Sivut

torstai 10. kesäkuuta 2010

Taimien istutus ulos

Tuoksuherneet ovat kasvaneet jo näin isoiksi. Ovat vähän hentosia, jos kasvihuoneessa kasvaneisiin vertaa, mutta silti yhtä hyviä ; )
Jos haluat katsoa edellisiä juttuja kylvöistä, koulimisesta, latvonnasta ja ruukutuksesta löydät ne täältä.

Petuniat tekevät jo nuppuja, tämä on siis kerrottua lajiketta.

Yöt ovat olleet tosi kylmiä, joten en ole istuttanut näitä taimia vielä ulos, vaan ne ovat saaneet olla parvekkeella.
Ensi viikolla alkaa taas hyvä kukkien istutus- ja kylvöaika, kuunvaiheiden ja perinnetiedon mukaan. Eli silloin nämäkin pääsevät vihdoin ja viimein ulos puutarhaan : )
.
Kävin tänään meidän Nurmijärven torikukkamyyjällä ja ah, minkä ihanuuden löysinkään.
On kuulemma kerrottu leijonankita.
Nyt parvekkeella leijuu aivan ihana tuoksu...

Niin kaunis .....

Leijonankita on tuoksuva yksivuotinen kesäkukka, joka kukkii koko kesän Leijonankidan hoito on normaalia lannoitusta ja kastelua sekä kuihtuneiden kukkien poistamista.
Istutan sen myös ulos ensi viikolla kuten verenpisaratkin, joita olen pitänyt parvekkeella kylmien öiden takia.
Alla oleva verenpisara on sieltä Pukin Puutarhalta... siitä juttua lisää myöhemmin : )

17 kommenttia:

  1. Nämä sinun valkoiset kukkasi saavat minut aina vähän sekaisin ;) Ovat uskomattoman kauniita! Meidän neiti 15 vee, päätti viime viikonloppuna kasvattaa mausteita itse - saapa nähdä kuinka meille käy..

    VastaaPoista
  2. Nyt minun valkoiset tuoksuherneet ovat jo isolla avoparvekkeella yötkin ja samoin valkoiset verenpisarat. Näin yhdellä naisella puutarhalla kassissa valkoista leijonankitaa ja se oli aivan hurmaava. En heti tunnistanut kasvia. Meni tovi, kun muistin, että nuorena, kun olin 4H-kerhossa ja kesät pidin kasvimaata, kasvatin itse tuota kukkaa, mutta ei silloin valkoista, vaan mitä sattui.

    Sariw, minäkin pidän valkoisista kukista, sillä ne jotenkin kuin rauhoittavat puutarhaa ja hämärässä ne loistavat kuin valo...

    VastaaPoista
  3. Onpa jännittävä valkoinen verenpisara! Minullekin tuli leijonankidan kasvatus lapsena mieleen, ja se tuoksu... ja lapsesta nimi oli hurrrja!

    VastaaPoista
  4. Mikä kumma siinä on, että aina kun ostan verenpisaran, se pudottaa kaikki nuppunsa, pidän sitä sitten sisällä tai ulkona? Kyllä se sitten taas kasvattaa uudet, mutta kyllä harmittaa siinä vaiheessa. Jotenkin väärin sitä varmaan hoidan.

    Minulla on ollut jo kaikki kesäkukat, jo kuukauden päivät ulkona. Hyvin ovat onneksi pärjänneet. Minun selkäni kanssa ei niitä sisään ja ulos kannella, joten joudun ottamaan aina riskin paleltumisesta.

    VastaaPoista
  5. Kaunis valkoinen verenpisara. Sen haluaisin terassin varjoiseen nurkkaan. Saas nähdä törmäänkö ihan valkoiseen.

    VastaaPoista
  6. Voi miten kauniita! Enpä ole valkoisia verenpisaroita juuri nähnyt.

    VastaaPoista
  7. Vähän harmittaa, kun tuoksuherneet jäivät nyt väliin. Ne kuuluvat kesään tuoksuineen.
    Komeat alut ovat sulla siellä, minkähän värisiä kukkia on tulossa?

    VastaaPoista
  8. Elisa - kaikki värit ovat kauniita, mutta nuo valkoiset kukat ovat ihan omaa luokkaansa : )
    Yrttien kasvatusta onkin kiva seurata, ja siinä samalla tuoksutella niitä ....

    Leena Lumi - valkoiset kukat ovat omiaan juuri Kuupuutarhaan... Sinne nuo minunkin kukat ovat menossa : )
    Kerrottu leijonankita kiinnitti heti huomioini torimyyjän kasvimerestä. Hänellä oli tavallisia eripunertaviakin, mutta myös laatikollinen tuota ihanaa kerrottua valkoista.
    Toivotaan, että yöpakkasriski olisi jo ohi ja kasvit pääsisivät omille paikoilleen puutarhaan : )

    Saila - tosi hurrrja, ja samalla niin hyvälle tuoksuva kasvi ; )
    Verenpisara on kaunis valkoisena. Minulla on toinenkin lajike, joka on ehkä vähän punertava. Laitan postauksen niistä, kun senkin nuput aukeavat....

    Anskukka - on meilläkin daaliat jo lähteneet maassa kasvuun ja krassit ulkona. Niitä sitten on peitelty kasvuharsoilla... Mutta nämä tuoksuherne, petunia ja verenpisara ihanuudet ovat niin spesiaaleja, että niiden menetys olisi isku ; ) Esimerkiksi jokaisella verenpisaralla on nimi, siis lajikenimi !
    Verenpisaralta tippuvat nuput helposti, jos se pääsee liikaa kuivumaan....

    arleena - valkoisia verenpisaroita on näkynyt myynnissä aika vähän. Todennäköisesti niiden suosio tulee kasvamaan, sillä kyllähän ne ovat niin kauniita : )
    Toivotaan, että löydät upean yksilön terassillenne !

    Sussi - laitan kesän kuluessa lisää kuvia noista verenpisaroista, kunhan saan ne istutettua pihalle. Ja avaavat enemmän nuppujaan : )

    Taru - tuoksuherneen taimia voi ostaa torilta tai puutarhamyymälöistä. Niistä kasvaa yleensä kaiken värisiä kukkia.
    Nuo vaalimani taimet ovatkin yhtä väriä, joten siksi "arvokkaita".
    Ai niin, ne ovat melkein valkoisia, tietenkin ; )

    VastaaPoista
  9. Kirjottelin sulle tänne eilen pitkästikin, mutta jostain syystä ei tullu, ehkä mun sanatunniste oli väärin enkä huomannu.
    Kysyin pölijyyttäni, että onko hajuherne ja tuoksuherne sama =D? Mulla kans on nuita tuoksuherneen taimia kasvatettuna nyt, luin kyllä sun latvomisjutun aikoinaan, mutta en sitte muistanu latvoa. No, jospa ne lähtis itestää haarottuu.
    Nuista edellisen postauksen laukoista, että niitä ihailen kans. Haluan niitä jättipoimulehen sekaan, oon nähäny sellasen kuvan jossain lehesä ja ihastuin siihen.

    VastaaPoista
  10. Valkea kerrattu leijonankita ja verenpisara ovat suorastaan valloittavia.

    VastaaPoista
  11. Eve - tuoksuherne ja hajuherne on yksi ja sama kasvi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, siis tällä ainakin kaksi ; )
    Mulla osa niistä haaroittui tosi hyvin, kun olivat kaatuneina, siis pitkin pituuttaan pari viikkoa. En näet löytänyt niihin tukikeppejä.
    En yhtään tiedä haaroittuvatko ne itsestään... kerrothan sitten miten kävi, olisi mielenkiintoista kuulla.

    jori - olen samaa mieltä : ) Meidän torikukkamyyjällämme on aina jotain ihanaa erikoista myynnissä....

    VastaaPoista
  12. ok.sitten varmaan voinki laittaa lisää taimia tuohon samaan paikkaan, jos ne ei haarotu ja leveä :).

    VastaaPoista
  13. Minulla on tosi vähän valkoisia kukkia, mutta niiden määrää aion ruveta puutarhassani lisäämään.

    Tuoksuhernettä kokeilin tänä vuonna eka kertaa, ehkä vähän huonolla menestyksellä, saa nähdä.

    Ekat siemenet ei itäneet esikasvatuksessa ollenkaan. Toinen satsi onnistui paremmin, mutta niistä tuli honteloita, istutin kylläkin ne jo ulos.
    Ja sitten laitoin loput siemenet ulkoruukkuihin, ja ihme-ne ovat itäneet kauneimmin ja ovat aika vahvan näköisiäkin!!

    VastaaPoista
  14. Eve - juu, laita vaan... Loppukesällä ne kyllä ovat leveämpiä kuin nyt ja kukkivat runsaasti : )

    keijukainen - minulla on etenkin yksi kohta, jossa on noita valkeita kukkia...eli Kuupuutarhani : )
    Tuoksuherneistä tulee honteloita, kun yöt ovat liian lämpimiä, siis sisällä. Syy miksi niitä kuitenkin esikasvatetaan on se, että ne aloittavat siten kukkimisen aiemmin. Nyt näetkin, kummat sinulla kukkii ensin, esikasvatetut vai ulos kylvetyt : )
    Yleensä taimet on voitu istuttaa ulos jo toukokuun lopulla, mutta nyt on ollut tosi kylmiä öitä pitkään...

    VastaaPoista
  15. Oi!, nyt minä alankin puhua, että minulla on Kuupuutarha. Minun nouseva merkkini on kuu ja olen jo vaihtanut kaikki kultakorut hopeisiin ja olen ihan kuuhullu eli en nuku ollenkaan täysikuulla.

    Kiitos, nyt minulla on Kuupuutarha♥

    Tämä on etiäistä, sillä minulla on voimakas tarve tehdä nyt muutoksia puutarhassani. Olen hassannut hirveästi tänä keväänä muutoksiin ja kiitän Lojaa, että nyt sataa, sillä uusia istuksia pitää kastella, kunnes niillä on kunnon juuristot.

    Kuupuutarha? Onko siitä enemmänkin aiheeksi? Kirjaksi!

    VastaaPoista
  16. Sari, löysin jo kuupuutarhasi ja lähetin linkin eteenpäin viestillä että ellei fengshui niin sitten kuupuutarha! Nyt muuta, mutta keskityn myöhemmin ajalla tuohon Kuupuutarhaideaan.

    Mukavaa viikonloppua, Sari!

    VastaaPoista
  17. Leena Lumi - ole hyvä : ) Kuupuutarha on salaperäisen lumoava... se vie mukanaan.... Tai ainakin minä olen aivan hullaantunut siihen ; )
    Muutokset ovatkin ihania, vaikka välillä vähän rankkoja. Tuo sade tekee kyllä nyt hyvää puutarhalle, ja puutarhurille ; )
    Ihanaa viikonlopun jatkoa sinullekin !

    VastaaPoista