Sivut

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

2. Sypressit tuovat vihreyttä

Ostin pari pientä sypressiä, kun olivat niin hellyttävän söpöjä : )
Nämä olivat jo myymälässä vähän kuivahtaneet eli kuvastakin näkyy, miten kasvupiste on ruskeahko. Sypressit kannattaa ostaa aina täysin vihreinä. No, nämä söpöliinit ostin kumminkin... 😊

Nyt sitten kastelen niitä huolellisesti eli usein, jotta eivät enää pääse kuivahtamaan. Niillä on niin pienet ruukut, että kuivuvat helposti. Upotankin ruukut hetkeksi pieneen vesikippoon, joka toinen päivä. Tietysti voisin istuttaa ne isompaan ruukkuun.


Sypressin hoito-ohjeet:

Sypressit kastellaan usein. Ne eivät kestä mullan kuivumista yhtään! Samoin patterin viereen niitä ei kannata laittaa. Itse pidän niitä viileällä ikkunalla, missä ei ole patteria alapuolella.
Sypressit saattavat talvehtia ulkonakin täällä etelässä, leutona talvena. Myös siellä tulee huolehtia, ettei niiden multa pääse kuivumaan. Ja helmikuussa sypressien oksat suojataan paahtavalta auringolta ja tuulelta. Suojat otetaan pois kun maa on sulanut.

Sypressejä on myynnissä erilaisia ja erisävyisiä. Osa on viralliselta nimeltään valesypressejä, mutta kaikkia niitä vain kutsutaan sypresseiksi. Ne eivät ole varsinaisesti myrkyllisiä, mutta voivat aiheuttaa lähinnä paikallisia ärsytysoireita.

10 kommenttia:

  1. Hommasinki vasta sellasen alta metrisen sypserssin.Siirsin sen pesuhuoneeseen, kun valittivat että se haisee (musta se tuoksu ihanalle!). Mutta siellähän se on hyvä suihkuttaa. Hyvä tietää ettei se kestä yhtää kuivuutta. Toivottavasti pimiä ei haittaa, vaikka ei nyt taida missään palijon valua ollakkaa

    VastaaPoista
  2. Kiitos infopläjäyksestä! Meillä on tosiaan se ongelma, että ikkunoiden alla on patterit, ilmalampöpumppu kuivattaa ja vielä ilmanvaihtoröörit kaiken kukuksi! Jos pyykkiäkin tällää keskelle kämppää, ne kuivuvat parissa tunnissa, ei siis ihme, että sypressikin tuupertuu. Vielä minä mietin onko sypressille pahempi järkytys tulla ulkoilmasta sisälle kovilla pakkasilla, vai kuinka paljon pakkasta se sietää. Sypressini myytiin ulkoversiona (kai) sillä sen nimi oli pihasypressi(?).

    VastaaPoista
  3. Kauniin vehreä. Meillä on myös ongelmana kuiva huoneilma, joten en ole uskaltanut sypressiä kokeilla.

    VastaaPoista
  4. Kiitos taas infosta! Sypressi on ollut hankintalistalla täälläkin. Vielä on vain jäänyt kaupan hyllylle kun tuon hoitamisen kanssa on ollut hieman epäselvyyttä. Mutta siis paljon kastelua niin hyvä pitäisi tulla! KIITOS!

    <3 Henska

    VastaaPoista
  5. No nyt tiedän miksi edellinen sypressi kuukahti niin nopeasti, olin taas siis liian huonomuistinen kastelija, hyvät vinkit annoit! Pidän mielessä kun seuraavaa ostelen :)

    VastaaPoista
  6. Minulla on kaksi melko kookasta yksilöä portailla. Vien viileään ja valoisaan varastoon, kun paukkupakkaset alkavat.

    VastaaPoista
  7. Eve - se tosiaan haisee, sypressille ; ) Minulle tulee ihan jouluinen fiilis sen tuoksusta...
    Kyllä sille olisi hyväksi saada vähän valoa päivällä, ettei nyt ihan pilkkopimeässä raukka joudu elämään ; )

    Olivieno - todennäköisesti se kestää pakkasta, jos kerran ulkosypressinä myytiin. Eniten niitä tuohoaa kastelun unohtaminen ja kevätaurinko. Ruukussa kasvavat havut kuivuvat yllättävn nopeasti, myös ulkona ; ) Tietysti voit peittää sypressit kovien pakkasten ajaksi pakkaspeitteellä.

    Sussi - monella taitaa nykyään olla ongelmana kuiva huoneilma tai sitten ikkunoiden alla olevat patterit. Siis kukkien kannalta ongelmana... ; )

    VastaaPoista
  8. Henska - juu, kastelu on hyvä muistaa. Ja ei kannata laittaa sypressiä ihan patterin viereen. Sypressi on kyllä kiva vihreä joulupuu : )

    Parolan asema - tuo unohdus taitaa olla yleisin syy sypressin tuhoon ; ) Minä seuraan mielenkiinnolla, miten pitkälle omat syperissini saan säilymään...

    Maria - sypressien siirtelyssä on kyllä oma hommansa. Mutta noinhan ne eivät ainakaan palellu : )

    VastaaPoista
  9. Sari, pesuhuoneessa on ikkuna, että vähän se saa sinne valoa, ei varmasti tarpeeksi.
    t.Eve

    VastaaPoista
  10. Eve - en ole koskaan kokeillut pitää sypressiä pitkään pimeässä... saattaa hyvin menestyäkin jos on ihan ikkunan edessä...

    VastaaPoista