Sivut

tiistai 30. kesäkuuta 2009

Mehitähtiä ja saksankurjenmiekkoja

Mehitähdet ovat helppoja kivikkokasveja, joiden lehtiruusukkeet säilyvät talvellakin. Kuvassa kattomehitähtiruukku, joka on jo muistaakseni neljättä vuotta parvekkeella. Kastelen sitä kun muistan. Muuta hoitoa se ei tarvitse 😊
Mehitähdet lisääntyvät sivuversosta, johon kasvaa lehtiruusuke. Tässä tänään ottamani kuva toisesta mehitähdestä. Kesän aikana sille on kasvanut hienot sivuversojen alut.

Seittimehitähti rykelmä kukki niin upeasti. Kukkimisen jälkeen lehtiruusuke kuihtuu pois.
Tässä seittimehitähden pienen pieniä lehtiruusukkeita ja männyn neulanen.

Olin tänään vähän valmistelemassa Fengshui puutarhapäivää Nurmijärvellä. Puutarha oli jo kunnossa, vähän vain kitkin muutamia rikkaruohoja. Puutarhapäivät ovat torstaina 2.7.2009 klo 14.00-19.00.

Kitkemisen jälkeen ihastelin saksankurjenmiekkoja. Niiden lehdet ovat niin ihanan selkeät ja kukan malli erikoinen. Puutarhassa on useampaakin kurjenmiekkaa. Kurjenmiekat viihtyvät puolivarjosta aurinkoon. Saksankurjenmiekat viihtyvät tuoreessa eli kosteudeltaan tavallisessa maassa. Vähän kuivuuttakin ne kestävät, mutta liian kuivassa paikassa lehdet menevät rumaksi. Näiden hoidossa on hyvä huomioida se, että lehdistö ei peitä multaa eli kitkettävää on aina, koko kesän. Eli jos rakastaa kitkemistä, tätä kasvia kannattaa hankkia paljon😉


Tässä sinertävä saksankurjenmiekka tai voihan se olla pidemmälle jalostettu tarhakurjenmiekkakin. Siinä on ihanan makea tuoksu !

Iiristen lehdimuodot tuovat kivaa rytmiä puutarhaan.
Puutarha on nyt valmis ottamaan vieraat vastaan. Säänkin on luvattu pysyvän kauniina. Luvassa on siis jälleen ihana kesäinen tapaaminen puutarhaharrastajien parissa 😊

9 kommenttia:

  1. Kauniita! Molempia olen tänä keväänä istuttanut puutarhaan, mehitähteä tosin vain ruukkuun. Seittimehitähti on jostakin syystä meillä harakoiden suosiossa, viime vuonna kävivät huolellisesti nyppimässä maahan istutetuista lehtiruusukkeet irti:)

    VastaaPoista
  2. Hienoja mehitähtiä siellä, minulta talven aikan kuoli isolehtiset olivat laakeassa ruukussa, siirsin ne siihen kun edellisenä talvena meinasivat kuolla kivikkopenkissä ja olin lukenut että voi parvekkeellakin säilyttää minä laitoin terassille, ei onnistunut, harmi.
    Kauniita Iriksiä, haluaisin lisää meille, nuo kirjavat kiinnostaisivat, mutta ei ole paikkaa istuttaa.
    Toivotaan sään suosivan puutarhapäiviä.

    VastaaPoista
  3. Minullakin on mehitähtiä,ovat kyllä kivannäköiset talvellakin.Ja kivasti ne leviää :)Viimekesänä yksi mehitähteni teki sellaisen pitkän paksun varren,oli hieman kummallisen näköinen ja lopulta koko mehitähti mätäni..Mikä lie?Aurinkoa sinne!:)Täällä on oikea hellepäivä!

    VastaaPoista
  4. Minullakin on moita mehitähtiä. Tosin varmaankin jotain eri lajia kun ne on tehneet sellaisen paksun varren ja ihan vielä ne eilo kukassa.

    Noita ihanaisia kurjenmiekkoja tekisi mieleni kokeilla pihassa, mutta vähän epäröin, koska meillä on niin aurinkoinen ja kuivahko piha.

    VastaaPoista
  5. Kauniita kukkia nuo kaikki mitä on kuvissasi.
    Minulla on kaksi pallomehipartaa ruukussa. Mehitähteä on suunnitelmissa ostaa, on mielestäni niin kivan näköistä. Jännä minkälaisissa paikoissa se voi kasvaa, niinkuin toisessa kuvassasi.

    VastaaPoista
  6. Sussi - onpa jännää... mitäköhän ne harakat etsivät niistä lehtiruusukkeista. Meillä harakat ovat jättäneet ne täysin rauhaan, onneksi.

    tia - oikein isot mehitähdet esim. `Othello` on vähän talven arka. Varmaan kestävin on tuo kattomehitähti. Sen lehtiruusuke on aina tuon näköinen kuten kuvassa.

    sarppa - se mehitähtesi paksu varsi oli kukkavarsi. Seittimehitähden kukkaterttu on tosi kaunis verrattuna tavallisen kattomehitähden vaatimattomaan kukintoon. Siksi laitoinkin siitä kuvan. Mehiruusuke kuolee kukinnan jälkeen. Se kuuluu asiaan ; )
    Ihanasti on luvattu huomiseksi vielä kunnon kesäkeliä : )

    Jaana - ei meilläkään kuki vielä muut mehitähdet. Tuo seittimehitähti on pieni ja kukkavarsikin on tosi pieni, mutta kukat niin ihanan kauniit : )
    Voit kokeilla muutamalla kurjenmiekan taimella, niin näet, miten ne viihtyvät...

    Susanne - eikö olekin sitkeä kasvi, kun kasvaa kivimuurissa. Paikkaan paistaa vielä aurinko koko päivän. Nämä kestävimmät lajit ovat tosiaan idioottivarmoja ; )

    VastaaPoista
  7. Mehitähtiä tuskin olisin koskaan istuttanut, mutta täällä meillä oli jo niitä ennestään pensaiden alla ja kaukaisianmaksaruusua, joka ei vielä kuki, mutta kukkii vaaleanpunaisinkukin jonkin aikaa heinäkuussa, ovat kyllä hyviä vaikka kyllä siitä heinää välistä saa nyhtää..jos viitsii, minä en niin perusta sillai "siististä" puutarhasta...huoleton ja vallaton, niinkuin olen vähän itsekkin, hih!:)
    Iiriksien avautumista odottelen kovasti..niistä pidän ovat sinisiä.

    VastaaPoista
  8. Ai se olikin kukka,olikin kyllä todella mitätön :)Kiitos tiedosta!Ei ne taida kovin useasti kukkia,kun ei ole enempää niitä varsia näkynyt!:)

    VastaaPoista
  9. Sirkka - huoleton ja vallaton luonne on aivan ihana, oli se sitten ihmisolennon tai puutarhan ; ) Sellaisen kanssa tulee niin hyvin toimeen ja sellainen tuottaa paljon iloisia hetkiä : )

    sarppa - mehitähden ruusuke kukkii aika vanhana. Ruukussa olevat mehitähdet eivät ole vielä kukkineet. Seuraankin mielenkiinnolla, milloin niihin ilmestyvät kukat. Ei ainakaan vielä tänä vuonna.

    VastaaPoista