Vaikka pussista taas tulisi vain yksi tällainen ihanuus, niin se riittää minulle : )

    Henrietta - hih, ja en tajua miten siitä tuli tuollainen... Otin sen samalla kuin nuo muutkin kuvat. Kyllä kuvaus on ihmeellistä ; )

    Hilda - harvemmin tuota tosiaan näkee. Viime vuonna en löytänyt sitä ollenkaan, mutta tänä keväänä kävi tuuri : )

    Saila - sanoitpa hyvin, riippaorvokki on todellakin ihan satujen kamaa ; )
    Minusta taas on kiva, että on kumpiakin. Ja mielellään niin, että iso- ja pienikukalliset ovat jopa lähekkäin. Kuten petuniakuvassa alareunasssa kurkkivat orvokit, hih ; )

    Susanne - riippaorvokkia on todella harvoin saatavilla. Ja kun sitä on isossa taimimyymälässä, sitä ei meinaa huomata kaikkien loistavien kukkien seasta : )
    Se on ihana syyskukka, etenkin kun se on kesän aikana kasvanut isommaksi...

    VastaaPoista
  7. Kaunis ja niin herkän näköinen. Sääli, ettei sitä ole helposti saatavilla. En ole sitä muualla nähnyt kuin blogissasi.

    VastaaPoista
  8. Niin hento ja kaunis tosiaan tuo riippaorvokki.

    VastaaPoista
  9. Ihana tuo riippaorvokki. Mihin laitat sen talveksi?

    VastaaPoista
  10. Voi kuinka herkän suloinen se on! <3

    VastaaPoista
  11. Sussi - sanopas muuta ! Toisaalta ymmärrän hyvin, etteivät kaikki myymälät ota sitä myyntiin, koska se on keväällä niin mitään sanomattoman näköinen...

    arleena - koetan saada sen kuvattua kokonaan, kunhan keksin miten ; )
    Laitan sitten kuvia tänne.

    pioni - ajattelin jakaa sen kahtia. Toisen vien pimeään kellariin ja toisen viileämmän huoneen ikkunalle. Muita talvisäilytyspaikkoja kun minulla nyt ei ole... Sittenhän sen näkee talvehtiiko noissa oloissa : )

    sarppa - minusta sen herkkyys korostuu tuossa kerrotun petunian vieressä. Ja onhan se yksittäinkin ihanan suloinen : )

    VastaaPoista
  12. Niin herkän kaunis tuo riippaorvokki! Otatko sen sisälle talveksi vai laitatko kellariin?
    Mystisen kaunis tuo eka kuva :)

    VastaaPoista
  13. Sori, vastasit jo kysymyksiin tuossa ylempänä...

    VastaaPoista
  14. Hei Sariw! Ja ihana olla pitkästä pitkästä aikaa täällä katselemassa kauniita kukkiasi:) Minun kesäkukat ulkona kuoli jo aikoja sitten. En syytä hirmuhelteitä, taisin olla vain liian kiireinen...

    VastaaPoista
  15. Mari - olin nopea vastaaja kysymyksiisi, hih ; )

    keijukainen - sinustapa ei olekaan kuulunut. Kiva kun jätit kommentin : )
    Monella kesäkukat kuolivat kesälomareissun aikana. No, nythän voi sitten suoraan ostaa syykukat tai talvikukat... : )

    VastaaPoista