Sivut

lauantai 1. marraskuuta 2008

Sisälle siirrettyjä

Mitäkö kuuluu muille parvekekukille nyt ?

Tämä begonia oli parvekkeella kesän. Ostin sen yksivuotiseksi, mutta syksyllä se vain rehotti ja kasvoi. Eihän sitä voinutkaan heittää kompostiin. Tässä se on saanut paikan vihreän seinän luota.


Siirsin parvekkeelta aikoja sitten lankaköynnöksen sisälle ikkunalaudalle. Sen pitkät versot ovat pitkin ikkunalautaa. Nyt huomasin, että se on kasvanut verhon takana melkein metrin ja suoraan ylöspäin ikkunaa vasten = o
Versot sitten kaatuvat palmuvehkan päälle...


Sain vihdoinkin laitettua ensimmäisen valosarjan. Se on saman lankaköynnöksen versojen alla, ikkunalaudalla. Nyt on ihana tunnelmoida iltaisin ja miksei pimeinäkin päivinä : )

12 kommenttia:

  1. Mitä sitä hyvin kasvavia kukkia roskiin heittää, itsekkin otin sisälle. Pelakuut ovat vielä isoissa ruukuissa terassilla kun ei kovia pakkasia ole ollut, nyt varmaankin on mietittävä niiden siirtämistä.

    Minulla on myös tuollainen lankaköynnöksen näköinen kasvi, nimi on Ceopegia olisiko samaa heimoa. Ihan outo sain sen mieheltäni, oli kierretty sydämen muotoiseen kehikkoon kasvamaan. Olen miettinyt mitä sen kanssa teen.

    Sinulla hieno tunnelmavalaistus.

    VastaaPoista
  2. Oho! On siis nimeltään lankaköynnös!
    Sattuipa mukavasti....ystävälläni on tuollainen ja olemme kovasti miettineet, mikä se on nimeltään. Nytpä voin pirauttaa ja kertoa....Valot on ihanasti sulla siinä alla!

    VastaaPoista
  3. Käväisin äsken juuri tuolla Susannen blogissa ja siellä oli jo ihan kaunis talvisää, lunta kaikkialla ainakin kuulemma toistaiseksi, kunnes lämpöasteet tulevat. Minusta oli ihan outoa, siksi koska en vielä voisi kuvitellakkaan täällä lunta, nythän on syksy, vaikkakin onhan sitä lunta tullut aikaisimpina vuosina lokakuun lopussa.
    Juu kyllä noilla valoilla saa kaunista tunnelmavaloa aikaiseksi näinä pimeinä iltoina niin ja tietenkin niinkuin sanoitkin pimeinäkin päivinä:)

    Mukavaa iltaa sinulle tunnelmoidaan:)

    VastaaPoista
  4. Tosi kaunis väriyhdistelmä vihreä seinä ja lilahtava begonia.
    Valosarja sopii niin hyvin tuonne kasvin kätköihin.

    Nyt merkkaan sinut blogilistan suosikeihin, aina on pitänyt ja aina unohtunut.

    VastaaPoista
  5. tia - ceropegia on herttaköynnös. Sen lehdet ovat paksuhkot ja kirjavat, eikö vain ? Lankaköynnöksellä lehdet ovat ohuet ja vihreät. Kuulemma talvella kastellaan varovasti ja lehtiä saattaa karista paljon. Keväällä auringon lisääntyessä se jatkaa sitten kasvua. Lankaköynnöskin tiputtelee nyt paljon lehtiä.

    tinttarus - minäkin pidän niistä valoista. Ja vielä kun valojen katkaisijanappula on seinässä, kattovalon valokatkaisijan vieressä, niin on helppoa sytyttää ja sammuttaa valot : )

    sirkka - niin kyllä Suomi on pitkä maa... Tänä aamuna puut ja maa on ihanasti huurussa, tosi talvista, vaikkei lunta olekaan. Hyvää viikonlopun jatkoa : )

    arleena - meinasin antaa begonian pois. Sen väri oli kuitenkin niin herkullinen vihreää seinää vasten, että jätin sen siihen pöydälle : )

    VastaaPoista
  6. Täytyi oikein mennä lähemmin tutkimaan, ovat paksuhkot ja kirjavat. Työntää sellaisia pitkiä soroja. Oli ulkona ja nyt olen sen tuonut sisälle. Täytyy varmaankin tehdä suurempi kehikko kuin se sydän mikä nyt on. Kiitos tiedosta.

    VastaaPoista
  7. Lämmin kiitos kommentista!

    Ajattelen usein, että kunpa tietäisin enemmän puutarhanhoidosta. Vajaillakin tiedoilla pihalla möyriminen on uskomattoman terapeuttista.

    Ihanaa että sinulla on jo talvivalot!!! (kieltäydyn jyrkästi kutsumasta niitä jouluvaloiksi; saavat kernaasti valaista koko pimeän kauden ajan)

    VastaaPoista
  8. Hyvää viikonloppua iltalukijalta.
    -Krisse-

    VastaaPoista
  9. Hei Sariw!
    Kivan pirtsakka yhdistelmä: punainen begonia ja vihreä seinä:) Lankaköynnös on valtavan upea ja valot ovat tismalleen oikeassa paikassa sen seurassa!
    Oikein mukavaa viikonloppua Sinulle:)

    VastaaPoista
  10. No jees, just ostin lankaköynnöksen, kun arvelin sen käyvän sisäkukaksikin - menikö se talven yli?

    VastaaPoista
  11. Inkivääri - kyllä se menestyi sisäkukkana talvet. Minulla oli isolehtinen lankaköynnös, jonka versot kasvoivat hurjan pitkiksi kesäisin.
    Sitä kannattaa kastella huolellisesti ja jos lehtiin tulee talvella ötököitä, ne on hyvä heti poistaa. Minun lankaköynnökseen tuli parvekkeella kirvoja, jotka sitten vaivasi sitä myös sisällä. Sain hävitettyä ne vasta kuun vaiheiden mukaan kastelulla ; )

    VastaaPoista