Sivut

maanantai 13. syyskuuta 2010

Kukkasipulit saapuivat : )

Melkein ihan unohdin hankkia kukkasipulit... Onneksi muistin ja tilasin ne Korpikangas Siemen-Frö:ltä. Heiltä kun voi tilata netin kautta kätevästi, ja sipulit saapuivatkin jo parin päivän kuluttua!
Nuo paperipussit, joihin kukkasipulit on pakattu ovat niin ihania.
Niistä puuttuvat värikuvapahvit, se ei siis haittaa, sillä heidän sipulikukkakuvastossa ja netissä on todella hyvät kuvat. Tykkään näistä, kun turhaa jätettä tulee vähemmän, ja ne ovat kauniita : )


Eli hankin sipuleita ruukkuihin istutettavaksi. Vielä ei ole niiden istutusaika!
Nyt kokeilen syysmyrkkyliljaa eli alastonimpeä syyskukaksi. Se täytyi istuttaa heti, jotta ehtisi kukkia vielä tänä syksynä. On muuten syötynä tappaan myrkyllinen, ihan vain tiedoksi.

Viime syksynä hankin mm.`Rip van Winkle` narsissin sipuleita ja ne kukkivat keväällä näin hauskoin kukin.
Lisää kuvia sipulikukka postauksista löydät tästä.


Puutarhaan en nyt tilannut mitään, sillä siellä on jo aika lailla kaikkea. Laukatkin ovat lähteneet siemenistä lisääntymään. Ukkolaukka on kuvassa tuo pallomainen kukka...


Mietin vielä hankkisinko Kuupuutarhaani lisää valkeita sipulikukkia. Kasvitieteelliset krookukset, kuten kuva alla, olisivat kivoja, sillä ne leviävät hyvin. Toisaalta liljojen sipuleita voisi ostaa myös lisää...hmm onneksi tässä on vielä vähän aikaa tutkia kuvia keväältä : )

Meillä on niin kesäistä ja maa on lämmin, ettei kukkasipulien istutuksella ole vielä kiire. Yleensähän ne istutetaan syksyllä, kun maa on jo viileää.
.
Opetan muuten sipulikukista 21.9. klo 18.00-21.00 Tulppaanien ja krookusten loistoa kevääksi -kurssilla Klaukkalassa. Lisää tietoa tästä.

9 kommenttia:

  1. Moikka!
    Oletko huomannut että Muhevaisen puutarhamyymälässä on valkoisia scilloja myynnissä, minä ostin niitä,ajattelin vain , että varmaan sopisivat sinun puutarhaasi.Vai onkohan sinulla jo niitä..;=)

    VastaaPoista
  2. Minulla on tuolla paperikuvastosta sipulat katsottuna, en vaan ole saanut aikaiseksi näpytellä tilausta8] Joitakin sipuloita olen ostellut kaupoista.

    VastaaPoista
  3. Valkoista krookusta tekisi minunkin mieli, mutta täällä krookukset tahtovat päätyä parempiin suihin, ovat keväällä pupujen ja varpusten suurta herkkua:)

    VastaaPoista
  4. Tuija - kiva kuulla : ) Heilläkin on aika hyvä valikoima noita kukkasipuleita. Valkoista scillaa Kuupuutarhassani on, mutta vain vähän. Sitä voisi lisätä, tosin ensin aion katsoa kuvia siitä kohti viime keväältä...

    Inkivääri - taitaa tämä lämmin syksy pitää ajatukset muualla, kuin sipulikukkatilauksissa ; )
    Minä käväisin yhdessä puutarhamyymälässä katsastamassa sipulit, mutta en ostanut mitään, ainakaan vielä : )

    Sussi - no voi hitsi, kun varpusetkin ovat nyt innostuneet krookuksista. Joku muukin lintu, olikohan se fasaani, nokkii krookuksen kukkia riekaleiksi...
    Meillä ovat kukat saaneet olla aika rauhassa, liekö syynä pihalla kuljeksivat kissat ; )

    VastaaPoista
  5. Tuija ja muut, minä istutin jo pari vuotta siten pinkkiä scillaa. Sipulit löysin Viherlandiasta.

    Nyt olen istuttanut vain Sir Winston Churchill -narsisseja sekä ihan eka kerran elämässäni lumikelloja - paljon.

    Sari, mínulle on lähtenyt eilen postissa VALKOISEN VARJOLILJAN SIEMENIÄ nimellä Leena Lumi, joka ei ole vielä virallinen nimeni. Hikoilen tuskan hikeä täällä...

    VastaaPoista
  6. Voi kun sais aikaiseksi itsekin laittaa noita sipuleita.Aina olen suunnitellut, mutta pakkaset ovat yllättäneet, kuten lumi ja jää autoilijat. Mä tykkäisin istuttaa sitä helmililjaa ruukkuihin, et kukkis sitten jo pääsiäisen tienoilla, mutta taitoa ei ole tarpeeksi, meillä on kyllä vanhanaikainen kellari tuossa talon seinustalla isona kumpuna.
    mukavaa viikon jatkoa:)

    VastaaPoista
  7. Leena Lumi - toivotaan, että posti tuo ne aarteet sinulle, osoitehan on kuitenkin oikein : )
    Nuo monikukalliset ja usein vielä tuoksuvatkin narssit ovat ihania... Olen laittanut ne hankintalistalleni... tosin hankin ne vasta ehkä ensi syksynä.

    Hanne - itse asiassa noiden sipulikukkien kasvattaminen kellarissa on helppoa. Ajoitus ei vaan aina onnistu ihan toivotulla tavalla, siis vaatii vähän harjoittelua ; )
    Kellariin menevät sipulikukat istutetan todella myöhään syksyllä. Laitan siitä postauksen, kun se on ajankohtaista : )

    VastaaPoista
  8. Onhan niitä taas muutama sipuli ostettava, mökille ajattelin istuttaa.

    VastaaPoista
  9. tia - näinhän se on, että joka syksy niitä kukkasipuleita täytyy hankkia, ainakin vähän ; )

    VastaaPoista