Sivut

maanantai 31. toukokuuta 2010

Tulppaanien ja muiden sipulikukkien hoito

Tulppaanit ovat upeita : )


Tulppaanien ja sipulikukkien hoito:

Tulppaanien ja muidenkin sipulikukkien hoito on helppoa. Ne saavat samalla lannoitteen, kun kasveja sen ympärillä lannoitetaan. Niitä ei tarvitse kastella.
Kun tulppaanin tai narsissin kukka kuihtuu, siemenkodan alku katkaistaan pois varresta. Sitten annetaan lehtien lakastua. Vasta kun lehdet ovat kellastuneet, ne saa leikata pois. Jos lehdet leikkaa vihreinä, sipuli pienenee. Isosta sipulista tulee iso kukka ja ihan pieni sipuli ei jaksa kukkia ollenkaan....
Miettisin kyllä mihin niitä kannattaa istuttaa, jotta pitkä lehtien kellastumisvaihe ei niin näkyisi. Seuraavat kaksi alla olevaa kuvaa ovatkin julkisista istutuksista ; )

Aivan samoin alla tulppaanien lehtien kellastumisvaihe näkyy kunnolla, sillä siinä kohti ei kasva muuta. Tosin hauskasti voikukat ovat tulleet tulppaanien kaveriksi ; )

Matalista sipulikukista ei tarvitse leikata kuihtuneita kukkia pois. Monet niistä leviää siemenistä...
Alla ukkolaukka aloittelee kukkimista. Sekin leviää siemenistä, joten jätän kuihtuneet kukat leikkaamatta ja kerään niistä myöhemmin kypsät siemenet : )
Fengshui-juttu tulee ensi kerralla, jos suinkin vaan ehdin valita siihen kuvat : )

23 kommenttia:

  1. Minä letitän penkissä olevat narsissien lehdet, mutta lehdossamme saavat kuihtua omia aikojaan.

    Minulla on nyt menossa voikukkasota, vaikka usein sanonkin: Antaa kaikkien kukkien kukkia;-)

    VastaaPoista
  2. Voi! Tulppaani olisi ihania, mutta nuo rusakon ryökäleet käy ne syömässä, jos ne on penkissä. Narsisissit onneksi saa kukkia rauhassa.

    VastaaPoista
  3. Kyllä tulppaanit mielestäni ehdottomasti kuuluvat keväiseen puutarhaan. Sinulla on todella kauniin näköistä puutarhassasi!

    VastaaPoista
  4. Ukko- ja jättilaukkaa olen katellut puutarhoilla, muttei ole silmiini sattunut. Haluaisin niitä perennapenkkiin. Joskus oli Viherpeukaloilla mutte tänävuonna kun olisin ostanut :). Sipulikukkia sitten syksyllä istuttelen. Mulla oottelee tuolla nuo kevätruukkusipulikasvit sitä varten että saan ne maahan.

    VastaaPoista
  5. Tulppaanit valmistelen juuri noin, ainoa mikä harmittaa on se lehtien hidas kuihtuminen. Mutta ei sekään kauan kestä, jos aurinkoa on riittävästi.

    VastaaPoista
  6. Annan minäkin lehtien kuihtua ennen leikkaamista.

    VastaaPoista
  7. Lezzie - ajattelin laittaa tulppaanien hoito-ohjeita tännekin, kun niin moni on niitä nyt minulta kysellyt.... : )

    Leena Lumi - voikukat taitavat meilläkin nyt kukkia komeimmillaan ; ) Niiden kitkemishommaa kyllä riittää.
    Narsissien lehtien letitys tai sykeröinti saa lakastuvat lehdet näyttämään sievemmiltä. Meillä en viitsi tehdä kumpaakaan, kun perennojen lehdet peittävät kohta lakastuvat sipulikukat : )

    Jaana - täälläpäin en ole kuullut, että rusakot söisivät tulppaaneja. Ehkeivät ne vielä ole huomanneet niiden makoisuutta, ja toivottavasti eivät huomaakaan ; )

    Puutarhablogi - kiitos : ) Pari kuvaa noista oli kunnan istutuksista. Esimerkiksi heidän voikukkatulppaani-istutus oli tosi hauska ; )

    Eve - me istutimme ruukussa kasvaneet sipulikukat maahan heti, kun maa suli. Mutta meillä olikin jo niille paikat valmiina : )
    Noita laukkoja myydään sipuleina syksyisin. Tiedät sen kyllä varmaan, mutta muille lukijoille tiedoksi ; )
    Isommilla sipulikukkien myyjillä, kuten tutulla Korpikangas Siemen-Fröllä, laukkoja on aina syksyisin valikoimissa.

    arleena - me olemme istuttaneet sipulikukat, paria poikkeusta lukuun ottamatta, perennojen sekaan. Siten niiden lakastuvat lehdet eivät ole näkyvissä. Se on laiskan puutarhurin niksi ; )

    tia - ilman muuta niin kannattaakin tehdä, jotta saa nauttia kauniista kukista vielä ensi vuonnakin : )

    VastaaPoista
  8. Kyllä tulppaani on tämän alkukesän ehdoton kuningatar.
    Kiitos jälleen hyvistä vinkeistä! :)

    VastaaPoista
  9. Kävin helatorstaiviikolla Hollannissa Keukenhofin kukkapuistossa, ja siellä oli kukkineet tulppaanit hoidettu juuri tällä tavalla. Kuihtunut kukka vain poikki mahdollisimman ylhäältä vartta. Näytti tosi siistiltä.

    Itselläni on jo usean vuoden takaa Hollannista tuotuja tulppaanin sipuleita, ne ovat kukkineet komeasti joka kevät. Sitä vain olen tullut miettineeksi, että pitäisikö sipulit jossain vaiheessa kaivaa ylös ja vaikka jakaa? Kukkia tuntuu kasvavan aika tiheässä paikoitellen, ja osa menee jo maata pitkin.

    VastaaPoista
  10. Hyvät ohjeet varustettuna ihanilla
    kuvilla - upeita sipulikukkia löytyy pihaltasi!

    Hyvää kesäkuuta sinulle :)

    VastaaPoista
  11. Hyviä ohjeita!

    Tulppaanit ovat ihania kevätkukkia, niitä on niin monelaisia ja niin paljon eri värejä.

    VastaaPoista
  12. Kiitos ohjeista! :)Olenkohan tehnyt jotain väärin kun tulppaanit ovat vähentyneet kukkapenkeissä.Kohta siellä ei ole yhtään,ellen syksyllä muista laittaa lisää.. :)
    Ihanasti tuo kevät(vai kesä)pikkusydän kukkii!
    Myös tuo ukkolaukka on ihana,minulla on vain yksi enää niitäkin kukkapenkissä,kohta kukkii.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  13. Minäkin harrastan tuota narsissien varsien palmikointia..Tulpaaneja onkin minulla aika vähän kun myyrät tahtovat syödä ne aina.

    VastaaPoista
  14. Mietin minäkin että tarviiko tulppaaneita joskus nostaa ylös, vai kukkivatko ne uudelleen ja uudelleen?

    VastaaPoista
  15. Pitäiskin muistaa heitellä vähän lannoitetta ainakin noiden tulppaanien ja narsissien lähistölle.

    VastaaPoista
  16. Nina - ole hyvä : ) Tulppaanit ovat kyllä upeita, omanlaisiaan kukkien kuningattaria....

    Sari - nuo jalostetut (ei siis kasvitieteelliset) tulppaanit suositellaan nostettavaksi ylös maasta, kun lehdet ovat täysin kuivuneet. Sipulit erotellaan toisistaan ja säilytetään sisällä pimeässä. Syksyllä ne istutetaan taas takaisin maahan.
    Jos nyt kesällä teet näin, niin kerro ihmeessä, miten se vaikutti ensi kevään kukintaan : )

    Hanna - joka vuosi tulee hankittua lisää sipulikukkia, ainakin vähän ; )
    Ihanaa kesäkuuta sinullekin !

    Sussi - niitä on kyllä joka lähtöön. Ja kun vielä kukinta-ajatkin ovat aikaisesta keväästä kesäkuuhun.

    sarppa - tulppaanit viihtyvät paikassa, joka on kesällä kuivahko. Eli sitä kohtaa ei kastella eikä maa muutenkaan pidätä vettä. Savimailla ne ovat yleensä vähän lyhytikäisiä. No, ratkaisuna on uusien tulppaanien istutus syksyisin ; )
    Ukkolaukka leviää meillä siemenistä... eikä niitä "hoideta" millään lailla...
    Ihanaa viikkoa sinullekin !

    RANTAPUIKKO - näin olen kuullut, että myyrät popsivat ekaksi tulppaanien sipulit. Ja narsisseista ne eivät niin välitä ; )

    Piia - tulppaanit kukkivat hyvin vuodesta toiseen, jos paikka on niille sopiva. Kesällä kuivahko paikka on ehdottomasti paras, siksi savimailla ne eivät aina jaksa kasvaa.
    Jalostetut tulppaanit voidaan nostaa ylös maasta, kun lehdet ovat täysin kuivuneet. Sipulit erotellaan toisistaan ja istutetaan syksyllä takaisin maahan. Kesän ne säilytetään kuivassa ja pimeässä.

    pioni - me lisäämme kompostimultaa kukkapenkkeihin ja siitä sipulikukat ovat saaneet ravinteensa ; )
    Ja mitä nyt joskus vähän kanankakkaa tai vastaavaa tulee laitettua muutamalle runsasravinteisenmaan kasville....

    VastaaPoista
  17. Mistä erotan jalostetun sipulin tavallisesta?
    Voisin joskus kokeilla nostaa maasta osan ja kuivata ja laittaa syksyllä takaisin, kun vaan tiedän mitkä sipulit pitää nostaa :)

    VastaaPoista
  18. Anonyymi - hmm... melkein kaikki myytävät on jalostettuja, jopa ihan tavis-tulppaanitkin. Eli kaikki ne voi nostaa lehtien lakastuttua ylös maasta.
    Sen sijaan alkuperäislajeja eli ns. kasvitieteellisiä en nostaisi. Niitä on esim. parvitulppaani ja metsätulppaani.
    Kerro ihmeessä miten tulppaanien kävi, jos siis nostat ne ylös maasta...olisi kiva kuulla : )

    VastaaPoista
  19. Hei, kuinka monena vuonna samasta tulppaanin sipulista voi odottaa kasvavan kukkia? Lopettaako ne kukinnan kokonaan jossain vaiheessa? Minulla on todella kauniita tulppaaneja kerrottuja, kukka kuin pionin kukka, mutta kukkivat vain yhtenä keväänä, seuraavana vuonna kukki vain pari hassua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkälle jalostetut tulppaanit käyttäytyvät usein juuri noin. Etenkin jos paikan multa on kesällä kosteaa tai kohtaa kastellaan, ja jos ei muisteta lannoittaa aikaisin keväällä.
      Yleensä vain kestävimmät vanhat lajikkeet ja osa luonnonlajeista kukkivat vuodesta toiseen.
      Onneksi tulppaanin sipulit on edullisia, niin niitä voi ostaa joka vuosi lisää :)

      Poista
  20. Viime syksynä istutin tulppaaneja ne kukkivat kauniisti tänä kesänä mutta tajusin että istutin ne aivan väärään paikkaan.
    Voiko sipuleita siirtää toiseen paikkaan ja jos niin milloin olisi hyvä aika tehdä se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos saat kaivettua ne isolla multapaakulla, niin siirron voi tehdä milloin vain :) Tai heti, kun lehdet ovat lakastuneet. Tosin voi olla etteivät enää kuki yhtä komeasti ensi vuonna. Voi siis olla järkevämpää ostaa syksyllä kokonaan uudet tulppaanit.

      Poista