Sivut

perjantai 5. syyskuuta 2008

Upea sää parvekepuuhille

Tänään oli aivan mahtava sää, aurinko paistoi pitkästä aikaa. Oli ihan pakko lopettaa työt aikaisemmin ja lähteä pitkälle kävelylenkille. Tuuli vähän lujaa, mutta mitäpä siitä :)
Kirjavalehtiset pelargonit olivat tämän kesän uusi tuttavuus. Pidin ne ihan omissa ruukuissaan, enkä istuttanut muiden sekaan. Ihan kivoja niinkin, vaikka kasvutapa on hassu.

Tämän viherkasvin, jonka nimeä en tiedä, otin tänään jo parvekkeelta sisälle. Se on ollut koko kesän parvekkeen pöydällä. Se olikin sitten pieni urakka. Koska siinä oli muutama kirva, suihkuttelin sitä ammeessa useaan otteeseen. Sitten lehdistö sai kuivahtaa ja lopulta asettelin sen kukkalaudalle. Versot olivat 2 metrisiä eli ruukku on keskellä ja versot pitkin kukkalautaa. En vielä raaskinut leikata niitä lyhyemmiksi, mutta toisesta päästä ne ovat lattialla asti. Se oli kasvanut aivan uskomattoman hyvin. No, ehkä huomenna on otettava ne sakset esiin...

8 kommenttia:

  1. Kiitos vierailustasi ja onnea blogin aloituksellesi, ihanaa kun olet puutarha ihminen kuten minäkin:)
    Minäkin kun maaliskuussa aloitin tämän bloggailun , niin aloitin pihani esittelystä...saako linkittää sinut , jotta voin paremmin seurata päivityksiäsi, Kiitos.

    VastaaPoista
  2. Kiitos sinulle, toki saat linkittää blogini. ...olen ihan täysin puutarhaan hullaantunut ...

    VastaaPoista
  3. vastavierailulla .. upeita kukkia :)

    VastaaPoista
  4. Hei!
    Kivaa löytää uusi puutarhablogi!
    Ihana tuo kirjavalehtinen pelargonia...

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentista blogissani. Itse asiassa olen intohimoinen kotipuutarhuri oikeassa elämässä, se kai vaikuttaa siihenkin, että haluan nukkekotiharrastuksessakin puutarhasta luoda mahdollisimman aidonoloisen. Käys kurkkaamassa toisetkin sivuni eliza73.vuodatus.net , siellä on mennyttä kesää piha-asioissa...

    VastaaPoista
  6. Vastavierailulla :) tuo kasvi on lankaköynnös.

    VastaaPoista
  7. Se näyttääkin lankaköynnökseltä, sillä on vain isommat lehdet, mitä olen kaupoissa olevissa nähnyt... kiitos tiedosta Tina : )

    VastaaPoista
  8. Vastavierailulla kukkaloistossasi!

    VastaaPoista