Sivut

maanantai 21. joulukuuta 2009

21. Joulutähtiä, joulutähtiä...

Käväisin tänään Nukarin puutarhalla, Nurmijärven Nukarilla. He myyvät joulukukkia näin jouluna yksityisillekin. Sain heiltä luvan kuvata blogiini, kiitos vielä kerran !
Oli oikein elämys päästä aitoon kasvihuoneeseen, kasvimeren keskelle.
Yksi huone oli täynnä joulutähtiä. Niitä valaistiin tehokkailla kasvilampuilla, mikä selittää kuvien kellertävän sävyn.
Joulutähtiä oli todella paljon.

Siellä oli näitä minejä ja keskikokoisia sekä rungollisiakin. Minua jotenkin viehättää nuo minit : )

Näin suoraan kasvattajalta ostettuna, kasvit eivät ole seisseet kuljetuksissa pitkiä aikoja. Siksi kotimaiset joulutähdet ovat upeita.
Melkein ostin tämän valkoisen...

Joulutähdistä löytyy muitakin värejä kuin peruspunainen ja valkoinen. Heillä oli myynnissä myös vaaleanpunaisia amppeleissa ja kirjavia. Värikkäiden lehtien muodoissakin oli eroja.
Olipas kiva aamupäivän ostosreissu, hyvässä seurassa ; )

Joulutähtien hoito-ohjeet:

Joulutähden hoito on helppoa. Kastellaan säännöllisesti, kun mullan pinta on hieman kuivahtanut. Ylimääräinen vesi kaadetaan pois aluslautaselta. Viihtyy hyvin huoneenlämmössä, sillä alle 18 asteessa paleltuu. Eli kun tuulettaa talvipakkasilla, on joulutähdet syytä siirtää toiseen huoneeseen...
Joulutähdet eivät ole varsinaisesti myrkyllisiä nykytiedon mukaan, vaikka vanha uskomus niin edelleen väittää. Sen kasvineste voi aiheuttaa lähinnä paikallisia ärsytysoireita eli iho voi hieman punertua.

8 kommenttia:

  1. Joulutähtien meri näyttää superihanalta <3

    VastaaPoista
  2. Valkoinen tai vaaleanpunainen joulutähti olisikin ihana!

    VastaaPoista
  3. Ainosofia - kasvihuoneessa näky oli uskomaton. Ja kasvihuone tuoksuikin ihanalle, siis mullalle ja kasveille...
    Täällä käyn aina keväisin ostamassa kesäkukkia. Silloin pöydät ovat täynnä vaikka mitä ihanaa... : )

    Elisa - sain tänään ystävältäni valkoisen minijoulutähden. Se on kaunis. Lilanpunainen olisi myös hieno, tosin sitä harvoin näkee.

    VastaaPoista
  4. Voi miten paljon joulutähtiä, näyttää upealle!

    VastaaPoista
  5. Sussi - se oli todella upean näköistä ! Ja vielä kun kasvihuone oli aito, kasvien kasvatukseen käytetty, tunnelma oli ihan erilainen kuin puutarhamyymälöiden "kasvihuoneissa".

    RANTAPUIKKO - sellainen kukkameri on vaikuttava kokemus ! Jo ihan sen takia sinne täytyy päästä käymään.. ja onhan suoraan puutarhasta ostettaessa hinnatkin vähän edullisemmat : )

    VastaaPoista
  6. Huumaava joulutähtimeri! Samanlaista ihailin joku aika sitten Viherlandiassa. Laitan sinulle osoitteen yhteen blogiin, suomalainen bloginpitäjä joka asustelee keski-euroopassa. Käy katsomassa millaisia joulutähtiä siellä tarjoillaan !!
    http://tuikkuvat.blogspot.com/2009/12/14-joulukuuta.html

    VastaaPoista
  7. tuuluska - oho, millaisia joulutähtiä !!! Katselin ensin suu auki ällistyksestä...
    Kyllä näitä värjäämättömiä katselee nyt ihan eri tavalla. Ne ovat niin upeita luonnollisina...
    Kiitos, kun laitoit tuon linkin : )

    VastaaPoista